Recent Posts

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys



Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
WSOY 2014
334s.
Oma ostos

Minä aina välttelen kaikkia kohuttuja kotimaisia, ehkä siksi, että olen jotenkin hirveän ennakkoluuloinen sen suhteen mistä uskon itse pitäväni. Olen lukijana itse asiassa aikamoinen juntti: yleensä ne kaikkien rakastamat kotimaiset klassikot ovat minusta vain iso haukotus, joissa en tahdo päästä alkua pidemmälle. Kuitenkin, kun kuulin Tommi Kinnusen uutuuden Lopotin ylistyksiä, ajattelin, että kai minun on nyt pakko sivistää itseäni ja lukea Neljäntienristeys.

Neljäntienristeys on taattua suomalaista realismia. Suomalaista siksi, että se on harmaata, ankeaa ja synkkää. Ja tämä on hyvä asia. Suomalaisuus nimittäin on ankeaa ja synkkää ja yleensä myös harmaata, joten Kinnunen on onnistunut kuvaamaan sen menneisyyden maailman, jossa meitä vanhemmat sukupolvet ovat eläneet. 

Tarina alkaa pitäjänkätilö Mariasta, seuraa kuvaamaan hänen tyttärensä Lahjan ja tämän aviomiehen Onnin elämää, sekä Lahjan miniän Kaarinan vaiheita. Jokainen sukupolvi kamppailee omien ongelmiensa kanssa, mutta keskusteltuani kirjaan rakastuneen ystäväni kanssa, sain häneltä vinkiksi lähestyä kirjaa kertomuksena siitä, että ihmisen on miellytettävä ensisijaisesti itseään, kuljettava omaa polkuaan tai käy huonosti. Tai jotain siihen suuntaan se taisi olla.

Referoinnistani voi päätellä, että olin romaanin kanssa aika kujalla. Tätä ei pidä ymmärtää moitteeksi kirjalle, mutta tajuan olevani kovin juonikeskeinen lukija, eli jollain lailla kaipaan selvänä etenevää juonta, jota pystyn seuraamaan. Neljäntienristeyksessä juoni ei ollut mitenkään olennainen, suoraviivainen asia, vaan Kinnunen keskittyy ennemmin ihmisten ja ihmiskohtaloiden kuvaukseen. Siitä päätellen tämä kirja kestää useammankin lukukerran, koska nyt epäilen, että suuri osa hienoista vivahteista meni ohitse kun yritin metsästää juonta kaiken muun joukosta.

Kinnusen kieli on tietysti hienoa. Sanon tietysti siksi, että kirjaa on hehkutettu niin paljon joka paikassa, että tuntuu tyhmältä hokea itsestäänselvyyksiä. Romaani oli myös helppo ja joutuista lukea, mikä ainakin itselleni oli yllätys, koska kuvittelin sen olevan jotain tajuttoman korkealentoista ja älykästä proosaa, jota en pysty tajuamaan. Jotenkin olen aistivinani, että tästä kirjasta ja sen seuraajista tulee klassikoita. Se on aika hienoa.

Oletan, että kaikki muut paitsi minä ovat jo lukeneet Neljäntienristeyksen. Suosittelen sitä silti kotimaisen realismin ystäville. Ja ehkä myös niille, joilla on samanlaisia realismiangsteja kuin minulla.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan



Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan
Gummerus 2016
409s.
Oma ostos

Nuoren Estelle Maskamen DIMILY -sarjasta kohuttiin alkuvuonna. Skotlantilainen kirjailija aloitti kirjasarjansa kirjoittamisen 13-vuotiaana, keräsi netissä, Twitterissä ja Wattpadissa kirjalleen huikeat lukijamäärät ja sai lopulta kustannussopimuksen. Maskamen kirjailijauran tarina on kuin sadusta, joten pitihän tähän kirjaan tarttua, vaikka en kyllä koe kuuluvani tippaakaan kohderyhmään.

Kirjatrilogian ensimmäinen osa kertoo 16-vuotiaasta Edenistä, joka muuttaa kesäksi isänsä luokse Kalifroniaan. Hän ei ole tavannut isäänsä moneen vuoteen vanhempiensa avioeron jälkeen, ja nyt hän joutuu tutustumaan vieraantuneen isänsä lisäksi tämän uuteen perheeseen: vaimoon ja kolmeen poikaan.

Kaliforniassa vietettävä kesä jännittää Edeniä. Alku tuntuu kaikkea muuta kuin lupaavalta, varsinkin kun velipuolista vanhin, Tyler, osoittautuu melkoiseksi ääliöksi. Tyler käyttäytyy huonosti, käyttää huumeita ja viis veisaa perheen säännöistä. Pian Eden kuitenkin huomaa, että Tylerissä on myös toinen puoli, se joka vetää häntä puoleensa. Rakkaudelle kuitenkin löytyy esteitä: Tylerin tyttöystävä, sekä se tosiasia, että he ovat Edenin isän uuden avioliiton kautta sisaruksia!

DIMILY oli sellainen kirja, joka olisi varmasti uponnut pariin kaveriini yläasteella kuin veitsi kuumaan voihin. Minä en nyt (enkä varsinkaan teininä) kuitenkaan jaksanut innostua kalifornialaisten nuorten bilettämisestä ja ryypiskelystä, eikä avioliiton kautta sisarpuoliksi päätyneiden Edenin ja Tylerin "kielletty rakkaus" tuntunut niin kovin kielletyltä. En tiedä, miten suomalainen lainsäädäntö tuollaiseen suhtautuisi, mutta minun oli vaikea mieltää juttua kovin suureksi esteeksi nuorten rakkaustarinalle. Kuitenkin siitä huolimatta, että tarina oli aika...teini... ja paikoin vähän epäuskottava, Maskame kirjoittaa vetävästi ja jotenkin symppaan hänen kirjailijapersoonaansa. Onhan se aika kova juttu kirjoittaa tuon ikäisenä jotakin, joka valloittaa maailman.

Internet tuntuu nykyään olevan sellainen foorumi, jonka kautta uudet, indiekirjoittajina tai fanficcaajina aloittaneet kirjoittajat kiitävät menestykseen. Itse en tykännyt yhtään Fifty Shades of Greystä, enkä Afterista, ehkä se johtuu siitä, että alunperin fanficcinä kirjoitetun tekstin muuttaminen originaalifiktioksi tuntuu vähän läpinäkyvältä. Maskamen kirja, niin naiivi kuin se onkin, on kuitenkin alusta saakka hänen oma luomuksensa, mikä nostaa kirjan pointseja silmissäni. En muuten missään tapauksessa väheksy ficcien kirjoittamista, mutta pidän vähän kaksiteräisenä miekkana sitä kannattaako ficeillä pyrkiä kaupalliseen menestykseen. Tiedän kuitenkin kyseisestä kulttuurista niin vähän, ettei argumenteillani ole tässä kohtaa mitään taustavaikutinta. Kunhan ajattelen ääneen.

DIMILY kannattaa tsekata jos on kiinnostunut tämän päivän kirjailmiöistä. Suosittelisin myös romantiikannälkäisille teinitytöille.