Milja Kaunisto: Synnintekijä

Milja Kaunisto: Synnintekijä (Gummerus 2013) 308s.

Hildegerd punasteli ja hihitteli, enkä voinut muuta kuin ihmetellä. Selvästikään en tiennyt vielä mitään ihmismielen synninhimosta. Avionrikkojavaimot, hameväkimiehet, naiset miehen asussa, miesportot ja naisportot, sodomiittipiispat, haarakieliset noidat jotka saattoivat ottaa kummankin sukupuolen ruumiin. Herra varjele. (Kaunisto: Synnintekijä, s.271)

Minä olen tainnut useaankin otteeseen mainita, että historialliset romaanit ovat yksi intohimoni. Tämä on ilmeisesti periytynyt jotenkin suvussa: luemme äidin kanssa aina samat, paksut kirjat. Kierrätämme uutuudet heti kun olemme saaneet hamstrattua ne kaupan hyllyltä tai kirjastosta. Kun sain Synnintekijän käteeni, olin hiukan pettynyt: perhetradition mukaan kunnollisen historiallisen romaanin pitää olla niin paksu, että sängyssä sitä lukiessa tarvitsee tyynyn vatsan päälle, että kirjaa jaksaa kannatella. Kun äitini oli ensin ehtinyt lukea kirjan, olin myös hiukan epäluuloinen hänen kommentistaa. Hänen mukaansa: "jos en olisi tiennyt, että kirjan on kirjoittanut nuori nainen, olisin luullut, että sen on kirjoittanut joku vanha irstas äijä."

Milja Kauniston esikoinen kertoo Olavi Maununpojasta, joka lähtee 1420-luvulla Turusta Pariisiin opiskellakseen Sorbonnen yliopistossa. Olavi tutustuu punatukkaiseen, siroluiseen nuorukaiseen, joka saa hänen sydämensä sykkimään sopimattomalla tavalla. Miracle kutsuu hänet viettämään kesää kotiinsa Etelä-Ranskaan, eikä mikään ole enää ennallaan, kun Olavi palaa takaisin opintojensa pariin. Turkuun palaa lopulta muuttunut mies, jolla on sydämellään tunnustuksia ripitettävänä.

Ensin täytyy tunnustaa, että 1400-luvun kirkkohistoria on minulla ihan aavistuksen hämärän peitossa. Luulin, ensin, että Olaus Magnus -nimen Ranskassa käyttöönsä ottaneella nuorukaisella viitataan Carta Marinan tekijään, mutta muistelin, että ajankohta ja muut yksityiskohdat eivät kyllä täsmää. En tiennyt, että Maunu Tavastin kasvattipojasta on käytetty samaa nimeä kuin ruotsalaisesta kartografista. Vai liekö tämä kirjailijan oma tulkinta, en tiedä. Tämä on tietysti sivuseikka, mutta pitipä viilata pilkkua, kun kerran pisti mietityttämään. Jos joku osaa valistaa minua historiallisesta faktasta tämän Olavi Maununpojan nimeämiseen liittyen, niin kertokaa ihmeessä! Itse olen oppinut yhdistämään Olaus Magnus -nimen ihan toiseen hahmoon...

Kirjan aiheuttama hämmennyst johtunee osittain siitä, että kirjoittava ystäväni Dee on muutamaan otteeseen valistanut vähemmistöjen asemasta kirjallisuudessa, sekä myönnettäköön, omat ennakkokäsitykseni ja toisaalta mielikuvani keskiajan maailmasta johtivat harhaan. Olen aina kuulunut siihen koulukuntaan, jonka logiikalla myös keskiajalla elänyt ihminen oli monessa määrin sivistynyt ihminen. Kauniston näkemys tuntuu kuuluvan enemmän siihen kategoriaan, jonka mukaan keskiajalla ihmiset elivät saastassa, istuivat omassa paskassaan ja naivat kaikkea mikä liikkui. Joukkoon tietysti sopivat ne pyhimysmäiset Jeanne D'arkit, perinteisen pahat noidat ja salainen, luostarin seinien sisällä tapahtuva sodomia. Huora-madonna -myytin kukoistus! En ole ylikriittinen, sillä kysehän on tulkinnasta. Ja minun käsitykseni mukaan sekä historian että historiallisen romaanin kirjoittaminen on väistämättä aina jossain määrin tulkintaa. En silti mahda sille mitään, että minua risoo lukea tekstiä, jonka antava mielikuva ei vastaa sitä käsitystä, joka minulla itselläni on kuvatusta ajanjaksosta. Mutta tämä on minun ongelmani, eikä sitä luullakseni voi lukea kirjan heikkoudeksi.

Polun vieressä rötkötti ihrainen mies, joka hohotti vieressään kituvalle koiran luurankoa muistuttavalle nuorukaiselle. Tämä käänteli kourissaan homeista tunnistamatonta kasaa, josta oli yrittänyt saada paljailla ikenillään palan suuhunsa. Toisella puolella tietä tuuletti portto tahmeaa jalkoväliään samalla kun umpikänninen hampaaton vanhus oli nousemassa hänen päälleen hieroen prinsiippiään. (Kaunisto: Synnintekijä, s.73-74)

Romaani alkaa Ranskassa kuvaamalla ylhäistä neitoa, joka harrastaa lemmentekoja vaalean muukalaisen kanssa ja tulee tälle raskaaksi. Kun tarina hyppää myöhemmin minäkertojana toimivan Olavin matkakuvauksiin, käy lukijalle selväksi, että jossain vaiheessa väistämättä palataan ranskalaisen huoruutta tehneen neidon elämään. Irralliselta tuntuva alkukohtaus taustoittaa tarinaa, joka palaakin Ranskalaiseen linnaan vieden Olavin kiellettyyn rakkauteen Miraclen kanssa. Tarinan loppu on tyhjäkäyntiä, sillä Miraclen "salaisuuden" paljastuttua lukija jää seuraamaan Olavin kotimatkaa tulematta hullua hurskaammaksi. Ilmeisesti kirjalle on tiedossa myös jatko-osia, jotka mitä suuremmalla todennäköisyydellä kietovat kaksikon tarinan vielä uudemman kerran yhteen.

Synnintekijä noudattelee siinä mielessä historiallisen romaanin traditiota, että se tuo alussa mieleen Kaari Utrion ja tämän himoille alttiit neitokaiset, sekä myöhemmässä vaiheessa Mika Waltarin tohvelisankarit, jotka säntäilevät ympäri Eurooppaa löytämättä itseään. Kaunisto on aika onnistuneesti saanut poimittua mukaansa elementit, jotka kiinnittävät romaanin kotimaisen historiallisen romaanin perinteeseen. Itse petyin hivenen kliseiseen ja ennalta-arvattavaan juoneen, jossa olisi ollut jopa enemmän sisältöä, jos Miraclen "salaisuutta" ei olisi ollut ollenkaan. En viitsi puida asiaa enempää paljastamatta juonta niille, jotka eivät ole kirjaa vielä lukeneet.

Tämän ovat lukeneet muuten myös Kirsi sekä Annika K. Suosittelen luettavaksi, jos historiallinen romaani kiinnostaa, eikä ole niin hirveän tiukkapipoinen kuin minä. Tämä sopii myös kevyiden historiallisten romaanien ystäville, sillä kirja ei paina montaa kiloa ja tulee luetuksi muutamassa illassa.