Turun kaupunginteatteri: Jekyll & Hyde

Vietin viime viikolla mielenkiintoisen illan Turun kaupunginteatterin esittämän Jekyll&Hyde musikaalin parissa. Kirjoitin syksyllä Kansallisoopperan Turandotista mainiten, että oopperat ja musikaalit sopivat hyvin ajanvietoksi pariskunnalle, jonka kiinnostus jakautuu musiikin ja tarinallisuuden välillä. Myös Jekyll&Hyde toteutti tämän, sillä yhdistelmä tarinaa ja musiikkia toimi hyvin.

Musiikillisesti tämä klassikkotarinaan perustuva musikaali ei ollut ihan älyttömän mielenkiintoinen. Ainakaan jos vertaa lähivuosina Lontoossa näkemään Webberin Oopperan kummitukseen tai kesäteattereissa usein pyörivään Viulunsoittaja katolla. Tässä musiikki oli lähinnä kivana sivumausteena, mutta ei mitenkään sellaisella tavalla, että se olisi laittanut hengen salpaamaan ja sukat pyörimään jaloissa.

Sen sijaan Jekyll&Hyde vakuutti ihan mielettömän hienolla lavastuksella ja valotyöllä, aiheeseen täydellisesti sopivalla puvustuksella sekä synkällä tunnelmalla, joka pisti katsojan istumaan penkissä jännityksestä tutisten. Totesin joskus jollekin, että en käsitä 3D-elokuvia, koska niissä mennään koko ajan kauemmas ja kauemmas siitä ajatuksesta, että luotetaan katsojan mielikuvitukseen ja siihen, että oma pää täydentää ne kohdat, joita ei pystytä tai haluta muuten toteuttaa. Teatterissa ihmismieli toimii mielenkiintoisella tavalla, sillä kaikki on ihan oikeasti elävää ja hetkessä toimivaa. Jekyl&Hyden pyrotekniikka oli minusta oikeasti pelottavaa ja toteutus oli muutoinkin sellainen, että lavalle täytyi vain jäädä tuijottamaan silmät pyöreinä.

Harmi, että musiikki ja sanoitukset olivat vähän sivuseikka. Lontoon Oopperan kummituksesta on jäänyt varmasti ikuisesti mieleen se, miten hienolla tavalla musiikki ja näyttämötyö täydensivät toisiaan. Turussa orkesteri soitti joka tapauksessa hyvin ja laulu kuulosti hienolta, vaikka musiikki itsessään ei ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta älyttömän mielenkiintoista.

Turun kaupunginteatterin sivuilta lainattua:

Jekyll & Hyde saa Suomen kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä
helmikuussa. Ylistetty ja moneen kertaan palkittu suurmusikaali
vie katsojat 1800-luvun Lontooseen, missä kadut ovat sateesta kosteat ja sumusta
hämärät. R.L. Stevensonin klassikkokertomus vyöryy katsomoon
tunteellisena tarinana hyvän ja pahan kamppailusta.

Kirkasotsainen tohtori Jekyll suorittaa ihmiskokeen, minkä seurauksena hän
tulee tahtomattaan vapauttaneeksi oman pimeän puolensa ja luoneeksi
julman herra Hyden. Koskettavassa tarinassa tohtori Jekyllin sydämestä kilpailevat
myös kauniit naiset Lucy ja Emma, jotka kylvävät juonenkäänteisiin
romantiikkaa.

Henkeäsalpaava musiikki, suuri tanssiryhmä ja iso orkesteri takaavat kaikille musikaalin ystäville ennennäkemättömän elämyksen, matkan, jolta ei halua jäädä paitsi. Voimakkaina jylisevien joukkokohtausten vuorotteluna soivat herkät balladit, jotka piirtyvät muistin kortteleihin pitkäksi aikaa.

Musikaalin roolitus on täysin ainutkertainen. Kaksoisroolissa Jekyllinä ja Hydenä loistaa Riku Nieminen (Putous, Tanssii tähtien kanssa, Peter Pan/Suomenlinnan kesäteatteri) ja hänen vierellään rakkaudesta taistelevat
Jennie Storbacka (Hair/ÅST) ja Anna Victoria Eriksson (Aladdin/
Aleksanterin teatteri). Musikaalin ohjaa omintakeisista ohjauksistaan tunnettu
Tuomas Parkkinen ja kapellimestarina toimii kiitetty Jussi Vahvaselkä.
Koreografiasta vastaa mm. Talent-ohjelmassa juontajana toiminut Osku Heiskanen.

Esityksen arvioitu kesto n. 2h 30 min 

Musiikki – Frank Wildhorn • Käsikirjoitus ja laulujen sanat – Leslie Bricusse • Suomennos – Tuomas Parkkinen• Jussi Vahvaselkä • Kristiina Vahvaselkä • Ohjaus – Tuomas Parkkinen • Musiikin sovitus ja johto – Jussi Vahvaselkä • Koreografia – Osku Heiskanen • Lavastus –Teemu Loikas • Pukusuunnittelu – Pirjo Liiri-Majava • Valosuunnittelu – Janne Teivainen • Äänisuunnittelu – Jari Tengström • Naamioinnin suunnittelu – Heli Lindholm • Rooleissa – Jukka Aaltonen • Anna Victoria Eriksson • Minna Hämäläinen • Mika Kujala • Riku Nieminen • Petri Rajala • Severi Saarinen • Riitta Salminen • Jennie Storbacka • 

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé

                  

Olen joutunut tässä viimeisten kuukausien aikana toteamaan, että oma kirjoittaminen ja kaikki siihen liittyvä työ (kuten tällä hetkellä kurssille osallistuminen) syövät ihan hirveästi aikaa ja energiaa. Illalla silmät alkavat lurppua siinä vaiheessa, kun pitäisi rentoutua ja tarttua kirjaan. Kai se on vain todettava, että lukemiselle on viime aikoina jäänyt tavallista vähemmän aikaa, eikä asiasta kannata stressaantua, vaikka välillä tuntuu että pitäisi. Olen kuitenkin ehtinyt lukea vähän jotakin, muun muassa dystopiaa (siitä myöhemmin) ja kulttuurisidonnaista lastenkasvatusta...

Ranskalaisesta lastenkasvatuksesta kertova Kuinka kasvattaa bébé -pokkari tarttui kirjakaupasta mukaan, kun ympärilä oleva ystäväpiiri on alkanut huolestuttavasti kantaa mukanaan vaippakasseja ja pieniä nyyttejä, jotka pitävät outoa ääntä ja kuolaavat. Kulttuurintutkijana kirjan lähtöasetelma tuntui mielenkiintoiselta: mitä amerikkalaisäiti näkee ja kokee kasvattaessaan esikoistaan Pariisissa. Kirjan kirjoittanut Pamela Druckerman kertoo omakohtaisiin kokemuksiinsa perustuen ranskalaisen ja amerikkalaisen lastenkasvatuksen eroista ja vertailee niitä tapoja, joilla pienet uudet ihmiset tutustutetaan maailmaan.

Minulla ei ole mitään käsitystä eikä edes etäistä mielikuvaa lastenkasvatuksesta, mutta luin tämän ihan puhtaasta mielenkiinnosta sitä kohtaan, miten erilaisin tavoin eri kulttuureista tulevat ihniset suhtautuvat niinkin luonnolliseen asiaan kuin lapset. Toisaalta ranskalainen tyyli tuntuu aika karulta (lapsen annetaan itkeskellä sängyssä yksinään), toisaalta oivaltavalta (lapselle annetaan tiukat rajat, joiden sisällä vapaus toimia). On vaikeaa uskoa, että minkäänlaisia neuvoja voisi noudattaa käytännössä, ellei ole kulttuurin antamaa sisäistä tietoa siitä, miten asioiden kuuluu olla: juuri tähänhän kulttuurierot perustuvat, sillä ihmiset yleensä toimivat intuitiivisella tavalla sen mukaan, miten heidät on ohjattu toimimaan. En silti väitä, etteikö kirjasta olisi iloa jollekin, joka pähkäilee lastenkasvatukseen liittyviä kysymyksiä.

Kirja on kirjoitettu amerikkalaiseen tyyliin rupattelevasti, mutta se on hauska, oivaltava ja aika mielenkiintoinen teos, jota voi hyvinkin lukea niin lastenkasvatusoppaana, kokemuksena maahanmuuttajan arjesta, tai kertomuksena kulttuurieroista. Kirjan sisältämiin vinkkeihin en osaa sen enempää ottaa kantaa, muuta kuin toteamalla, että ylenmääräisen stressaamisen vähentäminen ja murehtiminen tekee varmasti hyvää ihan jokaiselle riippumatta siitä onko perheessä lapsia vai ei.

Suosittelen Kuinka kasvattaa bébé -kirjaa kaikille lastenkasvatuksesta ja kulttuurieroista kiinnostuneille.

Googlen kertomaa, eli helmikuun alun googlehaut

En ole yleensä kovin aktiivinen tarkastelemaan blogini tilastoja, mutta ihan mielenkiinnosta tulin kurkistaneeksi millaisilla hakusanoilla Vinttikamariin on eksytty kuluneen viikon aikana. En usko, että minulla on antaa kovin syvällisiä vastauksia blogiini eksyneille, mutta yritetään.

*Atenan kustannussopimus
Valitettavasti en osaa sanoa tähän mitään. En ole muistaakseni ikinä lähettänyt Atenalle yhtäkään käsikirjoitusta. Voin kuitenkin kertoa, että kustannussopimukset perustuvat yleensä aika samoihin periaatteisiin (luulen, että Kirjailijaliiton sivuilta voisi löytyä jotakin osviittaa), mutta yksityiskohdat vaihtelevat kustantamosta riippuen.

*Dan Brown murtumaton linnake koodi
Joo, luin tämän joskus, mutta en erityisemmin pitänyt siitä. Joku koodi siinä tosiaan oli, kuten Brownin kirjoissa yleensä

*Fatiman käsi
Ihan jees, kannattaa lukea.

*Fifty Shades of Grey Vapautettu
Älä lue, et menetä mitään.

*Jaakko Laitinen kirjailija
Nyt lyö tyhjää, en usko että olen lukenut Laitiselta koskaan mitään. Ainakaan ei ole jäänyt mieleen, mutta en missään nimessä ole paras ihminen kertomaan kotimaisista kirjailijoista.

*Kani nimeltä jumala
Ihan kiva, kannattaa silti lukea arvostelu jonkun muun blogista, koska omani ei ollut mitenkään syvällinen katsaus.

*Kirjablogi Nälkävuosi
Olisi muuten aika kiehtova nimi blogille! Oletan kuitenkin että tässä haettiin kirjaa. Löytyy blogistani, mutta on sitä muuallakin luettu.

*Kirjaveistos
Ne ovat upeita, haluaisin tehdä sellaisen. Kiitos muistutuksesta!

*Kristallikuningas arvostelu
Löytyy. Pidin muistaakseni kirjasta, vaikka siinä oli jokin eeppisen tylsä sotakuvaus.

*Lehtenä pyhäinpäivän tuulessa
Gabaldonin fanfic-henkinen novelli. En ole niin fanaattinen, että olisin jaksanut innostua näistä. Löytyy Galadonin uusimmasta kokoelmasta.

Helmikuun haastevastaukset

Kattona taivas -blogin Nadia haastoi minut jo jokunen tovi sitten vastaamaan muutamaan kysymykseen. Olen ollut enimmäkseen laiska, mutta myös vähän kiireinen ja nyt poikkeuksellisen vapaan sunnuntain kunniaksi päätin siivota edes hiukan Vinttikamariin kertyneitä pölypalloja ja vastata samalla kysymyksiin.

1. Mainitse henkilö tai asia, joka on toiminut lukuharrastuksen innoittajanis?
Äitini ja isäni, jotka ovat aina kannustaneet ja tuuppineet minua lukemaan. Luultavasti siksi, että pysyisin poissa pahanteosta, mutta yhtä kaikki.

2. Aihealue, jota et vielä tunne, mutta josta haluaisit lukea?
Minua kiinnostaisi lukea jotakin populaaria ja kohtuullisen kevyttä Skandinavian lappiin ja saamelaisiin liittyvää.

3. Mikä oli lapsuutesi rakkain kirja?
Enid Blytonin Seikkailujen laakso

4. Mikäli näet hyvän elokuvan, haluatko lukea siitä myös kirjan, mikäli sellainen on julkaistu?
Yleensä kyllä. Viimeksi tartuin Kirjavaan huntuun edellämainistusta syystä.

5. Mikä on paras tapa välittää lukuharrastusta myös muille?
Antaa hyviä lukuvinkkejä ja antautua keskusteluun kirjoista

6. Mikä on suhteesi julkisiin kirjastoihin?
Luulen, että ne ovat yksi syy ihmisten onnellisuuteen

7. Mikä on suosikkilukupaikkasi?
Sohva ja kesäkodin kuistin kaide, jolla istuessa on vaarassa saada päähänsä ampiaispesän ja pudota jasmiinipensaaseen.

8. Pyritkö ostamaan lukemasi kirjat, vai lainaatko ne mieluummin kirjastosta?
Suosin kirjastoa, mutta uutuuksien kohdalla saatan olla malttamaton.

9. Mikä on suosikkimaasi, josta luet kirjallisuutta?
Ei minulla taida olla suosikkimaata. Brittiläisissä kirjoissa on kyllä oma hohtonsa.

10. Luetko enemmän suomalaista vai ulkomaista kirjallisuutta? Onko valintasi tietoinen?
Ennen luin enimmäkseen ulkomaista kirjallisuutta, koska se oli jotenkin positiivisempaa kuin kotimainen. Nykyään luen yhtä lailla kumpaakin, koska olen oppinut sietämään suomalaista melankoliaa.

Melkein asiaankuuluvana kuvituksena reissukuvia Brittiläisen
kirjallisuuden kotimaasta, satujen ja tarinoiden Englannista.

Veronica Roth: Divergent

Maailmalla suuren suosion saavuttanut Veronica Rothin Divergent on lähiaikoina kääntymässä suomen kielelle, mutta minä en viitsinyt odottaa, vaan haastoin itseni lukemaan englanniksi. En ole juurikaan lukenut kirjoja muuten kuin suomeksi, joten olin vähän skeptinen sen suhteen tuleeko lukemisesta mitään. Näköjään kielikynnys on mahdollista ylittää, sill Divergent imaisi mukaansa.

Tris elää dysopisessa Chicacossa, jossa ihmiset on jaoteltu viiteen eri ryhmään sen mukaan minkä he uskovat olevan syy sotiin ja maailman ongelmiin. Kuusitoistavuotiaana tehty testi kertoo, mitkä ominaisuudet nuorella on, mutta jokaisella on silti mahdollisuus valita mihin ryhmään haluaa kuulua. Tris on syntynyt epäitsekkäiden joukkoon, mutta testi kertoo hänen olevan divergent; häntä ei voi luokitella mihinkään ryhmään kuuluvaksi. Valintaseremoniassa Tris päättää jättää taakseen perheensä ja tutun elämänsä ja liittyä hurjapäisten pelottomien joukkoon. Hänen elämäänsä ei helpota se, että hänen täytyy salata kaikilta olevansa erilainen kuin muut.

Divergentissä oli vähän samanlainen asetelma, kuin Harry Potterien lajitteluhattuseremoniassa. Rothin versio dystooppisesta maailmasta on mielenkiintoinen, koska tuntuu loogiselta, että ihmisi ryhmitellään jossain määrin poliittisen mielipiteen mukaan. Vaikka Rothin yhteiskuntaluokat ovat kaukana potterien Puuskupuhista, Rohkelikosta, Korpinkynnestä ja Luihuisesta, on lähtökohta jossain määrin samanlainen ja lukijan on helppo lähteä pohtimaan minkä joukon hän itse valitsisi.

Divergent on ya-huumassa viehättävä poikkeus siksikin, että se kiertää kaukaa kolmiodraamat, eikä sorru nostamaan romanssia pääosaan. Romaani on paljon muutakin. Vaikka tämä trilogian ensimmäinen osa keskittyy lähes kokonaan Trisin sopeutumiseen Dauntlessien joukkoon, juoni imee mukaansa ja kirjaa on vaikea laskea käsistään. Tässä vaiheessa lukijalle ei vielä selviä se, mitä sektoreihin jaetun kaupungin ulkopuolella on, ja on hyvin vaikea ennakoida mihin suuntaan trilogia on etenemässä.

En usko, että jaksan odotella suomennosten ilmestymistä selviydyttyäni kunnialla ensimmäisen osan lukemisesta. Ilmeisesti trilogian viimeinen osa on tuottanut jonkinlaisia pettymyksiä kirjasarjan tosifaneille, mutta tällaisten suosittujen kirjojen kohdalla tuppaa aika usein olemaan niin, että kaikkien lukijoiden odotukset on vaikea toteuttaa. Minä seuraan kuitenkin mielenkiinnolla mihin suuntaan tarina lähtee etenemään.

Tästä on tulossa myös elokuva maaliskuussa. Ainakin trailerin perusteella ihan hyvännäköistä settiä on luvassa.

Suosittelen Divergentiä dystopian ystäville. Tämä ei ole mikään Nälkäpeli- klooni vaan ihan oma, raikas tarinansa!

Stephanie Dosen: Woodland knits

Ymmärrettävistä syistä kaikkien mielestä aikuiset ihmiset hassuissa eläinvaatteissa ei ole kovin siisti juttu. Minä en kuitenkaan voi mitään sille, että Tiny Owl Knits-nimellä blogia pitävä Stephanie Dosen on lumonnut minut satumaisilla neulemalleillaan! Aikani netissä kuvia ihaillen päätin tilata hänen neuleohjeita sisältävän kirjan itselleni.

Minä olen vähän levoton neuloja, en viitsi tehdä neuleita ohjeiden mukaan, joten kirjat, lehdet ja netistä löytyneet kuvat toimivat pikemminkin inspiraation lähteenä kuin suoranaisena ohjeena. Woodland knits kirjassa inspiraatioita riittääkin, sillä kirjan neuleet ovat kuin satukirjasta. Teos on myös kokonaisuutena kasattu niin, että sitä voi melkein lukea kuin satukirjaa: jokaisen ohjeen sivut on kuvioitu omalla kuviollaan ja neuleissa on käytetty mielikuvistusta. Ohjeita löytyy kettupuuhkasta keijusiipiin saakka.

En ole vielä ehtinyt kokeilla (tai soveltaa) yhtäkään kirjan ohjetta, joten en osaa sanoa miten helposti ne ovat luettavia tai toimivatko toteutukset käytännössä. Alussa on kuitenkin selvyyden vuoksi sanasto, jossa suunnittelija kertoo käyttämänsä lyhenteet yms. Myös kuvat ovat informatiivisia, eli pelkkä selailukirja tämä ei ole, jos kärsivällisyys vain riittää englanninkielisten ohjeiden tankkaamiseen. Lankoina on käytetty paljon muun muassa Rowanin lankoja, mutta ne on tietysti mahdollista korvata kotimaisilla vaihtoehdoilla.

Minulla on tällä hetkellä niin monta käsityötä ja muuta työtä kesken, että en ainakaan vähään aikaan ehdi ryhtyä tekemään kirjan malleista yhtäkään. Olen silti jo päättänyt mistä aloitan (vaikeimmasta tietysti, koska olen masokisti), ja sormet ihan syyhyävät. Kun ulkona paukkuu pakkanen, ei mikään ole niin mukavaa, kuin laittaa kynttilät palamaan, takkatuli rätisemään ja tarttua puikkoihin, joista syntyy satumainen, metsäinen, mystinen neule!

Suosittelen lapsenmielisille, satuihmisille, neulojille, haaveilijoille.

Gabaldonin Muukalainen: Liikkuvaa kuvaa!

Olen oletettavasti hehkuttanut Diana Gabaldonin Muukalainen -kirjan tv-version tuloa jo muutamaan otteeseen, mutta todentuntuisen todisteen asiasta antaa muutama päivä sitten julkaistu traileri. Kirjasarjan ystävälle on tietysti jännittävä kokemus nähdä millaisena kirja on näyttäytynyt elokuvantekijöiden silmin. Olen seurannut asian ympärillä vellovaa keskustelua yllättävän aktiivisesti; en ole mitenkään kovin helposti erilaisiin ilmiöihin ja fanituksiin mukaan lähtevä ihminen, mutta Gabaldinin kohdalla olen antanut itselleni luvan tehdä pienen poikkeuksen. On ollut jännittävä seurata miten fanaattisimmat fanit ovat ottaneet roolitukset vastaan ja toisaalta on ollut hauska nähdä millaisia kuvia kuvauspaikalta ja näyttelijöistä on napattu. Filmatisoinnin tekevä Starz julkaisee ahkerasti kuvia muun muassa Instagramissa ja Twitterissä, joten faneja on todella hemmoteltu.

Eikä tuo trailerikaan minusta mitenkään huonolta näytä. Jokaisen päässä tapahtumat ja hahmot ovat tietysti omanlaisiaan, mutta ainakaan naispääosaa esittämään valittu Cairtriona Balfe ei riitele kovasti vastaan sitä mielukuvaa, joka minulla on kirjojen Clairesta. Ihanhan jo malttamattomana tässä odottaa miten tarina istuu televisioruudulle ja miltä 1700-luvun Skotlanti näyttää.

Miltä näyttää? Tuleeko trailerista sellainen fiilis, että kyseessä on se sama kirja, jonka te olette lukeneet?