Marko Hautala: Unikoira

Marko Hautala: Unikoira

Tammi 2012

224s.

Oma ostos

Marko Hautalan Unikoira löytyi kirjakaupan alehyllystä ja nappasin sen epäröimättä mukaani. Olen lukenut Hautalalta pari teosta ja niiden kalmankourainen tunnelma jotenkin vetoaa. Tosin kirjojen välissä täytyy pitää vähän taukoa: sen verran iholle Hautalan tekstit tuppaavat tulla.

Unikoira kertoo Joonaksesta, jonka elämä ei ole ollut tolallaan parisuhteen hajoamisen jälkeen. Hän lähtee etsimään itseään kummallisesta eidolon-terapiasta, joka tuo hänen elämäänsä uuden, hämmentävän ihmissuhteen ja unessa ilmestyvän koiran. 

Unikoira seikkailee unen ja toden rajamailla, myös lukijan mielessä. Se jättää lukijalle mahdollisuuden tulkita, mutta Hautalan tapaan tulee liki. Kertomus on lukemistani Hautalan romaaneista ehkä hämmentävin, enkä ole varma pääsinkö oikein tarinaan sisälle. Sen lukeminen oli raskasta ja ahdistavaa, mutta toisaalta palkitsevaa: kertomus imi mukaansa.

Hautalan kieli on vähäeleistä, mutta pitää lukijan otteessaan. Kaikesta huolimatta Hautala ei päästä lukijaansa helpolla. Lukukokemuksen muistijälki säilyy pitkään.

Suosittelen romaania kauhuteemoista kiinnostuneille lukijoille.

Vuokko Sajaniemi: Pedot

Vuokko Sajaniemi: Pedot

Tammi 2015

308s.

Kirjastosta

Vuokko Sajaniemen esikoisromaani Pedot tarttui mukaani kirjastosta. Olin ollut kirjasta varovaisen kiinnostunut jo aikaisemmin, mutta se ei ollut vielä päätynyt lukulistalle. 

Romaani kertoo Mariasta, ortodoksipapin tyttärestä, joka elää pienessä kylässä itärajan tuntumassa. Susien pelko varjostaa kylää ja parhaan ystävän kuolema sysää Mariaa kohti petovihaa ja itsensä tutkiskelua. Menneisyys painaa myös Marian isää, joka yrittää löytää oman onnensa ja rauhansa yhteisössä.

Olisin kauheasti halunnut pitää romaanista, mutta se oli ihan hirvittävän uuvuttava. Sajaniemen kerrontatyyli oli hidastempoinen ja maalaileva, mikä sinällään ei ollut ongelma. Ongelma oli se, että en saanut tarinan punaisesta langasta kiinni, tapahtumat tuntuivat vain seuraavan toisiaan, eikä kaunis kieli varsinaisesti riittänyt pelastamaan tarinaa, joka ei muuten temmannut mukaansa. 

Tarinassa on vahva tunnelma ja Sajaniemi kuvaa hienosti pienen, vahvasti ortodoksisen kyläyhteisön elämää. Itäinen Suomi on itselleni melkoisen vierasta, joten Pedot tuntui matkalta johonkin minulle tuntemattomaan. Tunnelma pysyy vahvana romaanin edetessä ja hahmokuvaus on uskottavaa. Punaisen langan puuttuminen toki harmitti lukukokemusta latistavana tekijänä. Olisin kaivannut susiteemaan lisää buustia, nyt sudet jäivät aika symboliseksi tekijäksi muuten vahvoja tunnelmia käsittelevässä romaanissa.

Suosittelen romaania hidastempoisten kertomusten ystäville.

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

Otava 2001

316s.

Omasta hyllystä

Olen tänä syksynä kaivanut omasta hyllystäni luettavaa, kun olen kaivannut lukea sellaisia kirjoja, joista varmasti tiedän pitäväni. Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru oli lukioaikana lempikirjani, joten oli mukava palata sen pariin näin vuosikausia myöhemmin.

Tyttö ja helmikorvakoru kertoo 16-vuotiaasta Grietistä, joka päätyy piiaksi kuuluisaan maalari Johannes Vermeerin taloon 1600-luvun Delfissä. Grietin elämä muuttuu täysin, mutta hän yrittää parhaansa mukaan sopeutua uuteen elämään ja arkeen, joka on toisenlaista kuin kotona. Hänen oma perheensä hajoaa isän sokeutumisen ja pikkusisaren kuoleman myötä; Grietin on pakko kasvaa aikuiseksi ja rakentaa itselleen uusi elämä.

Grietin tärkeimpänä työtehtävänä on siivota maalari Vermeerin ateljee. Samalla hän tutustuu hiljaiseen maalariin, rakastuukin, mutta kirjassa ei puhuta rakkaudesta vaan katseista. Näin aikuisena kirjaa lukiessani kiinnitin nimenomaan huomiota siihen, miten keskeisessä roolissa näkeminen ja katseet romaanissa olivat. Kirjan ihmissuhteet rakentuvat katseiden ja niiden kuvailun perusteella. Chevalierin tyyli kuvata ihmisten välisiä suhteita on hienovarainen ja painostava. Grietin ja Vermeerin välillä olevat tunteet eivät koskaan saa täyttymystä ja juuri se on yksi romaanin vahvuuksia.

Aivan samalla tavalla en enää tempautunut romaanin mukaan kuin joskus aikaisemmin. Ehkä aika on ajanut sen ohitse tai sitten olen vain lukenut kirjan niin monta kertaa aikaisemmin, ettei se enää samalla tavalla sykähdytä. Chevalierin kerronta silti vetoaa: hienovarainen tyyli on ehdottaman miellyttävää luettavaa ja tarinassa itsessään ei ole mitään ylimääräistä.

Suosittelen Tyttö ja helmikorvakoru -romaania historiallisten romaanien ystäville.

Vladimir Nabokov: Lolita

Vladimir Nabokov: Lolita 

Gummerus 1959

384s.

Omasta hyllystä

Lolita, elämäni valo, kupeitteni tuli. Minun syntini, minun sieluni. Lo-li-ta: kolme kertaa kielen kärki hypähtää ja koskettaa kolmannella hampaita. Lo. Lii. Ta.

     Hän oli Lo, vain Lo, aamulla; pituus neljä jalkaa kymmenen tuumaa toisessa jalassa nilkkasukka. Hän oli Lola housuasussa. Hän oli Dolly koulussa. Hän oli Dolores pisteviivalla. Mutta minun sylissäni hän oli aina Lolita. (Nabokov: Lolita)

Lolita on yksi hienoimmista ja hulluimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Olen lukenut kirjan joskus aikaisemminkin, mutta loppukesästä kaipasin tarttua sellaiseen kirjaan, josta tiedän nauttivani. 

Nauttia on ehkä väärä sana kun puhuu Lolitasta. Lolita on hirvittävä. Se on ahdistava ja surullinen. Ja järisyttävä. Tarina kertoo Humbert Humbertiksi itseään kutsuvasta miehestä, joka rakastuu vuokraemäntänsä tyttäreen, 12-vuotiaaseen Lolitaan. Humbert kuvaa rakkauttaan väistämättömäksi ja intohimoiseksi. Lolita on nymfetti, pieni viettelijätär, jonka edessä Humbert on aseeton: hän ei voi kielletylle rakkaudelleen mitään.

Humbert nai Lolitan äidin, vuokraemäntänsä, ollakseen lähellä Lolitaa. Vaimo kuitenkin menehtyy pian tapaturmaisesti ja Humbertista tulee Lolitan huoltaja. Syyllisenä, pelossa Humbert ja Lolita ajavat ympäri maan, yöpyvät hotelleissa ja motelleissa ja pakenevat. Myöhemmin he asettuvat aloilleen ja murrosikää lähestyvä Lolita kapinoi. Lukija näkee Humbertin kautta vain välähdyksiä siitä, miten isäpuolensa hyväksikäyttämä tyttö tilanteen kokee. Myöhemmin Lolita karkaa, eikä Humbertin elämä ole entisensä ilman Lolitaa.

Kirjan hienous on nerokkaassa tavassa kääntää lukijan mieli sympatisoimaan Humbertia, jonka teko Lolitaa kohtaan on ehdottoman hirveä. Rakastan myös kirjan kieltä. Tiedän, että moni lukija on kokenut sen haastavaksi, mutta minusta Nobokovin kieli on vain yksinkertaisen kaunista. Taivaallista. 

Suosittelen Lolitaa luettavaksi niille, jotka haluavat tarttua klassikkoon, jonka teemat saattavat järkyttää herkempiä lukijoita.

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Into 2016

254s.

Arvostelukappale

En ole aikaisemmin lukenut Laura Gustafssonin kirjoja, enkä olisi luultavasti Korpisoturiinkaan sattunut tarttumaan, ellei se olisi putkahtanut minua vastaan arvostelukappaleen muodossa. Mutta huh, enhän mitenkään olisi voinut jättää lukematta kirjaa, joka on omistettu Ahmoille! Kirja ei yksinkertaisesti voi olla huono... eikä se ollutkaan.

Korpisoturi kertoo Ahmasta, joka ostaa mökin metsästä, varustaa sen talven ja mahdollisen maailmanlopun varalle ja alkaa omavaraiseksi. Ahma on itse asiassa ihan kauhea tyyppi: hän on sovinisti, rasisti, epäsosiaalinen ja aika juntti. Mutta ihan hirveän sympaattinen. Hän on nähnyt mitä tuleman pitää ja aikoo varautua siihen lanttumaan ja rynnäkkökiväärin turvin.

Ahma kaveeraa metsässä elävän villiintyneen sian kanssa, tutustuu Pamsuun ja mustalle miehelle raskaana olevaan hevosnaiseen. Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan silloin, kun kännykkäverkko oikeasti romahtaa ja ihmiset jäävät yhteiskunnan kouran tavoittamattomiin. Spekulatiivisista maailmanlopunajatuksista hypätäänkin ihan oikeaan dystopiaan, tarina saa tummia sävyjä.

En tiedä oliko Gustafsson varsinaisesti tarkoittanut romaaniaan komediaksi, mutta itse nauroin välillä kippurassa Ahman toilailuille. Toisaalta tarinassa oli yhteiskuntakriittinen sävy, mutta Gustanfsson oli onnistunut piilottamaan kaikki saarnat Ahman kärjistetyn persoonan taakse. 

Lukematta Gustafssonin aikaisempia teoksia en osaa sanoa millainen rooli Korpisoturilla on kirjailijan tuotannossa, mutta minä joka tapauksessa viihdyin kirjan parissa mainiosti ja aion tarttua kirjailijan teoksiin vastaisuudessakin. Täytyykin seuraavalla reissulla kirjastoon katsoa, jos hyllystä löytyisi jotain mukaan.

Suosittelen kirjaa sarkastisella huumorintajulla varustetuille lukijoille, jotka ovat joskus halunneet ryhtyä erakoiksi ja muuttaa metsään.

Colleen McCullough: Morganin matka

Colleen McCullough: Morganin matka

Tammi 2005

875s.

Omasta kirjahyllystä

Joskus on kiva palata vanhan tutun kirjan pariin. Olen lukenut Colleen McCulloughin Morganin matkan aikaisemminkin, mutta en näköjään ollut blogannut kirjasta, joten ajattelin korjata tilanteen nyt uudelleenluvun jälkeen.

Morganin matka kertoo bristolilaisesta Richard Morganista, joka elää rauhallista perhe-elämää vaimonsa ja lastensa kanssa. Elämä ei kuitenkaan kohtele Richardia hyvin: tytär kuolee rokkotautiin, vaimo halvaukseen ja rakkaan pojan kohtalo on vieläkin kauheampi. Lopulta Richard tulee lavastetuksi rikoksesta, sillä hänet halutaan pois tieltä. Richard päätyy vankilaan ja lopulta rangaistusvangiksi pitkälle laivamatkalle, joka päättyy kaukaiseen Australiaan ja Norfolkin saarelle.

Morganin matka on oikea kunnon lukuromaani. Siinä on sivuja miltei tuhat, mutta lehdet kääntyilevät nopeasti ja tarina vie mukanaan. Olen heikkona historiallisiin romaaneihin, joten kirja on juuri sellainen, jonka parissa viihdyn hyvin.

Kiinnostavaa tarinassa on laivaelämän kuvaus ja Norfolkinsaaren asuttaminen. Rangaistusvankien arki vieraalla ja asumattomalla saarella tuo mieleen Robinson Crusoen kuvaukset, ihmisen kyvyssä selviytyä haastavissa olosuhteissa on jotakin kiehtovaa. Richard on hahmona loputtomiin joustava ja anteeksiantava, mikä tekee hahmosta hiukan liian pyhimysmäisen minun makuuni. Romaanissa on kuitenkin paljon kiinnostavia sivuhahmoja, joten Richardin täydellisyys ei pääse ärsyttämään.

Tarinan kerronta on sujuvaa, mukaansatempaavaa ja mielenkiintoista. Romaani ei ole mikään ihmeellinen, eeppinen sankari- tai rakkaustarina, mutta siitä huolimatta sen parissa viihtyy hyvin.

Suosittelen Morganin matkaa niille, jotka pitävät paksuista, historiallisista romaaneista.

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

Otava 2000

414s.

Kirjastosta

David Ebershoffin Tanskalainen tyttö on julkaistu suomeksi jo vuonna 2000, mutta 2016 elokuvaksi kääntynyt tarina on ajankohtainen juuri nyt. Minulle kirja oli ennestään tuntematon, mutta leffatrailerin perusteella kiinnostuin tarinasta ja bongasin kirjan kirjastosta. Leffaa en ole vielä nähnyt, mutta ehkä saan jossain vaiheessa aikaiseksi katsella senkin.

Taiteilijapariskunta Greta ja Einar viettävät boheemin huoletonta elämää Kööpenhaminassa. Mallin puutteessa Greta houkuttelee Einarin pukeutumaan naisen vaatteisiin saadakseen mallin maalauksiinsa. Gretan mallina istuessaan Einar löytää sisältään Lilin, naisen joka hän on aina ollut. Lili alkaa vierailla Gretan ja Einarin perheessä useamminkin.

Einarin suhde Liliin on kahtiajakautunut. On Einar ja on Lili, mutta he eivät voi olla samaan aikaan samassa kehossa. Vaimon rooli on tukea Einaria, tutustua Liliin, joka tuntuu olevan enemmän kuin se ihminen, jonka Greta otti joskus puolisokseen. Liliin tutustuminen tietää Gretalle Einarin menettämistä, mutta samalla Greta tuntuu tietävän, ettei Liliä voi käskeä enää pois, hän on tullut jäädäkseen ja Einar hiipuu pois.

Tositapahtumiin perustuva kertomus on riipivää luettavaa. Ensinnä kauhistuttaa transsukupuolisten kohtelu kirjan tapahtuma-aikaan 1900-luvun alkupuolella. On helppo toivoa, että maailma on tänään edes hieman suvaitsevaisempi ja ymmärtäväisempi. Lääkäreille Einar tuntuu olevan hullu, Lili taas koekaniini. Vaikka löytyy lääkäri, joka osaa auttaa Einaria muuttumaan Liliksi, ei matka ole helppo. Eikä lopulta edes onnellinen.

Kirja ei ole erityisen hyvin kirjoitettu, mutta tarina tempaisee mukaansa. Kirjaa lukiessa tuli ahdistunut olo ja kertomus jäi vaivaamaan mieltä moneksi päiväksi. Kirjan lukemisen jälkeen en ole varma haluanko enää nähdä elokuvaa, sillä tarina tuntui niin surulliselta. Tositapahtumiin perustuvaan teokseen oli vaikea suhtautua vain tarinana. Googletettuna todellisten, elävää eläneiden ihmisten tarinat tulivat kirjan sivuilta niin lähelle.

Suosittelen kirjaa lähimenneisyyteen sijoittuvien tositarinoiden ystäville.