Annukka Salama: Harakanloukku

Annukka Salama: Harakanloukku

Wsoy 2014

446s.

Arvostelukappale

Syksy tuntuu luissa ja ytimissä, vaikka elokuu ei ole vielä ehtinyt loppua. Onneksi se ei haittaa. Viikonlopun löhösin kesäkodin vanhalla natisevalla sohvalla viltin alla Harakanloukun kanssa. Ei hassumpi tapa viettää viimeistä kesäviikonloppua.

Harakanloukku päättää Annukka Salaman faunoideista kertovan kirjasarjan, jonka aikaisemmat osat Käärmeenlumoojan ja Piraijakuiskaajan olen lukenut aikaisemmin. Vinttikamarista löytyy myös vieraskynäkirjoitus aiheesta. 

Eläimeltä kykynsä ja ominaisuutensa ammentavat faunoidit ovat palanneet Kaliforniasta arkeen, mutta arkea ei kestä kovin kauaa. Rääväsuinen Vikke katoaa ja faunoidijengi joutuu kokoamaan hajallaan olevan joukkonsa lähteäkseen etsimään Vikkeä Venorista, metsästäjien kaupungista. Unnan ja Rufuksen karille ajautunut suhde on koetuksella, kun rakastavaiset kohtaavat toisensa pitkän eron jälkeen. Harakanloukku nostaa keskeiseen rooliin myös Joonen, harakkamaisen rokkarin, joka jumaloi kaikkea kiiltävää, sekä erästä goottimaisen synkeää poikaa.

Annukka Salaman luoma fantasiamaailma on kerrassaan omaperäinen, se osuu ja uppoaa kuin metsästäjän nuoli. En ole varsinaisesti amerikkalaistyylisen nuortenkirjallisuuden suurimpia ystäviä, mutta tavassa jolla Salama on fantasiamaailmansa rakentanut on jotakin siistiä. Salama vetoaa lukijoihinsa räväkällä ja paikoin vikkemäisen härskillä kielellä ja sanailulla. Ensimmäisessä osassa nätisti spekulatiivisen fiktion rajoja hiponut fantasiamiljöö saavuttaa Harakanloukussa oman ulottuvuutensa. On päivänselvää, että jenkeissä tästä olisi tehty jo elokuvasarja (neliosainen!). Faunoiditrilogian maailma on yhdistelmä Harry Potterien maagisuutta ja räyhää ja räväkkää nuorisokulttuuria. Toivoisin kirjasarjalle paljon käännösoikeuksia ja näkyvyyttä maailmalla.

Aikaisemmissa kirjoissa keskeisen pääparin, Unnan ja Rufuksen suhde ei Harakanloukussa kosiskele lukijaa enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Harakanloukussa ainakin minun mielenkiintoni kohdistui Jooneen ja erääseen salaperäiseen metsästäjään. Salama punoo Joonen ja Ivarin tarinan ovelasti vanhan englantilaisen lastenlorun ympärille. Lukija pidettälee henkeään ja odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Plussat Salamalle siitä, että hän on kirjoittanut tarinan, joka kuuluu siihen harvinaiseen kastiin, jossa seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilöhahmon elämän suurin kysymys ei ole seksuaalisuuteen liittyvä hyväksyntä tai asian ympärillä pyörivä identiteettkriiseily. Uskon toki, että sellaisillekin kirjoille on aikansa ja paikkansa, mutta on hyvä että lukijalle tarjotaan välillä myös jotakin muuta.

Faunoidien miehisestä maailmankuvasta en edelleenkään pidä, vaikka Harakanloukku sulkeekin Piraijakuiskaajassa aloitetun juonikuvion eheäksi lopuksi. Vahva alfauros - heikko nainen -yhdistelmä ei vain just nyt iske, mutta varmasti iskee kohderyhmään mikä on tietysti pääasia. Ehkä nykypäivän tytöt kasvavat fiksuiksi ja tasa-arvoa kannattaviksi naisiksi, vaikka kaikki nuortenromaanit eivät olisikaan feminististä taisteluhuutoa. Vaikka faunoiditrilogia noudattelee perustavanlaatuisilta juonenkäänteiltään vastaavien nuorille suunnattujen, suosittujen kirjasarjojen juonikaavan traditioita, Salaman luoma maailma ja taitava sanailu pelastaa monelta sudenkuopalta. 

En tiedä mistä, mutta jostakin olen ollut lukevinani ja ymmärtävinäni, että vaikka Unnan ja Rufuksen tarina sai Harakanloukussa päätöksensä, faunoideista kertovia kirjoja olisi tulossa vielä lisää. Korjatkaa jos olen väärässä. Mielenkiinnolla jään joka tapauksessa odottamaan mitä Salama kirjoittaa seuraavaksi.

Suosittelen faunoideista kertovaa kirjasarjaa kaikille vetävän kerronnan ja tosielämää sivuavaan fantasiamaailmaan sijoittuvan nuortenkirjallisuuden ystäville.