Recent Posts

tiistai 29. elokuuta 2017

Mietteitä bloggaamisesta

No hups. On vierähtänyt muutama kuukausi, enkä ole välillä edes muistanut blogini olemassaoloa. Kun aloitin Vinttikamarissa -blogin 2009, oli minulla vakaana ajatuksena blogata jokaisesta lukemastani kirjasta. Aika pitkään suunnitelma pitkin, mutta tänä vuonna bloggaamiseni on ollut kaikkea muuta kuin ahkeraa.

Maailma on muuttunut ihan hirveästi vajaassa kymmenessä vuodessa. Kun aloitin kirjablogin, oli kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen keskittyneitä blogeja vain muutama. Blogia pidettiin nimimerkin takaa, pohjana oli muinainen Vuodatus, kuvat olivat huonolaatuisia eikä kukaan ajatellut sellaista asiaa kuin arvostelukappaleet tai kustantamoyhteistyö. Sitten blogit lisääntyivät, bloggaaminen ammattimaistui. Kirjablogeista tuli tärkeitä myös kirjalijoille, kun lehtikritiikit vähenivät.

Oma bloggaamiseni on jäänyt jumittamaan jonnekin sinne lähemmäs kymmenen vuoden takaiseen aikaan. Silloin aikanaan blogille valitsemani sivupohja on auttamattoman vanhentunut. En ole koskaan alkanut blogata omalla nimellä, enkä ota blogia varten hienoja valokuvia, koska vanha rakas blogipohjani sekoaa, jos yritän lisätä tekstin joukkoon isoja kuvia. En ole osallistunut kirjablogimiitteihin, enkä -tempauksiin. Vanhat tutut bloggarit ovat lopettaneet blogeja, enkä tunne oikeastaan enää juuri ketään kirjablogin pitäjää - siis edes virtuaalisesti.

No, sehän on vain omaa syytäni, että olen pudonnut kärryiltä. Toisaalta syytän myös maailmaa. Erilaisten somekanavien määrä, nykypäivän lyhytjänteinen, nopea viestintä ja lukemisen muuttuneet tavat ahdistavat. Välillä tekisi mieli palata aikaan, jolloin viestintä ei ollut niin nopeaa ja hektistä. Pikaista, pikaisesti ja toisinaan pikaistuksissa tuotettua. Aikaan, jolloin saattoi tuntikausia keskittyä kirjaan ilman kiusausta tarttua kännykkään ja selata Twitter, Facebook, Instagram, uutiset... Ja niin edelleen.

Toki omaan bloggausintoon on vaikuttanut myös oman kirjan julkaisu. Se, etten halunnut tuoda omaa kirjallista tuotantoa blogiini millään tavalla tuntui hyvältä ajatukselta. En halunnut, että mahdolliset lukijat lukevat sen ja sen bloggarin kirjan. Halusin pitää lukijaminän ja kirjoittajaminän erillään. No, eihän se tietenkään onnistu, vaan aiheuttaa ristiriitoja. Lähinnä omassa päässäni, mutta silti.

Uskon kuitenkin, että kirjablogeilla on tärkeä merkitys. Kirjablogit välittävät juuri lukijan kokemuksen. Ne ovat subjektiivisia. Ne elävät mukana kirjallisuusmaailman muutoksessa.  Omasta bloggaamisestani en edelleenkään tiedä. Tuntuu siltä, että en jaksa pysyä kärryillä blogimaailman muutoksissa. En tiedä tarvitseekokaan.

En minä nyt tee blogin tulevaisuudesta päätöstä suuntaan enkä toiseen. Ehkä blogitekstien kirjoittaminen alkaa taas jossain vaiheessa tuntua järkevältä, ehkä ei. Asian pähkäily ja murehtiminen nyt ei ainakaan hyödytä. Sillä välin: ajattelin lukea paljon hyviä kirjoja ja nauttia tarinoista. Yöpöydällä on jo Katri Alatalon uusin ja kirjastossa noutoa odottamassa Elina Rouhiaisen trilogian aloitus. 

Bloggaamisen mielekkyydestä myös Todella vaiheessa -blogissa.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Jarkko Volanen: Hiekankantajat



Jarkko Volanen: Hiekankantajat 
Teos 2017
247s.
Oma ostos

Tässäpä muuten kirja, jonka ostin kannen perusteella! Blogini on tämän vuoden aikana (ja itse asiassa jo viime vuonna) ollut tosi hiljainen, mistä johtuen en ole ottanut vastaan arvostelukappaleita ollenkaan. Kirjoja on päätynyt kotiin kuitenkin enemmän kuin pitkään aikaan, kun bloggaamisesta on ollut taukoa, on lukeminen ollut vähän erilaista, enkä ole niinkään seurannut sitä, mikä on suosittua ja juuri pinnalla, vaan tarrannut sellaisiin kirjoihin, jotka ovat erityisesti kiinnittäneet huomioni. Jarkko Volasen esikoisessa se oli huikean synkän lumoava Elina Warstan tekemä kansi, sekä saaristoon sijoittuva miljöö.

Hiekankantajat on kirja, joka kertoo unelmasta. On unelma saaresta. Unelma idyllistä. Unelma perheestä. Jotkut unelmat särkyvät, toiset muuttavat muotoaan. Jotkut häviävät tomuna ilmaan. Aura muuttaa aviomiehensä Henrikin kanssa vanhaan taloon saaristoon, haaveilee hiekkarannasta ja seurailee saariston ankaraa ja kiehtovaa luontoa. Aviomies on paljon töissä, Aura asuttaa saarta yksin ja tutustuu paikallisiin, jotka suhtautuvat epäluuloisesti uusiin tulokkaisiin. Saaressa asuvat ketut tulevat läheisiksi Auralle ja Camillalle, johon hän saaristossa tutustuu. Kirjassa luonto ja luontosuhde tulevat liki.

Hiekankantajat on kaunis ja saaristoa lumoavasti kuvaileva kirja, joka kuitenkin kerronnallisesti hajoaa eri suuntiin. Suhtaudun nykyään jo hiukan kyynisen varauksellisesti kirjoittajiin, jotka ovat opiskelleet Volasen tavoin luovaa kirjoittamista esimerkiksi Kriittisessä korkeakoulussa tai yliopistojen luovan kirjoittamisen oppiaineessa; jostain syystä tuntuu, että luovan kirjoittamisen opetus keskittyy tietynlaiseen kerrontaan ja tarina hajoaa, kun kiellellisiin kikkailuihin käytetään niin paljon energiaa. Syyllistyn kirjoittaessa itsekin samaan, koska jollain tavalla tietynlainen tyyli tuntuu olevan nyt trendinä kotimaisessa kaunokirjallisuudessa. Ei silti, Volanen kyllä osaa sanansa ja asettelee ne niin, että Hiekankantajat on paikoin runollisen kaunista luettavaa.

Tarinassa oli juonellisesti suvantopaikkoja kohdissa, joissa olisin kaivannut eteenpäin puskevaa voimaa, imua. Vaikka saaristoluonto ja siitä lukeminen kiehtoi, tuntui välillä, etten pysynyt mukana varsinaisessa tarinassa. Loppujen lopuksi kirjassa on älyttömän paljon erilaisia teemoja ja tavallaan jokaisesta aukeaa vain pintaraapaisu. Sinällään tarina toimii, mutta olisin kaivannut jotain enemmän. Jotain synkempää ja syvempää. 

Toisaalta; voiko unelmista kertova kirja upottaa lukijaa kovin syvälle, vai onko nimenomaan parempi, että moninaiset teemat jäävät vähemmän intensiivisiksi? Yhtä kaikki kirjan tunnelma oli mukaansatempaava ja tarinakin herätti ajatuksia. Mielenkiintoista nähdä, millainen kirjailijan seuraava teos tulee olemaan.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki




Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki
Myllylahti 2017
202s.
Oma ostos

Blogissa on pitänyt hiljaista koko alkuvuoden, mutta olen ehtinyt lukea muutaman sellaisen kirjan, jotka haluan ehdottomasti nostaa esille.. Yksi niistä on kaverini Briitan toinen romaani Hylättyjen lasten kaupunki.

Mitä useampi viikko kului, sitä kaukaisemmaksi entinen elämäni tuntui muuttuvan. Yhtenä aamuna kävelin sinne tänne vailla päämäärää, kunnes huomasin olevani samalla kukkulalla, jota pitkin olin saapunut kaupunkiin. (s.68)

Briitta Hepo-ojan toinen romaani Hylättyjen lasten kaupunki kertoo Mikosta, jonka äiti hylkää hänet kummallisen metsän reunalle. Harhailtuaan metsässä Mikko päätyy kaupunkiin, jossa ei ole ollenkaan aikuisia. Ainoastaan hylättyjä lapsia, jotka yrittävät selviytyä parhaan kykynsä mukaan. Mikko tutustuu autiossa koulussa asuvaan jengiin ja pääsee alkuvaikeuksien jälkeen mukaan heidän porukkaansa. Siiri, Karpalo, Vili ja Pekka ovat Mikon uusi perhe. Sitten kaupunkiin saapuu pieni Ola, josta tulee Mikolle pikkuveli.

Hylättyjen lasten kaupungissa on pohjaton kaivo, kirjaston kirottu vieraskirja, sekä läheisellä saarella asuva pelottava hirviölintu, jonka nimeä ei saa lausua ääneen. Lapsia vaivaa myös alituinen pelko siitä, että joku kaupungin ulkopuolella oleva taho tulee ja erottaa heidät toisistaan. Kaupungissa asuvat lapset ovat tottuneet siihen, että he voivat luottaa vain toisiinsa, eivät yhteenkään aikuiseen.

Kirjassa yhdistyy kutkuttavalla tavalla humoristinen kerronta ja toisaalta vakava aihe, jota lähestytään alleviivaamatta. Kirjassa nousevat vahvasti esille lasten oikeudet - tai oikeastaan se, miten vähän lapsilla on oikeuksia. Hylättyjen lasten kaupungissa lapset ottavat elämänsä omiin käsiinsä, mutta se vaatii tutusta yhteiskunnasta irtaantumista ja oman yhteisön rakentamista. Hepo-oja käsittelee tarinassaan erityisesti ystävyyttä ja kaupungin lasten välisiä suhteita. Suhteet vanhempiin jäävät ohuiksi: äidit ja isät ovat tarinassa niitä, jotka ovat jättäneet ja hylänneet. 

Hylättyjen lasten kaupungissa on taianomainen tunnelma. Se tuo mieleen 90-luvulla televisiossa pyörineen Klaani -sarjan, vaikka kirja onkin suunnattu selkeästi nuoremmille lukijoille kuin Klaani. Samanlaisia hivenen anarkistisia sävyjä tarinasta on joka tapauksessa luettavissa. Pidän kovasti Hepo-ojan tavasta kirjoittaa kevyen humoristista ja helppolukuista tekstiä, joka on kuitenkin sanomaltaan varsin syvällistä. Toivon, että tämä kirja kuluu niin nuorten kuin vanhempienkin lukijoiden käsissä. Blogikirjoituksia siitä on tullut harmittavan vähän, eli tarttukaa ihmeessä myös kirjabloggarit tähän kutkuttavaan lukuelämäykseen.



maanantai 23. tammikuuta 2017

Kirjavuosi 2016

No hups. Tammikuu alkaa olla lopuillaan ja koontipostauksen tekeminen viime vuoden kirjoista on vain lykkääntynyt ja lykkääntynyt. Olen muutenkin miettinyt viime aikoina paljon bloggaamista ja erityisesti sitä muutosta, mikä blogirintamalla on viime vuosina tapahtunut. Siitä muutama sananen ennen menneen vuoden kirjalistausta.

Aloitin Vinttikamarissa -kirjablogin pitämisen vuonna 2009. Olin jo aikaisemmin pitänyt kirjallisuutta sivuavaa blogia, ja noihin aikoihin kirjablogit alkoivat näkyä enemmän somessa ja kiinnostuin aiheesta itsekin. Osittain siksi, että yliopistovuosien takia kaunokirjallisuuden lukeminen oli jäänyt paitsioon. En myöskään ole kovin hyvä muistamaan mitä olen lukenut, joten kirjojen listaus ja pääasioiden ylöskirjaaminen tuntui hyvältä idealta.

Tutustuin blogien kautta muutamiin mahtaviin tyyppeihin, joista on tullut ihan oikeankin elämän ystäviä. Olen lukenut ennakkoluulottomammin uusia kirjoja, tutustunut ennalta tuntemattomiin uutuuksiin ja pysynyt paremmin kartalla siitä, mitä kirjamaailmassa tapahtuu. Muutaman viimeisen vuoden aikana blogistania tuntuu kuitenkin siirtyneen yhtä enemmän ja enemmän Facebookiin ja muihin kanaviin. Bloggaamisesta on tullut ammattimaisempaa, kirjoitukset julkaistaan omalla nimellä ja ne muistuttavat enemmän oikeaa kirjallisuuskritiikkiä kuin ohimennen sutaistua päiväkirjakatkelmaa. Se on hyvä juttu ja toisaalta se ahdistaa.

En kuitenkaan ajatellut laittaa blogia syrjään, vaikka bloggaustahti on huippuvuosista hidastunut. On silti ilo huomata, että jotkut vanhemmatkin postaukset kiinnostavat edelleen lukijoita, toivottavasti myös antavat jotakin. Sitä en vielä tiedä missä muodossa tulen jatkossa blogiin kirjoista kirjoittamaan, mutta aika näyttää.

Mutta siis vuoden 2016 aikana lukemani kirjat! Luin viime vuonna tosi vähän, aikaa veivät omat kirjoitusprojektit, työt, arki ja se ärsyttävä some, jonka tuijottamiseen menee aina liikaa aikaa. Luin viime vuoden aikana muutamia sellaisia kirjoja, jotka olen lukenut jo aikaisemminkin, sekä muutaman arvostelukappaleen. Pääasiassa kirjat kuitenkin olivat kirjastosta tai omasta hyllystä. Listauksesta olen jättänyt pois muutaman työhön liittyvän ammattikirjallisuusopuksen.

Yhteensä kuluneen vuoden aikana tuli listattua seuraavat kirjat:


Ernest Cline: Ready Player One
Andy Weir: Yksin Marsissa
Aku Kopakkala: Masennus - Suuri serotoniinihuijaus
Laura Honkasalo: Metsästä tuli syöjätär
Milja Kaunisto: Luxus
Maria Turtchaninoff: Maresi
Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas
Kati Reijonen: Lyhyt matka perille
Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Jo Marchant: Hoida mielelläsi
Elina Pitkäkangas: Kuura
Hanna Kauppinen: Kirja jota kukaan ei koskaan lukenut
Jean M. Untinen-Auel:Luolakarhun klaani
Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso
Anne-Maija Aalto: Syvään veteen
Moira Young: Julma maa
K.K. Alongi: Kevätuhrit
Julie Murphy: Dumplin
Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
Emily Brontë: Humiseva harju
Winston Graham: Poldark - Kapinallinen
J.S. Meresmaa:Naakkamestari
Jeff VanderMeer: Hävitys
Jeff VanderMeer: Hallinta
Kiera Cass: Valinta
Hanna Morre: Tuonen tahto
David Ebershoff:Tanskalainen tyttö
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
Joe Abercrombie: Halki puolen maailman
Colleen McCullough:Morganin matka
Vladimir Nabokov: Lolita
Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru
Laura Gustafsson: Korpisoturi
Vuokko Sajaniemi: Pedot
Marko Hautala: Unikoira
Emma Cline: Tytöt
Johanna Venho: Syntysanat
Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut
Mervi Heikkilä: Louhen liitto
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Winston Graham: Poldark - Demelzan laulu
Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö - Pakoon Pohjois-Koreasta
Nadja Sumanen: Rambo
Gillian Flynn: Terävät esineet
Gillian Flynn: Paha paikka
Maria Selple: Missä olet, Bernadette?

Kaikenkaikkiaan lukuvuosi 2016 oli ihan ok! Suosikeiksi (en laske uudelleen luettuja mukaan) menneen vuoden kirjoista nousee Milja Kauniston Luxus, Elina Pitkäkankaan Kuura, sekä Maria Semplen Missä olet Bernadetta?.