Montgomeryn Sinisen linnan ystäville

Törmäsin netin ihmemaassa sivuun, josta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista niille, joiden sydäntä lähellä on L.M Montgomeryn romaani Sininen linna. Kyseinen romaani lukeutuu ikiaikaisten suosikkieni joukkoon, ja suosittelen sitä luettavaksi niille, jotka innostuvat muutenkin Montgomeryn tuotannosta, mutta kaipaavat lukea aikuisille suunnatun romaanin tyttökirjojen sijaan.

Uuden painoksen myötä Montgomeryn miltei unohduksiin painunut romaani on tavoittanut blogimaailmassakin uusia lukijoita. Itse luin romaanin joskus 15-vuotiaana löydettyäni sen äidin kirjahyllystä. Toisin kuin useasta muusta Montgomeryn kirjasta, Sinisestä linnasta ei ole tehty elokuva- tai tv-sovitusta. Sen sijaan ainakin musikaali näyttäisi olevan olemassa!

Blogimaailmassa Siniseen linnaan ovat ihastuneet ainakin Salla, Almafiina, Sara, Teresita ja anni.m.

Patrick Rothfuss: Tuulen nimi

Patrick Rothfussin Tuulen nimi on vastikään suomeksi käännetty, tiiliskivimäinen fantasiaromaani, kirjoittajansa esikoisteos. Tämä yksi parhaimmista lukemistani fantasiaromaaneista kertoo Kvothesta, näyttelijäseurueen pojasta, joka menettää perheensä, elää metsässä luuttua soitellen, kasvaa katupoikana kaupungissa ja opiskelee yliopistossa. Kvothea ajaa kuitenkin eteenpäin kaksi suurta tahtoa: hän haluaa löytää perheensä surmaajan sekä oppia lausumaan Tuulen nimen.

Rothfusin romaani on ensimmäinen osa Kuninkaan surmaaja -kronikasta ja sitä voisi kuvailla kirjaksi joka sopii niille, jotka pitävät Harry Potterista, mutta ovat mielestään liian vanhoja lukemaan niitä. Tuulen nimi ei kuitenkaan ole missään nimessä pottermaista hokkuspokkus-taikatemppuilua, vaan esimerkiksi yliopistomaailma vastaa enemmän meidän maailmamme opinahjoa kuin Tylypahkaa ja sieltä tuttuja taikasauvanheiluttajia. Tuulen nimen "taikuus" on pikemminkin fysiikan ja kemian tuntemusta sekä filosofiaa ja psykologiaa, kuin mystistä taikuutta, jota varten tarvitaan hienot taikasanat ja sauva jolla huitoa.

Rothfusin fantasiaromaanin maailma miellyttää minua, joka en innostu liian mystisistä taikamaailmoista ja fantasiaolennoista, vaan kaipaan pikemminkin keskiaikahenkistä seikkailua joillain fantasiaelementeillä väritettynä. Ja Tuulen nimi on juuri sitä mukaan lukien paikoin hyvinkin filosofisen näkökulman ja kauniin kielellä maalailun. Romaani on yksinkertaisesti nautinnollinen lukea ja henkilöhahmot ovat juuri niin kliseisiä, mutta samalla niin toimivia kuin hyvässä ja kiehtovassa fantasiaromaanissa kuuluu ollakin. Voisi sanoa, että oikeastaan Rothfuss ei kerro mitään sellaista, mitä moni fantasiakirjailija ei olisi kertonut aikaisemmin, mutta hän yksinkertaisesti kertoo asiat juurikin sellaisella tavalla, jolla nimenomaan minä tahdon ne kuulla.

Seuraavia osia odotellessa. Harmittaa melkein, että Tuulen nimi kaipaa niin kipeästi jatko-osaa, joka ilmeisesti on ilmestymässä alkukielellään joskus 2011 vuoden aikana. Jään kuitenkin itse odottamaan suomennosta joskus hamaassa tulevaisuudessa saapuvaksi, koska englanniksi lukiessa jää minulta paljon olennaista tajuamatta.

Suosittelen Tuulen nimeä erityisen lämpimästi niille, jotka haluavat lukea laadukkaasti ja komeasti kirjoitettua sankarifantasiaa, jossa energiaa ei kuluteta mörköjä vastaan kamppailuun tai hokkuspokkustemppujen opetteluun. Niille, jotka pitivät Harry Potterien "koulumaailmasta", mutta tahtovat lukea jotakin aikuisempaan makuun sopivaa. Suosittelen Tuulen nimeä niille, jotka haluavat käpertyä sohvan nurkkaan ja kadota kirjan maailmaan.

Kirja ja elokuva

Törmäsin Luettua -blogissa hauskaan haasteeseen, jonka ideana on lukea kirja ja katsoa kirjasta tehty elokuva (törmäsinpä samalla mielenkiintoiseen blogiin, jossa en ollut koskaan aikaisemmin vieraillut). Millaista sitten on lukea kirja ja katsoa elokuva, jos vertaa tavanomaiseen "näin elokuva, ja olen lukenut joskus kirjan" -mentaliteettiin? Voisin kuvitella, että Taivaan pilarit -luku/katselukokemukseni vastaa aika lailla siihen, mihin tämä haaste pyrkii, eli tarkastelemaan elokuvaa nimenomaan lukukokemuksen rinnalla enemmän vertailevalla ja analyyttisellä mielellä, kuin ihan vain katsella katselemalla.

Taidan lähteä tähän haasteeseen mukaan, eli lukea kirjaa, katsoa elokuvaa ja vähän vielä kaupan päälle ajatella ja pohtia asiaa. Alkuperäinen haaste löytyy sisältöineen käsittääkseni täältä, mutta jokainen luultavasti voi soveltaa ajatuksen omaan mielenlaatuunsa ja käyttöönsä soveltuvaksi.

Itse olen tänä vuonna nähnyt jo uusimman Narnia -elokuvan, joten voisin lukea Kaspianin tarinan uudelleen ja ottaa tämän kirja-elokuva -parin ensimmäiseksi "Read the book, see the movie" -projektin osaseksi. Näkemättä ja lukematta on myös muun muassa Econ klassikko Ruusun nimi, sekä monta muuta, jotka sopisivat luettaviksi ja koettaviksi.

Joe Abercrombie: Ase itse

Vuoden 2011 ensimmäinen luettu oli Joe Abercrombien Ase itse. Tutustuin tähän kirjaan aluksi hipelöityäni sen miellyttävältä tuntuvia kansia kirjakaupassa, mutta joulun jälkeen sain kirjan ihan oikeasti luettavakseni pienoisin ennakko-odotuksin. Muutaman blogin perusteella näet uskalsin toivoa, että romaanin kerronnassa ja erityisesti henkilöhahmoissa on jotakin poikkeuksellisen onnistunutta.

Ja kuten yleensä: aivan väärässä eivät bloggaajat olleet tälläkään kertaa. Abergrombien Ase itse on nimittäin erityisen mielenkiintoisesti kerrottu fantasiakertomus, jonka viehätys ei missään nimessä piile juonessa (josta en sivumennen sanoen saanut oikein otetta), vaan lähinnä henkilöhahmoissa, joiden kohdalla tarinankerronta on onnistunutta. On raihnainen inkvisiittori, pohjolan pelätty sotilas, itsekeskeinen kapteeninuorukainen, karannut orja. Henkilöhahmot eivät ole millään tavalla fantasiakirjallisuudelle ominaisia sankareita, vaan äärettömän inhimillisiä ja rujoja hahmoja, joiden kautta tarina saa mielenkiintoisia ulottuvuuksia.

Onnistunutta henkilogalleriaa lukuunottamatta Ase itse ei juurikaan iskenyt. Tarina ei saanut siipiä alleen tai sitten en lukijana osannut kiinnittää huomiota olennaisiin asioihin. Toisaalta tekstin rakenne on mielenkiintoinen, sillä lähtökohtaisesti toisilleen vieraat henkilöhahmot punotaan yhteen kertomuksen lähestyessä loppuaan. Jo pelkästään henkilögalleria riittää kuitenkin pitämään mielenkiintoa yllä niin, että romaanin viitsii lukea, vaikka juoni sinällään ei kiinnostaisikaan.

Ase itse on väkivaltainen ja hauska fantasiaromaani, jossa persoonallisten henkilöhahmojen kautta rakentuva juoni paljastaa vähitellen yksityiskohtia suuremmasta kokonaisuudesta, joka selvinnee tarkemmin kirjan jatko-osista. Suomennoksesta olen kuullut jonkin verran kritiikkiä, joten kannattanee lukea alkuperäinen versio, jos kokee kielitaitonsa riittävän siihen.

Suosittelen luettavaksi niille, jotka ovat kurkkuaan myöten täynnä perinteisiä fantasiasankareita liehuvinen viittoineen, ja kaipaavat luettavakseen hiukan erilaisen tarinan, joka kuitenkin omalla tavallaan kunnioittaa myös perinteisen fantasian rakenteita.

Hauskaa vuotta 2011!

Humanistin älykkyytesti on Ikean kirjahylly, jonne kirjat saavat muuttaa asumaan uuden vuoden kunniaksi!

Kirjavuosi 2010

Minun kirjavuoteni on pitänyt sisällään monta nautinnollista lukuhetkeä. Monta kupillista kuumaa teetä ja monta, monta sivua, joita olen selannut katseellani. Helteisiä päiviä riippumatossa kirjan kanssa, lumisia päiviä takkatulen ääressä, syksyisiä hetkiä vaahteran alla. Kirjan kanssa.

Tämä vuosi on pitänyt sisällään niin loistavia kirjoja, että on ihan mahdotonta valita yhtä ja parasta romaania. Uusien elämysten lisäksi luin urakalla läpi Gabaldonin Matkantekijä-sarjan, joka oli minulle ennalta tuttu, sekä muutaman muun romaanin, jotka olen lukenut jo aikaisemmin. "Uudelleenlukeminen" on paha tapani, mutta annan itselleni toisinaan luvan palata takaisin tuttujen ja rakastettujen romaanien maailmaan. Suosikki- ym. listauksista jätän siis pois ne kirjat, jotka olen jo aikaisemmin lukenut.

Blogista vielä sen verran, että reilun vuoden ajan julkisena olleeseen blogiini on löydetty eniten hakusanoilla "taivaan pilarit tv-sarja", "luiden kaiku" "nanowrimo 2010", ja "Vuorovetten prinssi".
Luetuimmat päivitykset ovat "Uutisia Ken Follettin Taivaan pilarit-romaanin ystäville", "Pat Conroy: Vuorovetten prinssi", sekä "Diana Galaldon: Luiden kaiku".  Toivottavasti näitä aiheita etsineille on löytynyt edes jotakin sellaista, mitä he ovat hakeneet. Tutuksi tulleille lukijoille kiitokset kuluneesta vuodesta ja älykkäistä kommenteista!

2010 Kirjavuoteni oli seuraavanlainen:

Vuoden parhaimmat kirjat (aikajärjestyksessä ensimmäisenä luetusta viimeisimpään)

Mitchel: Tuulen viemää, joka on paikkansa klassikkona ansainnut. Minun kokemukseni mukaan ei mikään rakkaustarina, vaan kuvaus ihmiskohtaloista ja maailmasta sellaisena kuin se on ollut siellä jossain, silloin joskus. Kerrassaan miellyttävä lukukokemus.

Enoranta: Omenmean vallanhaltija, joka on lastenkirja mutta ei oikeastaan olekaan. Sellainen täydellinen pieni satu, jonka lukemisesta ei voi tulla kuin hyvälle mielelle.

Forsgren: Auringon kehrä, joka oli tämän vuoden yllättäjä. Uskomattoman taitavasti rakennettu historiallinen romaani, joka yksinkertaisesti tyydytti historiannälkäni. Aika älykäs vielä kaiken lisäksi.

Kirjavuoteeni mahtui myös muita älyttömän hyviä ja koskettavia kirjoja, kuten Seen Lumikukka ja salainen viuhka, Brooksin Kirjan kansa (josta löytyy muuten paljon asiaa muun muassa Leena Lumin blogista!), Barberyn Siilin eleganssi, sekä  Conroyn Vuorovetten prinssi.

Vuoden turhin kirja

Jos jokin luetuista kirjoista pitäisi jättää lukematta, jättäisin pois hömppäkirjoihin lukeutuvan kioskipokkarin, Woodsin Kun siivet kantavat. Outoudessaan kakkossijalle kipuaa Vallgrenin Tarina merkillisestä rakkaudesta, joka ei sekään avautunut minulle kaikessa merkillisyydessään.

Vuoden kiehtovin henkilöhahmo

Larssonin Millennium-trilogian Lisbet Salander, joka oli koko romaanisarjan kantava voima, sekä Lidgvistin hämmentävän Ystävät hämärän jälkeen -romaanin vampyyrilapsi Eli.

Vuoden hauskin kirja

Paikasta kamppailevat Fortierin Julian rakkaus, sekä Niemen Populäärimusiikkia vittulanjänkältä. Julian rakkaus vienee tällä kertaa voiton.

Vuoden luetut tässä: (tähti perässä, jos olen lukenut kirjan aikaisemminkin)

• Follett: Taivaan pilarit *
• Pulkkinen: Totta
• Brown: Miten mieltä hallitaan
• Hayden: Toisten lapset
• Craig: Vaino ja viettelys
• Deveraux: Ylämaan taika
• Gabaldon: Luiden kaiku
• Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa *
• Gabaldon: Tuliristi *
• Gabaldon&Nguyen: Exile
• Gabaldon: Syysrummut *
• Gabaldon: Matkantekijä *
• Calvino: Paroni puussa
• Gabaldon: Sudenkorento *
• Gabaldon: Muukalainen *
• Larsson: Pilvilinna joka romahti
• Larsson: Tyttö joka leikki tulella
• Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
• Niemi: Populäärimusiikkia vittulajänkältä
• Cameron: Tyhjän paperin nautinto
• Hall: Tuulen laulu
• Reichs: Pyhimyksen hauta
• Grengé: Viattomien veljeskunta
• Forsgren: Kolmen kuun kuningatar
• Arstila: Susinainen
• Forsgren: Auringon kehrä
• Vallgren: Tarina merkillisestä rakkaudesta
• Fortier: Julian rakkaus
• Vreeland: Sininen neito
• See: Lumikukka ja salainen viuhka
• Blyton: Viisikko aarresaarella *
• Hearst: Suden lupaus
• Blyton: Seikkailujen laakso *
• Vreeland: Artemisian rohkeus
• Woods: Kun siivet kantavat
• Meyer&Kim: Twilight The Graphic Novel
• Lidqvist: Ystävät hämärän jälkeen
• Picoult: Koruton totuus
• Enoranta: Omenmean vallanhaltija
• Hosseini: Leijapoika
• Johnson: Neidonryöstö
• Snellman: Lemmikkikaupan tytöt *
• Gallmann: Unelma Afrikasta
• Samartin: Senor Peregrino
• Evans: Hevoskuiskaaja
• Westcott: Armollinen kuningatar
• Mitchel: Tuulen viemää
• Conroy: Vuorovetten prinssi
• Barbery: Siilin eleganssi
• Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
• Onsér-Franzér: Kulturernas kamp
• Iggulden: Valloittaja - Nuolten herrat
• Brooks: Kirjan kansa
• Venezia: Sonderkommando
• Boyne: Kapina laivalla
• Harper&Puch: Tanssii Saatanan kanssa
• Auer: Sysilouhien sukua
• Meyer: Aamunkoi
• Meyer: Epäilys

Ken Follettin Taivaan pilarit: historiallista draamaa kirjan lehdillä ja tv-ruudulla

Ken Follettin tiiliskivimäinen klassikko Taivaan pilarit on ollut pitkään yksi lempikirjoistani. Se on täysveristä historiallista draamaa, joka sijoittuu 1100-luvun Englantiin ja keskittyy Kingsbridgen katedraalikaupungin tapahtumiin. Romaanin keskeisinä henkilöinä on useita eri hahmoja, joiden elämät kietoutuvat toisiinsa. Kokonaisuutena Taivaan pilarit on massiivinen mutta varsin vaikuttava pala keskiaikaista maailmaa ja valtataistelua, jossa ihmisten sielut ovat vain pelinappuloita suurella laudalla.

Tuhatsivuinen Taivaan pilarit lienee yksi Folletin suosituimmista romaaneista. En tarkalleen osaa sanoa, miksi pidän siitä niin paljon, mutta tavallaan se edustaa minulle historiallista romaania parhaimmillaan. Tosin on ollut mielenkiintoista lukea myös varsin eriäviä mielipiteitä muun muassan Ellin kirjablogista sekä Marielkan lukupäiväkirjasta. Kaikkia ei järkälemäinen romaani katedraalinrakennusprojekteineen voi innostaa.

Minulla on sellainen tunne, että en ole ollenkaan ajan hermolla sen suhteen millaista kirjallisuutta Suomessa luetaan. On harmi, että täällä julkaistaan niin vähän historiallisia romaaneja, jotka tavoittelevat samanlaisia kokonaisuuksia kuin Follettin Taivaan pilarit. Tämä huomio liittyy lähinnä siihen, millaisiin kotimaisiin romaaneihin olen viime aikoina törmännyt: ne eivät yksinkertaisesti mahdollista sellaisia asioita kuin rehellinen romaani, jonka sivumäärä takaa nautinnollisia lukuhetkiä moneksi illaksi. Ajatus historiallisen romaanin tilasta nyky-Suomessa heräsi siirryttyäni Pulkkisen Totta -romaanin maailmasta Follettin pyöritykseen. Nämä romaanit kieltämättä edustavat ääripäitä. Sijoitan ne kirjahyllyssäni vastakkaisiin reunoihin, etteivät ne aloita tappelua keskenään.

Mutta kotimaisen kirjallisuuden kritisoimisesta ja Taivaan pilarien epäjohdonmukaisesta hehkuttamisesta siirryn syyhyn miksi tartuin jälleen Follettin klassikkoon. Romaanista näet julkaistiin marraskuussa dvd-boxi, joka pitää sisällään kahdeksantuntisen minisarjan, joka perustuu romaanin tapahtumiin. Se oli tietenkin ehdotonta katseltavaa joulun pyhinä, ja toki minun oli luettava myös romaani pystyäkseni paremmin vertailemaan sarjan ja romaanin tapahtumia.

Kuten aina, hyvästä kirjasta toteutettu filmatisaatio oli tässäkin tapauksessa jonkinmoinen pettymys. Filmatisaatio on melko uskollinen kirjalle, mutta joitain tapahtumia oli muuteltu ja vääristelty käsittämättömällä tavalla, mikä jätti vaikutelman siitä, että käsikirjoittaja on yksinkertaisesti vain tahtonut jättää oman jälkensä tekstiin: mitään muuta selitystä en alkuperäiseen juoneen tehdyille muutoksille nähnyt.

Filmatisaatio tuskin on toteutettu valtaisan suurella budjetilla, mikä näkyi jossain määrin myös ruudun tälle puolelle. Pienistä epäkohdista ja käytännön ratkaisuista huolimatta Taivaan pilarien elokuvaversio oli ihan miellyttävää katsottavaa, ainakin jos osaa olla vähemmän kriittinen kuin minä. Tietysti romaanien elokuvaversioissa on aina kyse myös siitä miten paljon lukijan tekemä tulkinta eroaa elokuvan käsikirjoittajan tulkinnasta. Erilaiset painotukset eivät välttämättä ole suoranaisesti tyylirikkoja tai ristiriitoja todelliseen teokseen verrattaessa, vaan ainoastaan erilaisia katsontatapoja ja tulkintoja, joita elokuvan käsikirjoittaja on tehnyt. Esimerkiksi Taivaan pilarien elokuvaversiossa Englannin sisällissodan vaiheisiin kiinnitetään huomattavasti enemmän huomiota kuin romaanissa. Tai sanotaan näin: enemmän huomiota, kuin mitä minä olen lukiessani kiinnittänyt.

Plussaa Taivaan pilarien elokuvaversio saa roolihenkilöiden valinnasta. Kaikki lavastukselliset ja puvustukselliset seikat eivät mene mielestäni ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ainakin tietyt henkilöhahmot ovat saaneet oivalliset näyttelijät. Näistä mainittakoon Priori Philipin, Tom Rakentajan sekä Jack Jackinpojan esittäjät. Toki näissäkin kysymys lienee makuasioista, mutta minun kohdallani ne tyydyttivät kyllä, vaikkeivät tietysti vastanneet täysin sitä mielikuvaa, joka mielessäni on.

Suosittelen Taivaan pilarit romaania niille, jotka tahtovat lukea massiivisen, historiallisen romaanin, joka keskittyy henkilöhahmojen välisiin suhteisiin sekä keskiaikaiseen maailmaan ja yhteiskuntaan. Elokuvaversio täyttänee vähemmän kriittisten lukijoiden toiveet, mutta sitä ei missään nimessä kannata katsoa kirjan korvikkeena: elokuvaversio ei millään muotoa kykene antamaan oikeutta Follettin romaanille.