Saamelainen ennustajatyttö ja suuren Egyptin kuningas. Ensiajattelemalta näillä kahdella tekijällä ei kuvittelisi olevan mitään yhteistä, mutta Auringon kehrä romaanissaan Carita Forsgren punoo hienon tarinan, joka yhdistää kaksi maailmaa.
Myönnän, että oli ennakkoluuloinen napatessani Forsgrenin romaanin kirjastosta käteeni. En ole lukenut hänen aikaisempaa romaaniaan, Kolmen kuun kuningatarta, koska aihe vaikutti minusta jo niin puhki kirjoitetulta, etten uskonut sen antavan enää yhtään mitään uutta. Auringon kehrä vaikutti kuitenkin lupaavalta, joten päätin lukea sen, enkä kadu päätöstäni. Romaani oli mitä mainioin. Ehkä tartun ennakkoluuloistani huolimatta myös Kolmen kuun kuningattareen, jos saan sen käsiini jostakin.
Auringon kehrä rakentuu kahden kertojan, pohjolasta kotoisin olevan Päivänkehrän, sekä Kemetin tulevan kuninkaan Amunhotepin varaan. Päivänkehrä varastetaan tietäjälahjojensa ansiosta jo lapsena kotiseuduiltaan ja pitkän matkan ja mutkien kautta hän päätyy Kemetiin, ja lopulta suuren hallitsijan palatseihin.
Romaani on kirjoitettu modernisti ja taitavasti. Kertojaratkaisu on suhteellisen toimiva ja mielenkiintoinen, eikä Forsgrenin tapa kertoa ole liian luennoiva ja paatoksellinen, vaikka kyse onkin selvästi historiallisesta romaanista. Juonen kehittely on mielenkiintoista ja yllätyksellistä. Henkilöhahmoistakin pidin: ne olivat luontevia ja tutunoloisia. Ihmismäisiä.
Löydän Forsgrenin romaanista kuitenkin myös yksityiskohtia, jotka laittoivat tekstin uskottavuuden koetukselle. Troijan tuho, pahamainen Medeija, Nefertiti, Tuthankhamon ja jopa Waltarin Sinuhe vaikuttavat romaanin tapahtumiin. Se, miten nämä kaikki palapelin palaset oikeasti sopivat yhteen, ja mikä merkitys niillä on lopullisen tarinan muotoutumisen kannalta, on minulle suuri mysteeri. Toisaalta esimerkiksi Sinuheen liittyvä maininta näyttäytyy tietynlaisena ylistyslauluna Waltarin eepokselle: onhan ihan tosiasia, että Waltarin romaanin jälkeen kuka tahansa suomalainen kirjailija joutuu nöyristymään, jos uskaltaa yrittääkään kirjoittaa Egyptistä. Ehkä kuitenkin vähemmälläkin intertekstuaalisuudella olisi pärjännyt...
Suosittelen lämpimästi kaikille historiallisten romaanien ja taitavien kerrontaratkaisujen ystäville, niille joiden sydäntä ovat lähellä niin muinaisen Suomen myytit kuin Egyptin hallitsijoiden mysteeritkin. Tämä oli mitä mainioin kirjaelämys.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti