Sofi Oksanen: Puhdistus

Sofi Oksasen Finlandiapalkittu romaani Puhdistus on kertomus Virosta ja ihmisistä, jotka yrittävät tehdä elämästään elämisen arvoisen kaikista peloista ja kauheuksista huolimatta. Oikeastaan romaania on vaikea kuvailla: se pitää lukea itse ja rakentaa omat merkityksensä lukukokemukselleen.

Minä pidin Puhdistuksesta, mikä on harvinainen seikka kun ottaa huomioon miten kriittisesti yleensä suhtaudun kotimaisiin romaaneihin. Puhdistus oli kuitenkin kirjoitettu tavalla, joka vei minut mukanaan ja saatoin nauttia kielestä ja ovelasta juonenkuljetuksesta, joka eri aikatasoilla vaihtelevasta rakenteesta huolimatta pysyi kasassa kiitettävästi.

Tietysti Puhdistus oli omalla tavallaan äärimmäisen raskas ja karmaiseva kirja. Ensinnäkin hämmästelen omaa tietämättömyyttäni, sillä Viron historia ja mentaliteetti on ollut minulle ihan vierasta, enkä millään haluaisi ajatella, että niinkin lähellä tapahtuu kaikkea sellaista. Kyllä sitä täällä kotikolossa sohvan nurkassa istuskellessa muuttuu sinisilmäiseksi kuvitellessaan, että oikeasti kaikki paha on jossakin paljon, paljon kauempana. Kauempana historiassa tai kaukana maantieteellisesti.

Nyt kuuluukin kysymys: Onko Puhdistus klassikko? Voinko siis katsoa sen olevan osa "10 klassikkoa" -haastetta, vai eikö se vielä ole saavuttanut klassikonarvoaan?


Niin tai näin, suosittelen Oksasen Puhdistusta luettavaksi oikeastaan ihan kaikille, koska mielestäni kyseinen romaani voisi kuulua yleissivistykseen siinä missä Linnan Tuntematon sotilas ja muutama muu vastaava.

Ildefonso Falcones: Fatiman käsi

Helmikuu on alkanut minulla  lukemisten suhteen todella nihkeästi ja syytän siitä vain ja ainoastaan Ildefonso Falconesin Fatiman kättä, joka ei onnistunut ennakko-odotuksistani huolimatta pitämään minua otteessaan. Emilie on kirjoittanut blogissaan romaanista hyvän ja yksityiskohtaisen arvostelun, enkä siksi ala selostaa juonta kohta kohdaltai, vaan turvaudun ohjaamaan juonesta kiinnostuneet  lukijat kurkistusmatkalle Emilien blogiin Le Masque Rouge.

Fatiman käsi sijoittuu siis 1500-luvun Espanjaan, jossa islaminuskoiset maurit taistelevat oikeuksistaan kristittyjen asuttamassa ja hallitsemassa maassa. Romaani on melkoinen historiapläjäys ja tuo sinällään varsin mielenkiintoista faktatietoa asioista, joista ainakaan minä en tiennyt yhtään mitään. Maurien asema vaikuttaa melkoiselta kansanmurhalta ja näköjään Espanjan historia ylipäätään on jäänyt minulla harmaalle alueelle. Tulipa Fatiman käden kautta ainakin tutustuttua Espanjan historiaan -jos ei muuta.

Syy miksi Fatiman käsi ei sytyttänyt minua oli melko lailla sama, jonka takia Falconesin esikoisromaani Meren katedraali jäi hiukan vajaaksi. Falcones ei mielestäni ole ainakaan vielä osoittanut osaavansa rakentaa uskottavia, moniulotteisia ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja, jotka minulle romaanin lukijana ovat ensiarvoisen tärkeitä. Fatiman käden päähenkilö Hernando jää persoonattomaksi sätkynukeksi, jota liikuttelee milloin mikäkin suuri voima. Lisäksi hahmot muistuttavat huomattavasti Meren katedraalin henkilögalleriaa, mikä luo vaikutelman Falconesin kykenemättömyydestä uusintaa hahmovalikoimaansa.

Olipa romaanissa kuitenkin jännitystä, vauhtia ja romantiikkaa ja kuten jo mainitsinkin: mielenkiintoista ja uskottavaa tietoa Espanjan menneisyydestä. Varmasti tämä romaani kiinnostaa historiallisten romaanien ystäviä, mutta minut se jätti hieman tyhjäksi. Tunteita Fatiman käsi kuitenkin herätti, siinä olen samaa mieltä Le Masque Rougen Emilien kanssa.

Suosittelen Ildefonso Falconesin Fatiman kättä luettavaksi paksujen ja hyvin historiallisten ja faktoja sisältävien, yksityiskohtaisten romaanien ystäville, niille jotka ovat kiinnostuneita uskontojen välisistä ristiriidoista ja Espanjan vaiheista. Meren katedraalin ystäviin tämä myös varmasti vetoaa.

7 asiaa

Satu heitti minulle haasteen, joka on kiertänyt jo useammassakin blogissa. Mikäpä siinä sitten muu, kuin keksimään seitsemän sellaista asiaa, jotka tahtoisin kertoa.

1. En ole aamuihminen. Heräämiseni kestää ikuisuuden, mutta en toisaalta myöskään osaa nukkua myöhäiseen. Herään ilman kelloa joka aamu samaan aikaan ja kestää pari tuntia ennen kuin tajuan mistään mitään.

2. Minulla on ihan hirveä määrä kaikenlaisia keskeneräisiä projekteja. Aloitan uusia juttuja, mutta en millään saa toimeksi saattaa vanhoja valmiiksi!

3. Pidän punaisista unikoista

4. En pidä kovista äänistä. Tästä johtuen en ole ikinä tykännyt käydä baareissa, joissa musiikki soi kovalla ja ihmiset meluavat. Samasta syystä johtuen vihaan ilotulituksia...

5. Scifi -elokuvat ovat minusta melkein kammottavampia kuin kauhuelokuvat. En ymmärrä mitä niissä tapahtuu ja näen niistä painajaisia

6. En ole mikään kotitalousihminen: tykkään kyllä sisustaa kotona, mutta siivoaminen, tiskaaminen ja ruoanlaitto ovat isoja mörköjä!

7. Onnistun yleensä murhaamaan kaikki viherkasvimme, erityisesti orkideat ovat vaaravyöhykkeellä...

Ken Follett: Eedenin vasara

Olen lukenut Ken Follettin Eedenin vasaran joskus monta vuotta sitten, mutta nyt tartuin siihen paikassa ja tilanteessa, jossa ei ollut muuta lukemista ja kaipasin kipeästi kirjaa käsiini.

Eedenin vasara edustanee Follettille tyypillistä jännityskirjallisuutta. Asetelmassa vastakkain ovat FBI:n poliisit, jotka selvittävät omituista terroristiuhkausta, sekä hippikommuuni, joka yrittää pelastaa laaksonsa voimalaitokselta. Romaanin kerronta vaihtelee oikeastaan kahden keskeisen hahmon välillä: Judy Maddoxin, joka on FBI:n naisagentti, sekä Priestin, joka on entinen rikollinen, nykyisin kommuunin karismaattinen ja vaikutusvaltainen johtohahmo.

Follettin romaani on mielenkiintoinen, sillä se asettaa vastakkain käsityksiä ns. hyvästä ja pahasta ja näyttää lukijalle vilahduksen terroristiepäillyn maailmasta, jossa pahat teot selitetään niitä seuraavalla hyvällä. En ole itse pahemmin lukenut jännityskirjallisuutta, joten en tiedä kuinka tyypillinen lajinsa edustaja Eedenin vasara on. Miksikään perinteiseksi dekkariksi sitä ei kyllä voi sanoa.

Follettille tyypilliseen tapaan romaani ei tyydy pelkästään selostamaan toimintaa, vaan Follett kantaa mukanaan myös mielenkiintoisia henkilöhahmoja, joiden väliset suhteet ovat selvästi osa tarinaa. Vaikka hahmot eivät kenties muodostukaan kovin poikkeuksellisiksi verrattuna kirjallisuuteen ylipäätään, on kaikesta huolimatta viihdyttävää lukea hahmoista, jotka ovat jonkinlaisesta stereotyyppisestä olemuksestaan huolimatta edes hyvin laadittuja. Siitä pisteet Follettille.

Suosittelen luettavaksi niille, jotka haluavat lukea mukaansatempaavan ja sujuvasti kirjoitetun jännärin.

Romaanista lautapeliksi eli Taivaan pilarit pelattuna

 Suhtaudun yleensä aika skeptisesti kaikkeen oheiskrääsään, joka liittyy romaaneihin tai ylipäätään taideteoksiin ja niiden kaltaisiin ilmiöihin. Kaupallisuus tunkee lonkeronsa joka paikkaan, eikä siltä näköjään voi välttyä, vaikka kuinka yrittäisi. Ratkesin minäkin, sillä totta kai minun piti saada Ken Follettin Taivaan pilarit -romaaniin perustuva lautapeli!

Onneksi Taivaan pilarit -lautapeli on tehty huolella ja hyvällä maulla. Pelilauta on valtavan kaunis, ja siihen on mahdutettu mukaan kaikki romaanin juonen kannalta olennaiset paikat kuten katedraali (jota pelin kuluessa rakennetaan hauskoilla puupalikoilla), luostari, Shiringin linna, louhos, Kingsbridgen markkinat, metsä jne. Pelissä on pieniä puisia rakentajia, rakennusmestareita, sekä iso pino kortteja, joista löytyy sekä romaanista tuttuja henkilöitä että tapahtumia.  Peli seuraa eri elementeillään uskollisesti Follettin romaanin juonta.

Itse olen toistaiseksi pelannut lautapeliä ainoastaan "sääntöjenopettelupelikerran", eivätkä kaikki yksityiskohdat vielä painuneet mieleeni. Säännöt olivat ensilukemalla monimutkaiset, mutta ne varmasti selkiytyvät kun peliä lähtee pelaamaan ihan tosissaan. Vaikutti kuitenkin toimivalta peliltä, joka varmasti herättää mielenkiintoa erityisesti niiden joukossa, jotka ovat Follettin romaanin lukeneet. Tosin pelatessa lienee turha heittäytyä kuvittelemaan, että romaanissa tehdyt ratkaisut auttaisivat myös pelin voittamisessa...

Taivaan pilarien lautapeliversio pistää miettimään: mitä kaikkea oheistuotetta kirjojen ympärille on saatu aikaiseksi? Onko jostain muustakin romaanista tehty peliä? Millaisia oheistuotteita olisit itse halukas ostamaan, jos ne liittyisivät lempiromaaniisi?

Kymmenen klassikkoa

Lumikin blogista liikkeelle lähtenyt klassikkohaaste on pyörinyt jo useammassa blogissa ja päätin sitten minäkin yrittää, josko saisin toimeksi lukea klassikoita. Tämä sinällään ei ole minulle kummallinen asia, koska olen aina tykännyt lukea ns. vanhoja kirjoja, mutta tosin viime vuosina olen yrittänyt tutustua myös uutuuksiin. Klassikoita on kuitenkin ihan hurja määrä lukematta, joten siinä mielessä tämä haaste tulee tarpeeseen.

Alla olevassa klassikkolistassani alustava suunnitelma siitä, mitä ajattelin vuoden kuluessa kahlata läpi. Voi olla, että lista tulee vielä muuttumaan siinä tapauksessa, että päätänkin lukea jotain muuta. Pidätän oikeuden käyttää klassikoita myös elokuva/kirja -haasteessa, sekä mahdollisesti muissa haasteissa, joihin saatan osallistua.

1. Tolstoi: Anna Karenina
2. Shakespeare: Kesäyön unelma
3. Waltari: Turms, kuolematon
4. Eco: Ruusun nimi
5. Chaucer: Canteburyn tarinoita
6. Scott: Ivanhoe
7. Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
8. Hesse: Narkissos ja kultasuu
9. Adams: Ruohometsän kansaa
10. Steinbeck: Vihan hedelmät

Anita Amirrezvani: Kukkien verellä kirjottu

Amirrezvanin Kukkien verellä kirjottu olkoon panokseni Sadun haasteeseen. Sain siis viimeinkin luettua kirja, jota useampi taho on minulle suositellut. Muistaakseni ainakin Leena Lumi ja anni.m ovat jossain vaiheessa suositelleet tätä.

Amirrezvanin romaani sijoittuu aikaan ja paikkaan, jossa hunnutetut naiset joutuivat tekemään kaikkensa saadakseen itselleen hyvän elämän. Kukkien verellä kirjottu kertoo mattojen solmimisesta, mutta samalla se on kiehtova tarina ystävyydestä, selviytymisestä ja rakkauden kaipuusta. Minulla kesti hieman päästä kiinni juoneen, mutta alkuvaikeuksien jälkeen lukaisin tämän nopeasti ja innolla loppuun saakka.

Amirrezvanin romaania voisi varmaankin verrata muihin Lähi-itään sijoittuviin tarinoihin, joiden kerrontaa varjostaa naisten yhteiskunnallinen asema ja ne ongelmat, joita arki miesten kanssa aiheuttaa. Kukkien verellä kirjottu ei kuitenkaan ole synkkä ja masentava kertomus, vaan päin vastoin se suorastaan hehkuu toiveikkuutta ja jättää hyvän mielen. Jollain tavalla Kukkien verellä kirjottu tuo kovasti mieleeni Jane Johnsonin Neidonryöstön, jonka luin joskus viime vuoden puolella. Samaan tapaan kumpikin romaani kuljettaa hyväillen lukijaansa tapahtumasta toiseen piirtämättä tarinaan liian synkkiä ja epätoivoisia sävyjä.

Amirrezvanin romaanissa pidin erityisesti siitä, miten koskettavasti päähenkilön ja tämän ystävättären suhdetta kuvailtiin. Äidin kertomat tarinat sen sijaan harpoin läpi haukotellen, sillä tarinan sisäisten tarinoiden ja tarinassa olevien kirjeiden lukeminen on aina ollut minusta kovin puuduttavaa. Kokonaisuutena romaani oli kuitenkin ehjä ja miellyttävä. Olen iloinen, että sain sen lopulta luettua.

Suosittelen Anita Amirrezvanin Kukkien verellä kirjottua kaikille niille, jotka tahtovat lukea yleissävyltään positiivisen selviytymiskertomuksen, joka samalla valottaa palasen persialaisen matonkudontataidon nimetöntä historiaa. Kukkien verellä kirjottua -romaanin lukeneille ja siitä pitäneille ehdotan Jane Johnsonin Neidonryöstöä, joka mauttomasta kansikuvastaan huolimatta tarjoaa Kukkien verellä kirjotun kaltaisen lukuelämyksen.