Waris Dirien Aavikon kukka: kirja ja elokuva

Waris Dirien omakohtaisiin kokemuksiin perustuva Aavikon kukka on romaani somalialaisesta paimentolaistytöstä, joka pakkoavioliittoa vältellen pakenee kotoaan jalkaisin aavikon halki päätyen lopulta huippumalliksi Eurooppaan. Warisin tarina on prinsessasatu, mutta ennen sitä kertomus selviytymisestä ja taistelusta näkymätöntä vihollista vastaan: taistelua omaa kansanperinnettä vastaan.

Waris Dirie syntyy paimentolaisperheen tyttäreksi aavikolle, ympärileikataan viisivuotiaana ja naitetaan viittä kamelia vastaan 60-vuotiaalle miehelle. Waris Dirien kertomuksessa kuitenkin korostuu rakkaus perhettä ja Afrikkaa kohtaan. Waris ei ole katkera perheelleen, vaan sille kohtalolle, joka on tehnyt Afrikan naisista miesten alistaman ja silvotun ruumiinsa vangiksi kahlitun kansan. Romaani kertoo kauheuksista, joihin kulttuuri ihmisen alistaa, mutta samalla se on myös ylistyslaulu omalle verenperinnölle, joka näkyy ruanpuutteen vääristämien säärien keinuvassa käynnissä ja kyvyssä olla heittäytymättä Eurooppalaiseen, ajan ja kiireen kahlitsemaan kulttuuriin.

Mallintyöt eivät ole romaanissa pääpainona, vaan selviytyminen arjesta ja vieraasta kulttuurista. Wariksen tarina on välillä hauska, välillä kammottava. Jouheva kerronta vie lukijaa sujuvasti eteenpäin, kunnes loppu päätyy länsimaisen kulttuurin ja kulutushysterian halveksimiseen ja ympärileikkauksen kauhujen ja vääryyksien julistamiseen. Suotta ei Waris tietenkään julista, onhan hän ensimmäisiä naisia, jotka toivat kokemansa vääryydet julkisuuteen, YK:n hyväntahdonlähettiläs. Romaanin loppupuolen saarna-osuuksia lukuunottamatta Aavikon kukka on sujuvaa ja kiinnostavaa luettavaa monestakin eri näkökulmasta katsottuna.

Vuonna 2009 kuvattu elokuva kertoo kirjaan perustuvan tarinan, jossa paimentolaistyttö kipuaa afrikkalaisten naisten puolestapuhujaksi, ja antaa samalla kasvot aavikoiden kansalle. Elokuvan rakenne poikkeaa melkoisesti romaanista, mikä on ainoastaan eduksi. Eri aikatasoilla tempoileva juoni toimii elokuvakerronnassa hyvin.

Elokuva on kaunis, paikoin hauska, paikoin ahdistava, mutta onnistuu välttämään sen julistavan sävyn, johon romaani oli lopussa kompastua. En keksi elokuvasta juurikaan moitittavaa, jos genre vain katsojaa kiinnostaa. Visuaalisesti kaunis ja hyvältä kuulostavakin elokuva ei ole mikään nätti prinsessakertomus tai sankaritarina, vaan tositapahtumat värittävä kuva, josta voi välillä myös nauttia. Raaoista ja järkyttävistä kohtauksistakin huolimatta.

Suosittelen Aavikon kukka romaani-elokuva -paria niille, jotka ovat kiinnostuneita selviytymistarinoista ja kasvukertomuksista. Alkuperäiskansojen kulttuureista ja kulttuurien kohtaamisesta kiinnostuneille. Tämän tarinan kohdalla kannattaa melkeinpä sekä lukea kirja että katsoa elokuva, koska ne tukivat toisiaan monella tapaa niin hyvin. Edellä mainituista teemoista innostuville suosittelen myös Corinne Hoffmanin omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa romaania Valkoinen masai, ja siihen perustuvaa samannimistä elokuvaa.