Johanna Venho: Syntysanat
Wsoy 2011
210s.
Oma ostos
Johanna Venhon Syntysanat tarttui mukaan kirjakaupan alennusmyynnistä. Arvelin, että olisin voinut pitää kirjasta, mutta harmi kyllä se tuotti pettymyksen.
Kirjailija Hanna Frank muuttaa mielijohteesta Kourankorven pappilaan kirjoittamaan seuraavaa romaaniaan. Pappilan vieressä vanhassa talossa asuu kolmen lapsensa kanssa leskeksi jäänyt Mesi Kivelä, joka haikailee nuoruuden rakastetun perään ja yrittää selvitä arjesta lapsiensa kanssa. Mesi ja Hanna vakoilevat toisiaan, seuraavat toistensa elämää ja liikkeitä. Vähitellen heidän elämänsä punoutuvat yhteen.
Syntysanoista välittyy se, että Venho on runoilija. Se on hyvä asia, kieli on kaunista ja runollista ja tempaa lukijan mukaansa. Oikeastaan koko kirja on enemmän runoa kuin proosaa, ainakin sillä tavalla itse koin tarinaa lukiessani.
Tarinan hahmot jäävät kuitenkin etäisiksi. He tulevat lukijaa lähelle, mutta siitä huolimatta en tuntenut lukiessa mielenkiintoa hahmoja kohtaan, vaan he lähinnä ärsyttivät. Jollain tavalla kirja haastaa lukijaa niin, että itse olin jo vähällä luovuttaa ja jättää kirjan kesken. Lopultakaan sen lukeminen loppuun ei tuottanut suurta tyydytystä, vaikka kieli itsessään oli nautinnollista. Tarina jätti minut kylmäksi.
Suosittelen romaania niille, jotka nauttivat kauniista ja runollisesta kielestä ja kerronnasta.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti