Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar (The White Queen)
Bazar 2011
476s.
Kesämökin kirjahyllystä
Kesäkodin kirjahyllystä tarttuu luettavaksi välillä jotakin ajankohtaista, joka on aikoinaan livahtanut ohitse. Ostin Philippa Gregoryn Valkoisen kuningattaren aikoinaan Forssan kirjaoutletista, mutta kirja jäi lukematta. Minulla on ollut aikanaan (vielä nykyistäkin enemmän) epäluuloja preesensmuodossa kirjoitettuja tekstejä kohtaan ja muistan suhtautuneeni varsin hämmentyneesti Gregoryn tekstiin kun silmäilin kirjaa. Tuntui jotenkin oudolta, että historiallinen romaani oli kirjoitettu preesensissä, mutta nykyisin olen onneksi voittanut epäluuloni siinä suhteessa, että en jätä kirjaa lukematta pelkästään sen takia missä aikamuodossa se on kirjoitettu. Nyt tartuin Valkoiseen kuningattareen, koska olen seurannut juurikin televisiossa pyörivää, Gregoryn romaaneihin perustuvaa historiallista sarjaa Valkoinen kuningatar. Ruusujen sota on muutoinkin ajankohtainen, sillä luin vasta Conn Igguldenin samaa teemaa käsittelevän romaanin Myrskylintu.
Valkoisen kuningattaren keskiössä on kahden pojan leskiäiti Elisabet, joka anoo nuorelta kuningas Edwardita ruusujen sodan seurauksena menettämiään maita. Elisabet ja Edward rakastuvat, ja Elisabet joutuu osaksi Yorkin ja Lancasterin sukujen juonitteluja. Hahmot ja tapahtumat perustuvat todellisuuteen, mutta Gregory kertoo tapahtumat vahvojen naishahmojen näkökulmasta. Tapahtumista on myös aika paljon historiallisia lähteitä, joten Greoryn kertoma tarina ei ole pelkästään fiktiota, vaan tarinat on lainattu todellisuudesta.
Gregory todella osaa sijoittaa kerrontansa vahvojen naishahmojen suihin. En voi olla vertaamatta tarinaa Igguldenin Myrskylintuun. Kirjaa lukiessani muistan valitelleeni sitä, että Iggulden kirjoittaa selvästi miesten näkökulmasta miesten kirjaa. Gregoryn lukijat voisivat syyttää kirjailijaa päinvastaisesta asetelmasta, mutta minulle se sopii. Valkoinen kuningatar ja sen mystiset naiset toivat mieleeni Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat, ja nautin kirjan lukemisesta kovasti. Vaikka preesens ei ole suosikkejani varsinkaan historiallisen romaanin kohdalla, en voi väittää, etteikö se olisi luonut tarinaan omaa, salaperäistä pohjavirettään. Gregoryllä on todella sana hallussa ja tarina kulkee koko ajan eteenpäin.
Minäkertojan suulla kerrottu tarina jää tietysti omalla tavallaan yksipuoliseksi. Ongelman Gregory on ratkaissut kirjoittamalla kokonaisen sarjan Ruusujen sodan aikaan sijoittuvia kirjoja. Niistä on suomennettu toistaiseksi vain Valkoinen kuningatar sekä Punainen kuningatar ja Sininen herttuatar. Luulenpa, että etsin kirjat jossain vaiheessa käsiini, vaikka kieltämättä hiukan pelkään, että tyyli ja teemat menettävät tenhonsa, kun lukee riittävän monta samalla tavalla kerrottua tarinaa peräjälkeen. Aion kuitenkin kokeilla.
Tämä on selvästi ollut historiallisten romaanien vuosi, sillä sekä uutuuksissa, että vanhoissa eteeni osuneissa kirjoissa olen päässyt toistuvasti matkaamaan menneeseen aikaan. Ja mikäpä sen mukavampaa.
Valkoinen kuningatar pyörii parhaillaan tv-sarjana, joka löytyy myös Areenasta. Itse olen pitänyt sarjasta varsin paljon, vaikka se tietysti kompastelee samoihin sudenkuoppiin kuin miltei jokainen historialliseen romaanin perustuva filmatisaatio: omalla tavallaan historiallinen viihde aina romantisoi menneisyyttä. Emme voi koskaan jäljitellä emmekä tavoittaa sitä, millainen mennyt aika on ollut. Yritys on kuitenkin varsin hyvä.
6 kommenttia:
Valkoinen ja Punainen Kuningatar tavallaan täydentävät toisiaan hyvin, vaikka toisaalta samojen tapahtuminen seuraaminen uudestaan voi tuntua heti perään toisteiselta. Olen näistä kyllä kaikista tykännyt - Ruusujen sota on melkein yhtä kiinnostava kuin Tudorit. :-) Varsinkin kun Tudoreista on tullut luettua jo niin paljon...
Mikä kirja kertoisi Tudoreista? En ole varmasti lukenut itse yhtäkään, mutta kiinnostaisi kyllä. Katsoin sarjaa, mutta sain yliannostuksen Henrikin esittäjästä!
Täytyy kaivaa Punainen kuningatar kirjastosta, luulen että nyt olisi hyvä hetki heittäytyä vielä hiukan historian pyörteisiin...
Minäkin aloin seuraamaan tuota tv-sarjaa ja lähes samaan hengenvetoon harmittelemaan sitä että haluaisin lukea nuo kirjatkin ja lähes aina sarjat tuntuvat vesittävän kirjat joten järjestys mahtaa olla väärä... mutta sinä et ainakaan tuominnut tv-sarjaa siinä mielessä :-)
Ei, minusta sarja on itseasiassa ihan hyvä ja jopa repliikkejä myöten uskollinen kirjalle. Sarjassahan on yhdistetty käsittääkseni Valkoinen kuningatar, Punainen kuningatar ja Kuninkaantekijän tytär, joten siinä on näkökulmahahmoja enemmän kuin yksittäisessä kirjassa. Mutta minusta ratkaisu toimii ihan hyvin, ja esim ajankuva on jotenkin uskottavampi kuin vaikkapa Tudorsissa.
Ohhoh, no sehän on hienoa että sarja kerrankin on noin uskollinen kirjalle! Löysin tänään kirjaston uutuushyllystä Sinisen herttuattaren ja lainasin sen :-)
Ooh, pitäisi ehtiä kirjastoon, niin voisi tonkia noita jatko-osia hyllystä luettavaksi :)
Lähetä kommentti