Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
Gummerus 2014
1209s.
Shoppailtu kirjakaupasta
Kesä menikin aikalailla tuijottaessa Outlanderin tv-sarjan jaksoja. Jossain vaiheessa tajusin, että minullahan on lukemattomana kirjahyllyssä sarjan kahdeksas osa Sydänverelläni kirjoitettu, jonka ostin melkolailla heti kun kirja ilmestyi. Olin aika pettynyt sarjan edelliseen osaan, joten arastelin tähänkin tarttumista melko pitkään, ennen kuin annoin tempaista itseni tarinan maailmaan.
Jos aloitetaan ongelmista, niin ongelma Diana Gabaldonin tuotannossa on mielestäni se, ettei hän ole osannut lopettaa ajoissa. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että sarjan kolme ensimmäistä osaa ovat oikeasti hyvä kirjoja, joiden juoni pysyy kasassa ja henkilögalleriakin sellaisena, että sen pystyy vielä muistamaan tarkastamatta edellisistä osista kenestä milloinkin oli kysymys. Siinä vaiheessa kun Gabaldon siirsi kirjansa tapahtumat Amerikkaan ja maan sisällissodan vaiheisiin, mopo lähti käsistä: pääpari alkaa olla jo sen ikäinen, että mukaan on kirjoitettava roppa kaupalla nuorempia ja viriilimpiä hahmoja. Claire ja Jamie, jotka ovat alusta saakka olleet kirjan kantava voima, eivät enää hahmoina varsinaisesti kehity, vaan heidän menneisyytensä ja tulevaisuutensa nivoutuvat runsaan henkilögallerian moninaiseen joukkoon niin, että tarina alkaa muistuttaa sillisalaattia.
Sydänverelläni kirjoitettu alkaa suunnilleen siitä mihin Luiden kaiku päättyi. Kuolleeksi luultu Jamia palaa takaisin perheensä luokse ja toisaalla toisessa ajassa Brianna ja Roger etsivät kaapattua poikaansa aikamatkustuksen keinoin - erikoisella lopputuloksella. Suuri osa kirjasta kuvaa sodankäynnin vaiheita ja kuten henkilövetoiselta tarinalta saattaa odottaa, erilaisten henkilösuhteiden vatpomista ja aika tavalla myös romantiikkaa. Kirja pysyi huomattavasi paremmin kasassa kuin pari edellistä osaa ja loppuratkaisusta päätellen myös jatkoa on tulossa.
Kritiikistä ja nitinästä huolimatta nautin kirjan lukemisesta ihan hirveästi. Minä rakastan juuri tällaisia loputtoman pitkiä ja turhanpäiväisiä kirjoja, joissa voi ajelehtia halutessaan vaikka kuinka pitkään, lukea iltapalaksi yhden luvun ja elää tarinan hahmojen kanssa niin kauan, että he ovat kuin tuttuja tai perheenjäseniä. Toisaalta toivoisin saavani lukea Gabaldonilta joskus jotakin ihan uutta, ihan uusilla hahmoilla kirjoitettya proosaa ennen kuin Jamie ja Claire kuluvat ihan puhki. Sydänverelläni kirjoitetussa oli lisäksi muutama outo juttu, joista en meinannut millään päästä yli: esimerkiksi lukujen nimien oudot intertekstuaaliset viitteet, joille en yksinkertaisesti löytänyt mitään järkevää selitystä tekstin sisältä. Gabaldonilla on kyllä aikaisemminkin ollut tapana nimetä lukunsa pitkästi ja polveilevasti, mutta intertekstuaalisuus oli hämmentävää.
Ja apua Gummerrus, miksi kirjan kannen ulkoasua piti mennä muuttamaan niin, että Mika Launiksen kuvitukset on korvannut valokuva. Launiksen kuvituksista voi kuka vaan olla mitä mieltä haluaa, mutta minä olisin halunnut omaan hyllyyni kirjasarjan, jonka kaikki kannet ovat fontteja myöten saman kaavan mukaan tehdyt. Sydänverelläni kirjoitetun valokuvakansi ja erilainen fontti saavat neuroottisen kirjanystävän hulluuden partaalle. Kustantamon graafikot: älkää tehkö noin!
Suosittelen kirjaa Diana Gabaldonin tuotannon ystäville. Muut älkää vaivautuko.
5 kommenttia:
"Minä rakastan juuri tällaisia loputtoman pitkiä ja turhanpäiväisiä kirjoja, joissa voi ajelehtia halutessaan vaikka kuinka pitkään, lukea iltapalaksi yhden luvun ja elää tarinan hahmojen kanssa niin kauan, että he ovat kuin tuttuja tai perheenjäseniä. " Tämä on hyvä!
Luin itse juuri kirjan, jota varmaan tai ehkä pidetään viihdekirjana, so what?, minä tarvitsin sitä juuri nyt, ja oli siinä kyllä munaakin.
Kiva huomata, että joku muukin on kansifriikki;)
<3
Outlander-sarja oli kuin minulle tehty...historiallinen rakkaustarina, jossa oli käytetty yliluonnollisia aineksia mukana :) Ihana kirjasarja ja tykkäsin ensimmäisistä kansikuvista ja tykkään näistä uusista, mutta nyt ensimmäiset ovat kuin eri sarjaa.
Minä en ole päässyt yli sen tätä edellisen osan kehnoudesta. Siksi tämäkin kirja on ollut kesken ilmestymisestään asti. (Olen edelleen sivulla 80 jotakin.)
Olen täysin samaa mieltä siitä, että Gabaldonin olisi pitänyt osata lopettaa ajoissa. Harmittaa, kun tuntuu että koko sarja alkaa tuntua ihan pöljältä ihan vain siksi, että homma on levahtanut mauttomaksi jaaritteluksi.
Leena: Niinpä! Viihdekirjat ovat ihan hyvää luettavaa välillä, ei sitä pitäisi hävetä.
Mai Laakso: Minäkin olen kyllä viihtynyt sarjan parissa! Ja kyllä, nämä uudetkin kannet ovat nättejä, mutta jokin sisäinen ristiriita huutaa mielessäni, kun ne ovat niin erilaiset!
Maija: Yritä sitkeästi, tämä oli kyllä parempi kuin Luiden kaiku ;) Tässä vaiheessa sarjaa seuraan oikeastaan mielenkiinnolla jo sitä, miten Gabaldon aikoo saada paketin kasaan, vai jatkuuko tämä sarja ikuisuuksiin... Ne muutama ensimmäinen osa ovat silti minusta kirjasarjan "se" juttu, enkä oikein näe näiden myöhempien osien fuktiota...
Edellinen osa oli minusta ehdottomasti sarjan heikoin, tuntui että Gabaldon lähti rönsyämään jo liian pitkälle. Tämä uusin taas oli mukava ja viihdyttävä, vaikka kieltämättä Jamie ja Claire ovat vaarassa jäädä nuorempien jalkoihin :( Pitäisi tosiaan osata lopettaa ajoissa. Ristiriitaisesti samaan aikaan odotan kieli pitkällä seuraavaa osaa :D
Lähetä kommentti