Recent Posts

lauantai 15. lokakuuta 2011

Vanhassa vara parempi, eli blogikyselyn tulokset ja arvonnan voittaja

Franz Eybl: Girl reading
Kiitokset suuret kaikille, jotka vastasivat edellisen postaukseni kyselyyn liittyen vimmaani uudistaa blogia jollakin tavalla. Kiteytettynä todettakoon, että vanhassa vara parempi. Vinttikamarissa pysyy siellä missä aina ennenkin ja taidan pitää myös vanhan ja tutun pohjan, sillä se sai vastanneilta kehuja.

Kirja-arvioihin lisään tulevaisuudessa uutta sen verran, että yritän muistaa laittaa mukaan myös faktat, sivumäärät, vuosiluvut ja sen sellaiset. Tahdon kuitenkin itsekin pidättäytyä suuremmista juonireferaateista, sillä en innostu niiden kirjoittamisesta ja kaikesta päätellen blogini lukijat ovat olleet tyytyväisiä tapaani lähestyä kirjoja omakohtaisten kokemusten ja fiilisten kautta. Yritän pysyä myös ajan hermolla ja kirjoittaa enemmän kirjallisuudesta yleensä.

Innostuin ajatuksesta ottaa tavaksi valokuvata enemmän kirjan kansia, joten niitä lienee myös tiedossa jossain vaiheessa. Muuten linja pysykööt melkoisen samana kuin tähän asti, sillä kaikesta päätellen olette tyytyväisiä pölyiseen ja tomuiseen vinttikomerooni juuri tällaisenaan. Se on mukava kuulla!

Arvonnan voitti Maija! Laitahan osoitetta tulemaan, niin laitan kirjan sinulle postiin!

2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Ei voi olla totta! :D Mahtavaa! Mulla on kyllä nyt ollut niin hyvä tuuri näissä kirja-arvonnoissa, etät huomenna on pakko käydä laittaan lottoa :)

Kiitos paljon, laitan sähköpostia hetimiten.

Nafisan kirjoitti...

Blogissani on sinulle tunnustus!