Äänikirjailua

Olen melkein huomaamattani ajautunut siihen ajatukseen, että en pidä äänikirjaa kirjana ja unohdan siksi kirjoittaa kirjoista, jotka olen kuunnellut. Tämä on outoa. Jos ajatellaan tarinoita ja kertomuksia ylipäätään, on selvää, että suullisesti kerrotut tarinat ovat olleet olemassa hyvin pitkään ja kauan ennen kirjoitustaidon keksimistä saatikka kirjapainotekniikoita. Suullisesti kerrottu tarina on siis tarinaa aidoimmillaan. Nyt kuitenkin vain lyhyt kurkistus viime aikoina kuunneltuihin, koska olen nähtävästi jo unohtanut kaiken, mitä korvistani on valunut sisälle.

Ilkka Remes: Hiroshiman portit. Mielenkiintoista Remestä, joka nostaa päähenkilöksi jälleen Antti Korven. Tarinassa juostaan Seinen pohjaan joutuneen, Suomen päättäjistä arkaluontoisia asioita paljastaneen aineiston perässä, mietitään olemisen syvimpiä olemuksia ja pohditaan teorioita, joille X-filesitkin kalpenevat. Jännittävää oli myös muinaisen kartanpiirtäjä Piri Raisin osuus tarinassa. Remekselle annan huikeaa plussaa kunnioitettavasta tietomäärästä ja taustatöiden perusteellisuudesta!

Jyrki Pitkä: Ilmari Rautapää ja Punavuoren susimiehet. Okkultistisesta etsivä Rautapäästä kertovan kuunnelmasarjan aloitus, joka toimii nimenomaan lyhyenä trippinä. Pitkä sekoittelee mainiosti dekkariperinnettä ja yliluonnollista genreä mukavaksi sopaksi, jota ei hämmennellä liikaa. Äänikirja ei ehkä toimi perinteisemmän dekkarin ystäville, vaan pikemminkin niille, joille yliluonnollinen ei ole liian erikoinen juttu. Minulla on Rautapää -sarjaa vielä toinen kuunnelma kuuntelematta ja odotan mielenkiinnolla millaisia vastoinkäymisiä Rautapää joutuu kohtaamaan jatkossa. Punavuoren susimiehet -äänikirjasta löytyy hyvä arvostelu esim. Risingshadown sivuilta. Ainoana miinuksena on sanottava, että lukijana toimivan Markku Kurosen tempo oli hieman liian nopeaa Lars Svedbergin hyvin tasaiseen tahtiin tottuneelle kuuntelijalle.

Tällä hetkellä auton radiossa ei pauhaa mitään ja se tuntuu oudolta. NaNoWiMosta toipuminen vie vähän aikaa, eivätkä sanat vielä ole asettuneet paikoilleen kirjojen sivuille, kun tuntuu, että niitä edelleen pulppuilee ilmassa ja yritän pyydystää niitä kiinni kuin perhosia haaviin.

Pehmeillä vai kovilla kansilla?

Kuva: Weheartit

Olen pitänyt hiukan hiljaiseloa, mutta se ei johdu siitä, etten olisi ehtinyt lukea, vaan pikemminkin päinvastoin. Keskeneräisenä on muutama tiiliskivi, jotka ovat ottaneet aikaa sen verran, etten ole vielä saanut lopeteltua mitään niin, että voisin kertoa niistä teille. Lisäksi olen oikeasti kunnostautunut ja saanut järjestettyä aikaa myös kirjoittamiselle. Voisiko olla enää mukavampaa (varsinkin kun pakkaset hetkeksi katsoivat ja aurinko paistaa)?

Meillä lukijoilla on valittavanamme nykyään niin monen monta formaattia. Olin ennen 100% vannoutunut kovien kansien kuluttaja, mutta eräänä päivänä kirjakaupassa harhaillessani huomasin hakeutuvani pokkarihyllylle. Tajusin, että kirjat ovat minulle entistä enemmän kulutustavaraa, enkä ajattele kirjaa hankkiessani miltä se näyttää hyllyssä. Meidän olohuoneemme alkaa olla kirjojen valloittama, joten itse asiassa katson eduksi sen, että kirja menee mahdollisimman pieneen tilaan.

Toki kirjat ovat myös valloittavia sisustuselementtejä. Voiko mikään olla niin salaperäisen kaunista kuin vanha, nahkaisiin kansiin sidottu kirja? Nykyäänkin tehdään kirjoja, joiden kansikuvat ovat pieniä taideteoksia, ja joita voisi ihailla vaikka kuinka pitkään. Mieheni on huomauttanut minulle tavasta, joka toistuu lukiessani kirjoja: minä kuulemma tasaisin väliajoin suljen kirjan, kääntelen sitä käsissäni ja katselen kansia ennen kuin jatkan lukemista!

Olen viime aikoina kuunnellut paljon äänikirjoja, mutta sähkökirjojen maailma on vieläkin vähän pelottava. Odotan hetkeä, jona oivallan sähköisen kirjan ihanuuden. Näköjään on kuitenkin käymässä niin, että siirryn vähitellen kovakantisilla kirjoilla sisustajasta pokkareiden suurkuluttajaksi. Kun joku vielä keksisi pokkariakin pienemmän formaatin, joka kuitenkin olisi ihan oikea kirja. Sitä odotellessa...

Miten sinä haluat annoksesi? Pakattuna koviin kansiin, tiivistettynä pokkariformaattiin, sähköisen laitteen näytöltä vai ääneen luettuna?

Äänikirjatrauma!

Nyt seuraa vuodatusta äänikirjoista ja siitä, miten hankalasti äänikirjat ovat vielä käytettävissä ja saatavilla. Pohdintaa ja ideointia siitä, miten paljon helpommin äänikirjoja voisi ostaa, lainata ja käyttää ja kiukuttelua, miksi asiat eivät ole niin kuin tahdon!

Minä opin lukemaan ekaluokkalaisena hitaasti ja vaivalloisesti, minkä takia äänikirjat olivat minulle ala-asteen ensimmäisillä luokilla kullanarvoinen väline päästä kirjojen maailmaan. Silloin äänikirjat oli luettu kaseteille, jotka kuluessaan väänsivät äänen hassuksi murinaksi, ja jotka piti aina kelata alkuun. Nyt myöhemmin olen lainannut äänikirjoja lähinnä automatkoja, siivous- ja pyörälenkkirupeamia varten. Vaikka tätä nykyä hyvin suuri osa kannettavista soittimista lukee lähinnä mp3 -tiedostoja, on suurin osa myytävistä ja kirjastoissa lainattavista äänikirjoista yhä tiedostoina cd-levyllä. Esimerkiksi Sinuhe egyptiläinen vaatii mahtuakseen järjettömän pinkan levyjä.

Itse kuuntelen äänikirjoja iphonella, joten joudun siirtämään levykkeet yksitellen koneelleni, tai ostamaan internetistä äänikirjan, joka on valmiiksi sellaisessa muodossa, että sitä voi kuunnella puhelimen muistista. Ottaen huomioon sen, miten suuri osa nykypäivän puhelimista ja soittimista lukee nimenomaan  mp3-tiedostoja, on merkillistä ettei äänikirjoja ole saatavilla suoraan kyseisessä muodossa, tai jopa niin, että äänikirjan voisi kirjakaupassa ladata suoraan puhelimeen tai soittimeen! Eikö olisi kätevää, jos kirjakaupoissa, kauppakeskuksissa tai vaikka lentokentillä olisi masiina, josta voisi ladata puhelimeen tai soittimeen haluamansa äänikirjaan ja maksaa ostoksen pankki- tai luottokortilla. Mihin enää tarvitaan hankalia levyjä?

Internetissä on palvelu, joka mainostaa äänikirjoja ja sähkökirjoja, joita voi ladata koneelleen/puhelimeen ja lukea tai kuunnella halutessaan. Erehdyin lataamaan kyseisen ohjelman (jota en nyt nimeä sen takia, että tarkoitukseni ei ole ryhtyä mustamaalaamaan kyseistä yritystä), ja ostin palvelun kautta äänikirjan, jonka kuvittelin siirtyvän laitteeseeni niin, että voin kuunnella sitä milloin haluan. Mutta yllätys: äänikirjaa ei saakaan yli 20euron hinnalla omakseen, vaan se pysyy palvelimella niin, että äänikirjaa kuunnellessa ohjelma lataa kirjaa jatkuvasti internetistä. Tämä kuluttaa ensinnäkin akkua ja toisekseen toimii vain silloin kun internetyhteys on riittävän hyvä. Näin ollen esimerkiksi autossa ja kesäkodissa äänikirjan kuunteleminen osoittautui mahdottomaksi. Äänikirjan hinta meni siis kankkulan kaivoon, koska en ikinä kuuntele äänikirjaa niin, että istua nökötän paikallani, vaan äänikirja palvelee minua matkustaessa ja touhutessa...jolloin internetyhteys on heikoimmillaan...

Nyt kaipaankin siis vinkkejä teiltä! Mistä saisi ladattua puhelimeen äänikirjoja, jotka toimivat internetyhteydestä huolimatta? Kirjastoillakaan ei tällaista lainapalvelua ole, vaan kaikki äänikirjat ovat vielä toistaiseksi cd-levyillä. Olen valmis äänikirjasta maksamaan, mutta haluan tiedoston omakseni niin, että voin käyttää sitä milloin haluan ja missä haluan! Ideoita?

J.K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta

Päädyin tähän äänikirjavalintaan sattuman oikusta. On nimittäin niin, että äänikirjat ovat kaupoissa vielä ihan hirveän kalliita ja kirjastojenkin valikoima on kovin, kovin rajallinen. Nappasin Potterin mukaani, koska halusin jotakin sopivan kevyttä kuunneltavaa pitkille automatkoille. Mikään liian ajateltava ja syvällinen ei automatkakuunnelmaksi sovi, sillä silloin herpaantuu ajatus ja muut tielläliikkujat ovat vaarassa. Harry Potter ja Feeniksin kilta sattui olemaan ainoa Potter lähikirjastossani, joten se sitten. Sopi minulle, koska olin lukenut kirjan aikaisemmin vain kertaalleen (ja minähän tunnetusti tykkään lukea samoja kirjoja aina uudelleen ja uudelleen).

Harry Potter ja Feeniksin kilta kuvaa Harryn ja tämän ystävien viidettä lukuvuotta Tylypahkan velhojen ja noitien koulussa. Voldemort on juuri edellisen lukuvuoden päätteeksi palannut, mutta velhomaailma ei muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tahdo uskoa Harrya. Koulussakin ovat uudet kuviot, kun ministeriö lähettää Dolores Pimennon vahtimaan koulua ja lopulta myös johtamaan sen toimintaa. Harryn vuoteen kuuluu romaanin lopun taistojen lisäksi häiritsevän todentuntuisia painajaisia, rakastumisia ja Harrylle tyypillistä angstailua.

Minusta Harry Potter on mielenkiintoinen ilmiö. En ole oikein koskaan fanittanut kirjoja niin kuin monet ikäiseni (olin muistaakseni yläasteella kun ensimmäinen kirja ilmestyi), mutta minusta on mielenkiintoista miten Rowling on onnistunut luomaan tällaisen sarjan, joka käyttää niin fiksulla ja hauskalla tavalla genren elementtejä hyväkseen. Moni on tehnyt sen jo aikaisemminkin, mutta miksi juuri Rowling onnistui niin hyvin? Mikä on menestyksen salaisuus?

Minun täytyy kuitenkin myöntää yksi asia. Minusta Harry on tyhmä! Jos kirjassa ei olisi muita keskeisiä henkilöhahmoja, menisi sen lukemiseen hermot, sillä Harryn paikoin itsekeskeinen, lapsellinen ja turhanpäiväinen jahkailu ja kykenemättömyys ymmärtää ja käsitellä asioita pistää välillä turhauttamaan. Ehkä toisaalta juuri Harryn hahmon näennäinen yksinkertaisuus on yksi kirjasarjan valttikortteja: ketä kiinnostaa täydellisen fiksu, rohkea tai aina kaikessa onnistunut päähenkilö? Niinpä, ei juuri ketään.

Äänikirjasta vielä: kuuntelu avaa ehdottomasti uusia ulottuvuuksia romaanin tulkintaan ja ymmärtämiseen. Kuunnellessa kiinnittää huomiota ihan uusiin ja erilaisiin asioihin, näkee ja kokee asiat eri tavalla. Tavallaan äänikirjan kuunteleminen on myös omituista, sillä eihän se ole yhtään sama asia kuin jos romaanin lukisi itse. On ikään kuin lukenut kirjan, mutta sitten kuitenkaan ei ole. Hämmentävää.

Suosittelen Harry Potter ja Feeniksin kilta -romaania Potter-sarjan ystäville. Äänikirja oli kerrassaan onnistunut ja Vesa Vierikon tulkinta parempi kuin uskalsin ollenkaan odottaa: kivaa automatkakuuntelemista koko perheelle...

Äänikirja - valmiiksi tulkittu kertomus?

Latasin huvikseni ipodiini muutaman äänikirjan. Kuuntelin äänikirjoja paljon lapsena kun en vielä osannut lukea, ja myöhemmin ne ovat toimineet viihdykkeenä pitkillä automatkoilla. Nyt kuunnellessani minulle ennalta tuttua tekstiä valmiiksi luettuna, aloin pohtia äänikirjan konkreettisinta eroa paperille painettuun tekstiin: äänikirjahan on jo valmis tulkinta tekstistä!

Luettu teksti on aina jollain tavalla tulkittua. Se miten lukija käyttää intonaatioita, missä kohtaa hän pitää tauon, miten hän hengittää ja vaihtaa äänensävyä vaikuttavat huomattavan olennaisella tavalla siihen miten lukija kokee tekstin. Puhtaimmillaan kirjailijan viesti välittyy lukijalle suoraan kirjan sivuilta selattuna, sillä lukija tuo tekstiin aina oman näkemyksensä: lukija siis ikään kuin seisoo kirjailijan ja vastaanottajan välissä ja kertoo tarinan omalla äänellään, oman kokemuksensa kautta suodatettuna.

Pienet äänensävyt kiinnittivät huomiotani äänikirjaa kuunnellessa. Huomasin, että lukija kokee romaanin henkilöt aivan toisella tavalla kuin minä: minulle arka ja pelästynyt päähenkilö olikin lukijalle utelias ja kysyvä. Hän nostaa päähenkilön äänenpainon kysyväksi lauseiden lopussa, kun minun mielessäni ääni laskee alas pelokkaana ja häviää lopussa miltei kadoksiin. Toisesta keskeisestä henkilöstä lukija taas teki monotonisen, sävyttömän mutta hieman huvittuneen kun taas minun lukukokemuksessani hahmo oli pikemminkin aavistuksen jännittynyt ja herkkä.

Äänikirjan kuunteleminen uudesta näkökulmasta hämmentää. Olenko minä kokenut lukemani väärin, vai onko lukeminen aina 100% subjektiivista tulkintaa? Kuka määrittelee sen millainen sävy romaanissa on? Ja toisaalta: miten äänikirjan lukija voisi kyetä koskaan vangitsemaan objektiivista kuvaa romaanista, jonka kokeminen kuitenkin perustuu eri yksilöiden erilaisiin kokemuksiin? Vai onko kirjailija se, jolla on oikeus ja velvollisuus määritellä se miten tekstiä pitää lukea, tulkita ja ymmärtää?

Välillä on mukava kuunnella myös valmiiksi pureskeltuja tarinoita. Se on rentouttavaa, tarkoituksellisen ajatuksetonta -hieman kuin tyhjänpäiväisen sarjan katsominen televisiosta. Mutta onko se ainoa tapa lähestyä äänitettyjä, valmiiksi kerrottuja kertomuksia?