Charlaine Harrisin suureen suosioon nousseen kirjasarjan aloittava osa Veren voima (Dead until dark) kertoo Sookiesta, joka kuulee muiden ajatukset ja päätyy deittailemaan vampyyrin kanssa. Mukaan kuvioon kuuluu omituisia murhia, baarin omistaja joka onkin koira -tai siis muodonmuuttaja, miljoonavuotias viikinkivampyyri sekä paljon verta ja seksiä. Ja ai niin, omituinen jälkeenjäänyt vampyyri, joka muistuttaa mystisesti kuuluisaa, edesmennyt populaarimusiikin ikonia. Joo.
Olihan tämä viihdyttävä, luulen. Suoraan sanottuna en oikein tiedä mitä sanoisin tästä kirjasta. Ehkä tämä ei ollut kirja, vaan jokin outo ilmiö joka kiteyttää ja parodioi ajan henkeä: paranormaalin rakkauden suosiota nuortenkirjallisuudessa. Taitaa olla parempi, että en sano enempää.
Suosittelen tätä luettavaksi niille, jotka tykkäävät vampyyrikirjallisuudesta. Olen ihan varma, että jotakin olennaista jäi minulta tajuamatta, enkä siksi uskalla sanoa tästä sen enempää. Ehkä pitää lukea sarjan toinen osa ja katsoa mitä mieltä sen jälkeen olen.
6 kommenttia:
Minulla kesti hyvän aikaa, ennen kuin lämpenin tälle sarjalle, mutta sittemmin olen kyllä tykästynyt kovastikin. :)
Ensimmäisen osan onnistuin lukemaan vasta kolmannella yrityskerralla, joten ymmärrän jos et ihastunut tähän. Varsinkin, kun suomennokset eivät tee oikeutta näille kirjoille...
Mutta eipä silti, eihän näistäkään kirjoista jokainen voi tykätä, sama millä kielellä lukisi :)
"Ehkä tämä ei ollut kirja, vaan jokin outo ilmiö joka kiteyttää ja parodioi ajan henkeä: paranormaalin rakkauden suosiota nuortenkirjallisuudessa." Tuollaisena tämä voisi kieltämättä ehkä jopa toimiakin - harmi vain että alkuteos on ilmestynyt jo vuonna 2001, ennen nykyistä paranormaalihypeä, joten lähinnä kirjailija on vain ollut aikaansa edellä (mikä ei kyllä hirveän lohdullista ole). : D Itselläni tämä jäi aikanaan kesken.
Kyllä mä tosiaan luen tätä humoristisena viihteenä, joka parodioi itse itseään.
En voinut sietää sitä Stephenie Meyerin juttua, koska se oli niin haudanvakavaa rakkaussoopaa, ettei tosikaan.
Sookie-kirjat ovat taas avoimesti hauskoja, itselleen irvailevia. Juurikin tämä yksi jälkeenjäänyt vampyyri... Eihän sellaista voi ottaa tosissaan :D
Ihan puhdasta parodiaa tämä ei ole, mutta melkein. Tai sitten tämä on vain hienovaraisempaa ja tyylikkäämpää kuin Loru sorbusten herrasta, Barry Trotter ym. parodiat, jotka lähinnä tympivät.
Minusta nämä ovat olleet ihan hilpeää ja ironista luettavaa :-) Kauhean tosissaan tehdyistä vampyyrijutuista en jaksa innostua, mutta näissä on sellaista "chick lit meets family addams" henkeä :D
Mutta kaikki ei toimi kaikille, ei siinä mitään...
Minä en pitänyt tv-sarjasta, yritettiin kihlattuni kanssa muutama jakso katsoa, jokin ei vaan iskenyt. Ehkä meille tuputetaan liikaa vampyyrejä joka suunnalta? Kirjaa en todellakaan ole ajatellut lukevani, vaikka hyvin moni naisblogaaja näitä on kehunutkin, minulle ei myöskään ole avautunut Mustan tikarin veljeskunta-sarja. Oudointa kuitenkin on, että vaikka pidän kammoksuttavana Meyerin vampyyrisarjan nostattamaa hurmiota, tykkään muutamista sen aallon synnyttämistä kirjoista, erityisesti Maggie Stiefvaterin sarjasta olen nauttinut.
Maija: Minäkin yritin lukea ttä taannoin englanniksi kun sain kaverilta lainaksi. Mutta tuo minun englanniksi lukeminen on niin nahkeaa, että eihän se onnistunut ollenkaan...
Kettu: Äh, yritin keksiä uskottavan selityksen sille miksi tällaisia kirjoja kirjoitetaan.
Morre: Minäkin tulkitsin, että tämä pitää ihan täysin viihteenä ottaa. Toisaalta siinä genressä tämä kyllä on tavallansakin hauska tapaus. Toisaalta minun vampyyrituntemukseni rajoittuu Twilightiin, joten taustalla oli hiukan erilainen käsitys siitä miten vampyyreista kerrotaan XD
Booksy: Joo, luulen, että luen myös sarjan tulevia osia jos saan niitä käsiini ilman sen suurempaa vaivaa. Lähinnä minusta alkoi tuntua että nämä tosiaan voisivat mennä perus romanttisten kioskipokkarien korvikkeena. Varsinkaan kun sellaiset eivät noin tavallisesti iske, mutta tässä tuo parodinen ulottuvuus pisti kyllä välillä naurattamaan ;)
Nafisan: Vampyyrejä ja muuta tunkee kyllä joka tuutista nyt. Olen toisaalta ihan äärimmäisen kiinnostunut siitä mistä moinen ilmiö johtuu ja luenkin melkein kaikki käsiini osuvat genren edustajat -ihan riippumatta siitä kuulunko kohderyhmään vai en ;) Joku viehätys näissä paranormaali rakkaus -kirjoissa täytyy väistämättä olla, kun ihmiset niitä lukevat ja ne kiinnostavat eri ikäisiäkin lukijoita. Olisi vaan jännä tietää mikä on seuraava suuntaus. Veikkaan, että ainakin dystopia on tulossa uudelleen suosituksi aiheeksi.
Stiefwater on kyllä virkistävää luettavaa kaiken vampyyri -mätön jälkeen!
Lähetä kommentti