Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Teos 2013
339s.
Kirjastosta
Lapsena toisen vakavuutta tai surullisuutta ei huomaa, sen antaa vain valua ohi. Lapsena ottaa kaiken itsestäänselvyytenä: vanhempien rakkauden tai rakastamattomuuden, joulupukin ja iltarukoukset, kuolemankin, kun se tulee odottamatta ja hiipii kylmettämään huoneen, jättää vain hauraita pölypalloja kierimään nurkkiin.
Viime aikani ovat kuluneet selvästi lukemalla niitä kirjoja, jotka muut ovat jo lukeneet ikuisuus sitten, ja joista on joskus pidetty blogisavuja, mutta menneet minulta syystä tai toisesta ohi. Olen huomannut olevani jotenkin trendivastarintainen, eli jos joku kirja on suosittu blogeissa, en tartu siihen ollenkaan tai luen sen vasta myöhemmin sitten, kun muiden mielipiteet eivät enää niinkään tunnu vaikuttavan minuun. Toisaalta kirjailijan kannalta on varmasti kivaa, jos kirjan elinikä lukijoiden käsissä on pidempi kuin se puolivuotiskausi, jolloin kirja on esillä joka paikassa.
Galtbystä länteen kertoo Karinista, joka palaa lapsuutensa kotiseuduilleen Korppoon Fetknoppenin saareen matkan varrelta mukaan poimittu iranilaissyntyinen Azar-tyttö mukanaan. Kumpikin kantaa mukanaan menneisyyttä, joka määrittää nykyhetkeä. Karinia lapsuuden maisemiin vetää arvoitus, jota ei koskaan ratkaistu. Sivu sivulta Parkkinen punoo auki Karinin veljen tarinan, 1940-luvun sodan ajan Turun maisemat, sekä maahanmuuttajatytön lapsuuden. Monitasoiseen romaanin mahtuu niin paljon kaikkea, että lukiessa aivan hengästyy.
Parkkinen kuvailee romaanissaan hienosti sisarusten välistä suhdetta, jossa on rakkautta, salaisuuksia ja ääneen lausumattomia asioita. Tarinassa on vahva osansa myös saariston maiseman kuvauksella, ja vaikka kirja sijoittuu osin sota-aikaan, mikään varsinainen kotirintamateos romaani ei ole.
Itse koin vähän, että romaani kompastui omaan runsauteensa, sillä juonenpätkiä tarinassa on paljon. On murhamysteeriä, seksuaali-identiteettiä, sairautta, perhesuhteita, raskautta, maahanmuuttajatarinaa ja mitä vielä. Toisaalta Parkkinen on kyllä saanut koko nipun jotenkin ällistyttävän hyvin kasaan, vaikka välillä romaania lukiessa kyllä mietin, että vähän vähemmänkin kaikkea voisi olla.
Suosittelen lukijoille, jotka nauttivat monisyisistä juonista ja saariston maisemista.
3 kommenttia:
Juuri ennen joulua kaivoin tämän kirjahyllyn uumenista esiin odottamaan lukuvuoroaan. Divarista tarttunut mukaani, mutta lukemaan en vielä ole ehtinyt. Nyt tuntuisivat maistuvan juurikin runsaat tarinat, joten hyvältä kuulostaa!
Minä muistan tästä oikeastaan vain sen saaristomaiseman ja alueen tunnelman ja sitten sen lopun, nyt tosin kun pohtimaan ryhdyin niin yllättävän paljon. Pidin itse kovasti teoksen henkilöhahmoista. Oletko lukenut Parkkisen Sinun jälkeesi, Max -teosta? Minä luin sen vasta tämän jälkeen ja ehkä siksi tämä jäi minulle tärkeämmäksi, vaikka Maxkin oli oikein hyvä.
Suketus: Jee, toivotaan että tykkäät! Ihanaa kun oman hyllyn uumenista löytyy kivaa lukemista :)
Linnea: Saaristotunnelma oli tässä kyllä vahvana. Tuohon Parkkisen esikoiseen en ole tutustunut, kun se kuulosti jotenkin tosi erikoiselta, mutta ehkä tartun siihenkin jossain vaiheessa jos se osuu kirjastossa vastaan!
Lähetä kommentti