Lauren Oliver: Requiem
WSOY 2013
335s.
Kirjastosta
Requiem päättää Lauren Oliverin hienon dystopiatrilogian, jossa rakkaus on vaarallinen sairaus ja kaikki tunteisiin liittyvä herättää pahennusta tarkoin vartioidussa ja valvotussa yhteiskunnassa. Hotkaisin tämän kirjasarjan melkein yhdeltä istumalta, enkä muista, että olisin pitkään aikaan viihtynyt minkään kirjan parissa niin hyvin. Ei ihme, että kirjoja hypetettiin jossain vaiheessa spefiin erikoistuneissa blogeissa, silloin tämä meni ohi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan (sitä paitsi kiva päästä kerrankin lukemaan kirjasarja kerralla, eikä niin, että osia täytyy odottaa vuodesta toiseen ja välissä ehtii unohtaa mitä edellisessä kirjassa tapahtui).
Oliver haastaa trilogian kolmannessa osassa lukijansa jälleen kerrontaratkaisulla, jossa Lenan oheen kertojaksi tuodaan Lenan ystävä Hana, joka on käynyt läpi oman proseduurinsa, mutta näkee silti öisin unia ja kokee tunteita, joita hänen ei pitäisi pystyä enää tuntemaan. Lena elää kapinallisten parissa ja yrittää tehdä valinnan kahden pojan välillä, joista toinen torjuu hänet särkyneen sydämensä vuoksi, ja toinen antaa anteeksi kaiken. Kapina lähestyy, eikä enää missään tunnu olevan turvaa, sillä rajojen takana oleva Korpi on vaarallinen paikka, eivätkä kapinallisetkaan ole keskenään yhtä, vaan elämä on kurjaa ja niukkaa.
Trilogian kolmas osa hajoaa hiukan lukijan käsiin, mutta Oliver saa langat solmittua lopussa ihan kelvolliseksi kokonaisuudeksi. Usein trilogioista jää sellainen vaikutelma, ettei kirjoittaja ole sarjaa aloittaessaan tiennyt kirjoittavansa sarjaa, vaan ensimmäisen kirjan suosion jälkeen hänen on ollut pakko kehitellä kirjalle jonkinlainen jatko. Delirium-trilogiassa tätä vaikutelmaa ei onneksi synny, vaikka kieltämättä viimeisen osan kapinaliikkeen eteneminen kertoo ehkä kirjailijan strategisen ajattelun puutteista. Toisin sanoen en ehkä lähtisi Oliverin johtamaan kapinaliikkeeseen mukaan, vaikka mielelläni hänen kirjojaan luenkin.
Requiemissa henkilöhahmojen kasvu on ihan huikeaa ja on hienoa lukea tarina, jossa hahmojen muutokset ja hahmojen väleissä tapahtuva dynamiikka on kuvattu niin onnistuneesti. Hahmot eivät ole pelkkiä kiiltokuvia, vaan suurimmassa osassa on syvyyttä ja toiminta on loogista. Eniten minua ärsyttää epäloogisesti ja järjettömästi toimivat hahmot, ja Delirium-sarjassa sellaiseen ei onneksi tarvinnut törmätä, vaikka teinien rakkaussotkut nyt tietysti ovat mitä ovat.
Jos joku dystopian ja spefin ystävä ei ole tätä trilogiaa vielä lukenut, niin laittakaa ihmeessä lukulistalle!
2 kommenttia:
Minä luin trilogian ensimmäisen osan jokin aika sitten enkä innostunut hirveästi, mutta ehkä sittenkin.. Tämä sopisi todennäköisesti hyvin sairaspäivien lukemiseksi, silloin olen yleensä jaksanut innostua tällaisista trilogioista ja kyllä se eka osa oli kuitenkin varsin kelvollinen. Kiitos vinkkauksesta siis!
Minäkin muuten tykkään että saa tykittää sarjan kerralla läpi, sitä tulee luettua niin paljon kaikenlaista että siinä ehtii jo unohtaa että mitä siellä on tapahtunut ja iso osa kirjasta menee muuten muisteluun.
Joo, sairas- tai löhöpäivän tekemisenä tämä kokonaisuus toimii varmasti hyvin. Ja tätä oli tosiaan kiva lukea niin, että pystyi ahmimaan kaikki kirjat kerralla sen sijaan, että jatkoa olisi joutunut odottelemaan vuoden päivät...
Lähetä kommentti