Tunnustan!

Sain Nafisanilta tunnustuksen, toivon mukaan en ole taas epähuomiossa sivuuttanut jonkun toisen antamana tätä samaa tunnustusta, mutta jos niin on käynyt, niin huomauttakaa hajamielistä. Minulla oli hirveän hieno ajatus vastata tähän tunnustukseen valokuvilla. Menin kuitenkin juuri muutama päivä sitten poistamaan koneeltani kamalan määrän kuvia, enkä jaksa etsiä jäjelle jääneiden joukosta mitään julkaisukelpoista. Tyydyn siis kirjaamaan teille kahdeksan asiaa, joita ette ehkä vielä tiedä minusta.

1. Minulla on hävettävän huono kielipää. Harmittaa monesti erityisesti silloin kun yritän lukea vaikkapa englanniksi: ymmärrän kyllä periaatteessa mistä on kyse, mutta en pääse ollenkaan mukaan tarinaan. Olen yrittänyt treenata kielipäätäni lukemalla vierailla kielillä, mutta lukemisen ilo vain katoaa kokonaan. Olen ehkä liian laiska, kun en yritä tarpeeksi.

2. Olen edellä mainitun lisäksi melkein täysin kykenemätön matemaattiseen ongelmanratkaisuun. En esimerkiksi osaa laskea päässä yhtään, vaan yksinkertaisetkin laskutoimitukset tyyliin 15+23 saavat aikaan sen, että lasken loppujen lopuksi salaa sormin pöydän alla oikean vastauksen pitkällisen miettimisen jälkeen. En myöskään oppinut koskaan koulussa kertotaulua.

3. Hyödyllisten asioiden sijaan osaan monia outoja juttuja, kuten kirjoittaa peilikirjoitusta sekä vasemmalta oikealle, että oikealta vasemmalle ylösalaisin. Pystyn myös kirjoittamaan samanaikaisesti (samaa tekstiä) kummallakin kädellä niin että vasen kirjoittaa peilikuvana saman kuin oikea.

4. Opin helposti asioita ulkoa. Osaan paljon esimerkiksi hirvittävän määrän laulujen sanoja, runoja sekä pätkiä lukioaikaisista oppikirjoista. Vieraan kielen sanat eivät tosin jostain syystä tartu päähäni yhtä helposti.

5. Sanoin ensimmäiset, tunnistettavat sanani kun olin 6kk vanha. Ainakin vanhempani väittävät niin ja ovat myös muutamaan otteeseen huomauttaneet, että niin pieni "puhuva" vauva herätti monesti melkoista hämmennystä. Tykkäsin myös pikkuisena sepitellä omia lauluja ja tarinoita.

6. Tykkään tehdä käsitöitä. Harmi vaan, että keksin koko ajan uusia juttuja, joita olisi hauska tehdä, minkä seurauksena minulla on yleensä monta käsityötä keskeneräisenä. Pikaisen laskutoimituksen lopputuloksena tällä hetkellä kahdeksan(!) keskeneräistä neuletyötä puikoilla.

7. Näen tosi eläviä ja elokuvamaisia unia. Viime yönä olin Tokiossa. Usein näen unia täysin fiktiivisistäkin henkilöistä, joita en usko koskaan tavanneeni tosielämässä enkä televisiossa tms. Joitain uniani olen myös hyödyntänyt omissa kirjoituksissani.

8. Aion taas tänä vuonna osallistua Nanowrimoon ja kirjoittaa marraskuun aikana romaanin.

Lappalainen&Leinonen: Routasisarukset

Minulla ei ole vähään aikaan ollut oikein lukuinto päällä, mutta koska satuin löytämään kirjastosta Routasisarukset (jota joku suositteli loppukesäisen dystopia-huumani keskellä), päätin tarttua kirjaan. Täytyy sanoa, että kannen perusteella en olisi kyllä ikinä ryhtynyt kirjaa lukemaan, sillä en muista että olisin näin epämääräiseen kanteen ennen törmännyt. Nyt kirjan luettuani hahmotan ehkä ajatusta, mikä kannen suunnittelijalla on ollut, ja toivon todella, ettei tämä kirja jää hyllyyn epäonnistuneen kansikuvansa takia.

Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset sai minut alussa epäluuloiseksi, koska yritin etsiä tekstistä viitteitä siitä mikä osuus on kenenkin kirjoittamaa. Onneksi teksti kuitenkin vei mukaansa enkä takertunut epäolennaisuuksiin. Kirjassa 2300-luvulla ihmiskunnan rauniolla elävä Utu lähtee suojaisesta Laaksosta etsimään veljeään Marrasta, joka on karkoitettu syyllisenä rikokseen, jota Utu ei usko veljensä tehneen. Utun ja Marraksen vaiheita kuvaillaan pirstaleisessa maailmassa, ja vähitellen juonikuviot alkavat punoutua auki niin, että yhä ihmeellisempi tarina paljastuu kirjan lukijalle.

En oikein ensin meinannut päästä tarinassa alkuun, mutta en usko, että vika oli kirjassa vaan lukijan mielentilassa. Routasisaruksissa dystopiaa kuvaillaan taas ihan uudella tavalla, eikä vallanpitäjät saatikka näiden perimmäiset motiivit ottaneet paljastuakseen. Koneilla ja uudenlaisen teknologian kehittämisellä on kuitenkin merkittävä osansa tarinassa, joka yhdistää viehättävällä tavalla fantasiamaailmasta tuttua keskiaikahenkisyyttä ja tieteistarinan tulevaisuusvisiointia. Romaani toi monessa paikkaa mieleeni Michael Swanwichin Rautalohikäärmeen tyttären, jossa niin ikään nuori nainen kykeni hallitsemaan konetta (lohikäärmettä) erikoisilla kyvyillään. Edellämainittu kannattaakin lukea jos genre kiinnostaa.

Loppujen lopuksi tämä oli kiinnostava yhdistelmä monia eri elementtejä joista mainittakoon fantasiamausteet (taikuus ja velhot), scifiä (dystopia ja koneet), sekä jotain suomalaiskansallista (hahmojen nimet ja mentaliteetit). Kerrassaan kiinnostava, vaikka ei tempaissutkaan minua mukaansa ihan niin rivakasti kuin olisin toivonut. Varmasti tulen kuitenkin lukemaan myös kirjasarjan tulevat osat jos ja kun sellaisia julkaistaan.

Suosittelen Routasisaruksia dystopioista innostuville lukijoille. Tämä käy myös ihan sopivasti aikuiseen makuun. Kirjan ovat muuten lukeneet myös ainakin Salla, Maria L., Booksy ja Marjis.

Vanhassa vara parempi, eli blogikyselyn tulokset ja arvonnan voittaja

Franz Eybl: Girl reading

Kiitokset suuret kaikille, jotka vastasivat edellisen postaukseni kyselyyn liittyen vimmaani uudistaa blogia jollakin tavalla. Kiteytettynä todettakoon, että vanhassa vara parempi. Vinttikamarissa pysyy siellä missä aina ennenkin ja taidan pitää myös vanhan ja tutun pohjan, sillä se sai vastanneilta kehuja.

Kirja-arvioihin lisään tulevaisuudessa uutta sen verran, että yritän muistaa laittaa mukaan myös faktat, sivumäärät, vuosiluvut ja sen sellaiset. Tahdon kuitenkin itsekin pidättäytyä suuremmista juonireferaateista, sillä en innostu niiden kirjoittamisesta ja kaikesta päätellen blogini lukijat ovat olleet tyytyväisiä tapaani lähestyä kirjoja omakohtaisten kokemusten ja fiilisten kautta. Yritän pysyä myös ajan hermolla ja kirjoittaa enemmän kirjallisuudesta yleensä.

Innostuin ajatuksesta ottaa tavaksi valokuvata enemmän kirjan kansia, joten niitä lienee myös tiedossa jossain vaiheessa. Muuten linja pysykööt melkoisen samana kuin tähän asti, sillä kaikesta päätellen olette tyytyväisiä pölyiseen ja tomuiseen vinttikomerooni juuri tällaisenaan. Se on mukava kuulla!

Arvonnan voitti Maija! Laitahan osoitetta tulemaan, niin laitan kirjan sinulle postiin!

Uusia tuulia: vinkkejä kaivataan!

Syksy on aina sellaista uudistumisen aikaa. Tai jotain. Minua on alkanut tympäistä blogini ulkoasu ja kaipaan siihen jotakin muutosta, mutta en oikein tiedä mitä. Siksi kysynkin neuvoa teiltä liittyen sekä ulkoasuun, että blogiin ylipäätään. Mitä siis te haluaisitte lukea? Millaisia huomioita lukemisista ja kirjallisuudesta ja minkä näköisestä blogista? Sana on vapaa!

- Onko blogin ulkoasu hyvä, saatteko slaagin jos innostun muuttamaan sitä suuntaan tai toiseen?
- Olisiko mukavaa, jos kuvat olisivat itse ottamiani?
- Mitä kaipaisit lisää kirjaesittelyihin? Sivumäärän, kustantajan, alkuperäisen nimen? Nyt kun olen lähinnä kirjannut ylös fiiliksiäni sen pahemmin erittelemättä
- Haluatteko lukea myös kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta ylipäätään? Tähän asti olen lähinnä kirjannut ylös lukemiani kirjoja
- Olen jopa miettinyt blogin siirtämistä Wordpressiin vai kelpaisiko blogger sittenkin?

Nämä ja kaikki muut mieleen tulevat ehdotukset otetaan innolla vastaan. Porkkanaksi lupaan arpoa vastanneiden kesken joko Riikka Pulkkisen Totta -kirjan tai Cecilia Ahernin Mitä huominen tuo tullessaan, sen mukaan kumman voittaja kaipaa hyllyynsä.

Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

Nappasin kauniskantisen kirjan mukaani kirjastosta ja luettuani muutaman mukavan arvostelun. Ainakin Lumiomena ja Vauhko ovat kirjoittaneet tästä aikaisemmin.

Tämän lapsille suunnatun romaanin voisi lukea tyttökirjaklassikkohin kuuluvaksi siitä huolimatta, että se on ilmestynyt sata vuotta myöhemmin kuin muut genren edustajat. Luonnonlapsi Calpurnia Tate kulkee kuitenkin niin kerronnaltaan kuin teemoiltaan Pienen runotytön, Annan ja Pikku naisien jalanjälkiä.

Romaani sijoittuu 1800-luvun lopun Texasiin, jossa 12-vuotias Calpurnia löytää luonnon ihmeellisyyden vanhan isoisänsä opastuksella Calpurnia ei tahdo asettua naiselle sovinnaiseen rooliin vaan haaveilee tutkijan urasta. Vaikka romaanin loppu ei anna vastausta sille toteutuvatko Calpurnian unelmat, se antaa kuitenkin väläyksen siitä todellisuudesta, jossa myös haaveet voivat toteutua. Vaikka kotelostaan kuoriutuvasta toukasta ei kasva kaunis päiväperhonen vaan harmaa, suuri yökkö, on luonnon ihmeellisyys silti jokaisessa siiveniskussa, jokaisessa hetkessä.

Romaani on sujuvaa, kaunista kieltä ja Charles Darvinin Lajien synnyn ajatukset kulkevat kerronnassa mukana. Itse koin aluksi turhauttavana sen, miten tarina eteni luku luvulta katkelmanomaisesti ilman että punainen lanka olisi varsinaisesti kantanut luvusta toiseen. Tyylissä on kuitenkin etunsa, ja näin Calpurnian elämä piirtyi lukijan eteen yhtä hetkellisenä ja katkelmanomaisena kuin pikkutytön elämä konsanaan: täynnä toistaan seuraavia tapahtumia.

Minulla ei ole oikein lukuinto päällä, joten valitettavasti kirja ei saanut minussa aikaan sellaisia riemunkiljahduksia, mitä se varmasti olisi saanut, jos olisin lukenut sen jonakin toisena ajankohtana. On kuitenkin ilahduttavaa huomata, että lastenkirjahyllystä löytyy tällaisia herkullisia klassikoita, jotka varmasti lentävät siivillään vielä pitkään ja kauas.

Suosittelen Luonnonlapsi Calpurnia Tatea luettavaksi suloisten tyttökirjaklassikoiden ystäville.

Ruusuja

Sain Katalta ja Sonjalta blogeissa viime aikoina pyörineen Ruusutunnustuksen. Kiitokset!

Lempiruoka: Minä en ole kauhean innostunut ruokakulttuurista, mutta hyvä ruoka on toki hyvää, melkein riippumatta siitä mitä se on. Siksi olisikin helpompi luetella ne ruokalajit joista en pidä riippumatta siitä miten hyvin ne on laitettu. Yleensä kala ja salaatit maistuvat minulle.

Lempimakeinen: Rakastan salmiakkia.

Lempilukeminen: Jokin kiva, jättimäisen paksu, historiallinen ja hivenen romanttinen. Esimerkiksi Gabaldonin Muukalainen sopii tähän genreen, vaikka alkaa olla aika puhkiluettu. Historiallista sen olla pitää. Tykkään lukea myös nuortenkirjoja ja tietynlaista fantasiaa. Kotimaisen draaman ystävää minusta ei ole vielä kuoriutunut.

Lempipaikka käsitöille: Kotisohva (mielellään samanaikaisesti hyvän elokuvan kera)

Lempielokuva: Pidän monista. Mieleen on erityisesti jäänyt Tyttö ja helmikorvakoru, Amelie, Tuulen viemää yms.

Cecilia Ahern: Ihmemaa

Löysin kirjastosta tämän Cecilia Ahernin romaanin, jonka kansi ennustaa hömppää, mutta takalehti lupailee myös jotakin hiukan muuta: kertomuksen paikasta, jonne kaikki kadonneet asiat päätyvät. En ole ollut viime aikoina mitenkään hirmuisen vakavastiotettavalla mielellä, joten tämä vaikutti ihan sopivalta, varsinkin kun edellinen Ahern osoittautui mukavaksi lukukokemukseksi. Tämän ovat lukeneet myöskin Mandi, Kuutar, Tessa (joka muuten vihasi kirjaa!) ja Lumikki.

Romaanissa pakkomielteisesti kadonneita ihmisiä ja asioita etsivä Sandy Shortt katoaa paikkaan, jossa kaikki kadonneet ovat. Fantasiaelementtejä ja hippunen romantiikkaa sävyttää tätä outoa, mutta ihan viihdyttävää romaania, joka ei kauheasti anna mitään, mutta ei myöskään ota. Tämän kirjan kohdalla pätee sama kuin Ahernin Mitä huominen tuo tullessaan -romaanin: tarina olisi huomattavasti vakuuttavampi, jos sitä ei olisi sullottu hömppä-siirappi kansiin. Olihan tämä tietysti sisällöltäänkin aika kevyt, mutta kansi ei missään nimessä anna oikeutta tarinalle. Ainakin tämä oli sillä lailla mukaansavievää lukemista, että nielaisin tarinan muutamassa illassa iltalukemisena.

Tästä ja Mitä huominen tuo tullessaan -romaanista jää mieleen Ahernin maneeri, joka toistui nyt kummassakin häneltä lukemassani kirjassa. Kummankin tarinan päähenkilöllä oli hassu sukunimi, josta väännettiin vitsiä tarinan edetessä. Sandy Shortt on kuin onkin hurjan pitkä nainen, mitä nimi ei anna ymmärtää, ja Mitä huominen tuo tullessaan nauratti päähenkilö Tamara Goodwinin nimellä. En tiedä olenko sitten vain sattunut lukemaan samalta kirjailijalta kaksi samaa vitsiä hyödyntävää kirjaa vai mikä oli. Täytyy kuitenkin sanoa: sen verran tylsästä vitsistä oli kyse, että toivon mukaan kirjailija ei vaivaudu mokomaa enää muihin kirjoihinsa kirjoittamaan.

Suosittelen Cecilia Ahernin romaania Ihmemaa fantasiahöystetyn hömpän ystäville.