Recent Posts

maanantai 24. lokakuuta 2011

NaNoWriMo 2011, osa 2: Mutta kun en osaa!

Kuva: Salvador Dali
Kirjoitin viimeksi NaNoWriMo:on liittyen siitä, miten meillä on hurjan usein tapa perustella joidenkin projektien tekemättä jättäminen sillä, että aika ei riitä tekemiseen. Nyt kun Dalin kello on, kuten kuvassa, räjäytetty taivaan tuuliin, ja aika on todettu suhteelliseksi käsitteeksi, astuu kuvaan seuraava ongelma: mutta kun mä en osaa.

Tämä perustuu ihan täysin siihen, mitä olen lueskellut netin kirjoittajablogeista, mutta monesti tuntuu siltä, että kirjoittamisen motiivit liittyvät ainakin osittain kirjailijaksi tulemiseen ja kirjan julkaisemiseen. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää, mutta luulen, että se asettaa ihan hirvittävästi paineita. Mitä jos vain on hyvä tarina, jonka tahtoisi kertoa? Voisiko sen kirjoittaa paperille ilman, että mielessä pyörivät kustannustoimittajien odotukset/vaatimukset ja omat käsitykset siitä millainen teksti on hyvää ja julkaisukelpoista. En tiedä, mutta luulen, että aika harva kirja on valmis ensimmäisen kirjoittamiskerran jälkeen. Harva teksti on läpeensä valmista kun sen on ensimmäisen kerran naputellut tietokoneen ruudulle.

Olen blogeja lueskellessani huomannut, että monet pohtivat NaNoWriMo:on osallistumista epäillen, että liika itsekriittisyys tekee kirjoittamisesta liian hankalaa. Varmasti! Nanottaessa itsekriittisyyden voi tyystin unohtaa, sillä siihen ei missään tapauksessa ole aikaa. Ainakin minä olen jo valmiiksi asennoitunut niin, että lopputuloksesta ehkä vain osa on mitenkään kelvollista. Mutta miksi kelvottomuus vähentäisi tekstin arvoa ja tekemisen iloa?

Tässä kohtaa voikin kaiketi kysyä mikä kumman järki on kirjoittamisessa, jos sen ei ole edes tarkoitus tuottaa julkaisukelpoista romaania? No, minusta se on hauskaa. Kun kirjoitin NaNoWriMo:ssa ensimmäisen kerran, minä yksinkertaisesti kyllästyin siihen, että aina vain haaveilin ja suunnittelin, että olisipa kiva kirjoittaa joskus "Tarina X". Päätin, että minähän kirjoitan "Tarina X:n" ihan riippumatta siitä millainen siitä tulee. Marraskuun lopussa huomasin, että minulla oli yli 50 000 sanaa "Tarina X:ää". Monta monta liuskaa kirjoitusta. Minun kirjoitusta. Minun ikiomaa kirjoitusta!

Itsekriittisyys on tietyissä olosuhteissa ihan hyvä asia (varmasti ainakin silloin, jos sitä nanossa kasaan kyhättyä 50 000 sanaa pohtii lähettävänsä kustantajalle tai luetuttavansa jollakin tutulla). Joskus on kuitenkin hyvä muistaa, että kukaan ei näin kliseisesti sanottuna ole seppä syntyessään. Osasitko sinä muka kävellä, kun nousit ensimmäistä kertaa jaloillesi?

edit: Sudelta tuli edelliseen nanopostaukseen kommentti, jonka laitan tähän kaikkien näkyville. Tärkeää asiaa NaNoWriMo:on osallistuville!

Kaikille nanottajille vielä tiedoksi: käykäähän merkitsemässä "my regions" kohdassa Europe - Finland omaksi kotialueeksi, jotta saadaan teidänkin sanat mukaan maakohtaiseen listaukseen :) Tavallisesti meillä on lisäksi ollut joku pikkuinen yhdysvaltalaisosavaltio sanasodassa meidän kanssa ja jostain olin lukevinani, että tänä vuonna olisi kaavailtu myös Ruotsi-Suomi-maaottelua! 

Lisäksi kannattaa omista profiiliasetuksista vielä tarkistaa, että on oikealla aikavyöhykkeellä, jotta sanapäivitykset merkitään marraskuulla sitten oikealle päivälle.

9 kommenttia:

Morre kirjoitti...

Kääk! NaNoWriMo alkaa sittenkin houkuttaa... Olis idea, pitäis vaan saada paperille. Juurikin edes se ensimmäinen raakavedos.

Minusta kirjoittaminen on tosiaan kivaa. Olen vuosia jo kirjoittanut ystäväni kanssa fanfictionia ja muuta pöljää. Mitään niistä ei ole ollut tarkoitus julkaistakaan, eikä ne ole millään muotoa julkaisukelpoisiakaan.
Mutta meillä on ollut vaan hemmetin hauskaa ja toisaalta kirjoittaessa on käsitelty kipeitäkin asioita.

Onkohan tuosta Nanowrimosta mitään suomenkielistä juttua/yhteisöä?

Morre kirjoitti...

Vastaan itselleni; on ihan Nanowrimon sivuilla kun ottaa silmän käteen ja katsoo...
Vastoin aiempaa ehdottomuuttani taidan sittenkin innostua. Eihän siinä häviä kuin itselleen...

Ahmu kirjoitti...

Morre: Joo ;) Sieltä sivuilta löytyy kyllä jonkin verran suomeksikin, ja tosiaan myös foorumi ja suomenkielinen yhteisö. Suhteellisen hiljaista vielä suomalaisten osalta tämä Nanowrimo -kirjoittaminen ja oikeastaan juuri siksikin pidän asiasta täällä vähän meteliä; kun idea on vaan niin loistava ja hauska!

Totta! Voithan aina lähteä mukaan kokeilemaan ja jättää kesken jos muu elämä ei anna periksi :)

Susi kirjoitti...

NaNoWriMossa puoli hupia onkin juuri siinä, että itsekritiikki lähetetään viettämään kuukauden lomaa Bahamalla ja sillä aikaa saa mellastaa ihan miten itseä huvittaa. Lyhyesti: kaikki mikä tulee mieleen saadaan sidottua jollain tavalla wrimon aikana kirjoitettavaan tarinaan. Ihan kaikki. Erityisesti ensimmäisellä viikolla on tärkeää hämmentää tekstiin kaikenlaista turhaa oheissälää, jota voi sitten solmia viimeisen viikon loppurutistuksessa tarinaan. Jos tekstistä haluaa myöhemmin kirjoittaa siistimmän kokonaisuuden, editoinnin voi tehdä marraskuun jälkeen. Marraskuussa kerätään materiaalia, myöhemmin muokataan sitä järkevämmäksi.

Siitäkään ei kannata huolestua, vaikka ei olisi minkäänlaista muuta suunnitelmaa tarinalle kuin vain idea. Suunnittelun voi jättää vähemmälle ja katsoa, mihin wrimo lähtee ideaa viemään. Melkeinpä olen sitä mieltä, että kovin tarkkaa suunnitelmaa ei edes kannata tehdä, sillä marraskuun armoton sanojen hakkaaminen on täynnä erilaisia luovuuspuuskia, jotka saattavat heittää tarkasti kyhätyn suunnitelman aivan uusille raiteille. Eli vaikka vielä ei olisi suunnitelmaa ja tuntuu siltä, ettei sitä ehdi saada kasaan ennen marraskuun alkua niin ei huolta. Ihan hyvä siitä tulee ilmankin.

Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu, sillä wrimoilu on hauskaa (sen lisäksi, että se voi olla muiden hommien kasautumista, jatkuvaa väsymystä, nurkkien pölyyntymistä, syömättömyyttä ja kahvin/teen suurkuluttamista). Suorastaan taianomaista aikaa ;) Eikä 50 000 sanan kasaaminen kuukauden aikana vaadi mahdottomia ihan oikeasti. Viime marraskuussa minä istuin luennoilla 6-8 h, söin ja siivosin normaalisti, ulkoilutin koiraa 1,5-2 h/päivä, pidin huolta sosiaalisesta elämästä ja muistin soittaa vanhemmillekin siitä huolimatta, että noin 55 000 pitkä kirjoitus valmistui 23.11. Nukuttua tuli ehkä hieman vähemmän kuin normaalisti, mutten muista että olisin ollut mitenkään zombie nukkumattomuuden vuoksi.

Eli ainakin kokeilemaan!

Ketturuukku kirjoitti...

Minuakin Nanossa houkuttaa juuri se, että saa luvan kanssa tärvätä aikaansa johonkin, mistä tuskin tulee suomalaisen kirjallisuuden tähtiteosta, vaan todennäköisesti jotain aivan hirvittävää tajunnanvirtana kofeiinihumalassa kirjoitettua soopaa, jota ei kehtaa lukea läpi kertaakaan.

Kuluttaa aikansa johonkin näennäisesti turhaan, joka ei suurimmaksi osaksi edes ole kivaa, vaan hirvitävää väkisinpakottamista ja liian vähäisiä yöunia.

"Mutta!" huudahtaa verhon takaa pompsahtava leveähymyinen autokauppias. Nano on myös ainutlaatuinen tilaisuus näyttää itselleen omat piilevät kirjailijankykynsä. Marraskuussa ei ole sijaa (tai aikaa) itsekritiikille. Oman luovuutensa voi päästää valloilleen samalla tavoin kuin lapsena ja juonesta tai kieliopista huolehtimatta kehua itseään ennakoluulottomista oivalluksista ja peräänantamattomasta päämäärätietoisuudesta.

Nanossa ei tarvitse osata vaan päästää valloilleen se osa itseä, joka on kaiken osaamattomuuden ja osaamisen ulkopuolella, se osa, joka luo unia ja unelmia.

Uskon, että se auttaa kehittymään kirjailijana (no jos minun kohdallani vain vaatimattomasti puhuisin kirjoittajasta), vaikkei lopputulos ikinä tulisikaan ylittämään julkaisukynnystä.

Okei, myönnetään,olen Nanosta niin innoissani, etten malttaisi pysyä housuissani. Jos kukaan siis ei ylläolevasta mammuttikommentista ymmärtänyt :D

Paula / Luen ja kirjoitan kirjoitti...

Kirjoitat taas niin järkeviä, Ahmu :-D!

Kirjoittaminen on nimenomaan kivaa. Toisaalta minusta se on vaikeaa, vaikka oma rima ei korkealla olekaan. Välillä se vaan on tuskaisaa. Ajatuksia olisi, mutta ne eivät osaa siirtyä paperille. Tekosyitä löytyy jne. jne.

Olen Käsikseni aloittanut pelkästään hatrjoitusmielessä ja sellaisena se pysyykin, mutta toki sillä saa korkeampikin tavoite olla: jos siitä tolkullinen tulee, sitä voi tarjota jonnekin...

Ahmu kirjoitti...

Paula: Itse olen huomannut että sellainen urakalla tekstiä kasaaminen nimenomaan irrottaa jotain jumiutuneita ajatuksia ja päästää luovuuden valloilleen. Toisaalta on ollut myös niitä hetkiä, että tuo koko nanowrimo tuntuu aivan päättömältä touhulta ja kaikki tuottamani teksti on silkkaa huttua. Itselläni kumminkin ensimmäinen wrimo -kokemus avasi oven ihan uuteen maailmaan :)

Liina kirjoitti...

No niin, sielläpä minäkin nanoilemassa nyt sitten olen ja toivon todellakin, että pystyn voittamaan itseni ja samaan sen 50k sanaa kasaan ilman, että menetän loputkin järjestäni.

Ahmu kirjoitti...

Liina: Hurjan kivaa! Kävin kääntymässä blogissasikin, en ollut ennen käynytkään eli kiva kun jätit kommenttia niin löysin :)