Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Jenny Kangasvuo: Sudenveri (Teos 2012),
Kansi: Ville Tiihonen, 313 sivua.

Lähdin lukemaan Teoksen fantasiakilpailussa sijoittunutta Sudenverta skeptisellä mielellä. Näitä ihmissusijuttuja on nyt taas nähty. Paranormaalia romantiikkaa ja muutakin. Pohdiskelin jopa, että kumma juttu, kun näin kliseiseen aiheeseen tarttunut teksti on sijoittunut kilpailussa. Väärässä oleminen on ihanaa! Jo tällä puheella väitän, että Kangasvuon Sudenveri lunasti paikkansa vuoden parhaimpien lukukokemusten joukossa.

Tarina kietoutuu kolmen ihmiskohtalon ympärille. On Martta, Lauman johtaja, jolle kaikkein tärkeintä on se, että salaisuus säilyy ja Lauma pysyy turvassa. Martta on uhrannut kaiken Lauman vuoksi, eikä hän ymmärrä antaa pennuille vapautta. Sudella ei ole mahdollisuutta valita, sillä Lauman turvallisuus on tärkeämpää kuin mikään muu. Vargaksi nimensä muuttanut Hanna on kapinoinut Martan valtaa vastaan ja alkanut uuden elämän ihmisenä. Lauman johtajan aiheuttama pelko ei kuitenkaan ole väistynyt, opit ovat syvällä Vargan sisimmässä niin kuin susi, jonka hän on halunnut unohtaa ja salata Marraskuulta, rakastetultaan, joka olisi valmis kantamaan Vargan taakan, jos tämä vain suostuisi avautumaan. Muutoksen tuo Rasmus. Poika, joka ei ole susi eikä ihminen. Poika, jonka Martta tahtoisi takaisin lauman suojelukseen, mutta joka ei halua enää pukeutua suden turkkiin vaan kulkea ihmisenä, vaikka ei olekaan samanlainen kuin muut.

Sudenveri on hieno kertomus identiteetistä, pelosta ja siitä, millaista on elää vieraana muiden joukossa. Susiteema ei ole esillä korostetusti, sillä Kangasvuo nostaa hienosti esille muita aiheita, jotka likimain peittoavat sen tosiseikan, että kertomus liikkuu fantasian syvissä vesissä. Sudenverta lukiessa suorastaan unohtaa, että tapahtumat ovat fiktiota. Tulee sellainen tunne, että tuollaista voisi oikeasti olla. Ihmissusia, metsän pimeään kietoutuneena.

Sudenveren kuva susista ei ole romantisoitu vaan realistinen. On tietenkin hurjan epäreilua verrata Sudenverta muihin kirjoihin, jotka ihmissusimyyttiä hyödyntävät. Varsinkin, kun olen lukenut vain nuorille suunnattuja paranormaalin romantiikan alueella liikkuvia susikirjoja. Sudenveri on selkeästi aikuistenkirja, eikä romantiikka nouse siinä keskeiseksi teemaksi, vaikka Vargan ja Marraskuun suhdetta käsitelläänkin moninaisena luottamuksen, epävarmuuden ja kaipauksen liittona. Itse en osaa nostaa biseksuaalisuutta kovinkaan alleviivaavaksi elementiksi, mutta myös tällainen ulottuvuus tekstistä löytyy.

Ihailen Kangasvuon ratkaisua käsitellä henkilöhahmojen taustaa peilaten vahvasti historiallisiin tapahtumiin ja mentaliteetteihin. Martan muistoissa on sota ja susiviha, mutta Varga näkee susien tulevaisuuden toisena. Hän uskoo, että epämuotoisella Rasmuksella on uskomuksista vieraantuneessa yhteiskunnassa mahdollisuus kasvaa ihmisenä, vaikka onkin ulkoisesti epämuodostunut. Marraskuun pakanaystävät henkivät hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta, joka nousee esille kun pelko väistyy. Kangasvuo tuo erilaiset ihmiskohtalot ja maailmankuvat saman pöydän ääreen ja piirtää sudenruumiin kautta sukupolvien ylitse kulkevan pelon, jonka on aika väistyä.

Vierastin ensin hiukkasen Kangasvuon kerrontaratkaisua, mutta totuin pian aikamuotojen ja kertojien välillä vuorottelevaan, runolliseen tyyliin. Plussaa kirja saa lisäksi suomalaisen mentaliteetin korostamisesta. Kirjassa voi todella aistia sen, että liikutaan suomalaisessa mielenmaisemassa. Jään mielenkiinnolla odottamaan Kangasvuon tulevia teoksia. Sudenveri ainakin vakuutti minut täysin.

Suosittelen luettavaksi ihmissusimyytistä kiinnostuneille lukijoille sekä myös niille, joita edellä mainittuja teemoja hyödyntävä fantasia ei pahemmin innosta. Tämä on kaunis kertomus sellaisenaan, vaikka fantasiasta ei enemmin perustaisikaan.