Recent Posts

tiistai 28. helmikuuta 2012

Häivähdys purppuraa elokuvana

Colour purple - Häivähdys purppuraa
Luin taannoin Alice Walkerin romaanin Häivähdys purppuraa, ja jäi sellainen olo, että halusin katsoa uudelleen romaanin pohjalta tehdyn elokuvan. Olen katsonut sen viimeksi joskus teini-ikäisenä ja mieleen jäi, että elokuva oli koskettava. Se oli sitä vieläkin.

Yllä olevasta linkistä voi käydä kurkistamassa mitä olen kirjasta kirjoittanut. Tässä tapauksessa elokuvaversio onnistuu vangitsemaan hienosti ja koskettavasti kirjan tunnelman ja on hyvinkin suositeltavaa katsottavaa kaikille, jotka kirjasta ovat pitäneet. Harvoin elokuva onnistuu toistamaan kirjan tunnelmaa, mutta tässä tapauksessa lopputulos on katsomisen arvoinen.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Kirjatraileri

Kun kirjatrailereista on viime aikoina ollut puhetta, kannattaa käydä katsastamassa myös Salla Simukan Jäljillä -romaanin traileri.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Haastettu!


Valkoinen kirahvi haastoi minut paljastamaan seitsemän asiaa itsestäni. Koska olen tainnut sanallisesti jo osallistua joskus vastaavanlaiseen haasteeseen, päätin laittaa kuvat puhumaan puolestaan. Haaste tuli nyt hyvään paikkaan, koska minulla ei ole mitään kirjoitettavaa kirjoista: monta kirjaa keskeneräisenä ja jostain syystä myös kaikenlaista muuta puuhaa, joka syö hiukan aikaa lukemiselta. Mukavaa puuhaa kyllä, joten ei murhetta sen suhteen.

Minun kirjoittamiseni on vähän kuin hämähäkinseitti:
se alkaa keskeltä ja muuttuu loppua kohden repaleiseksi.
Olen kirjoittanut äkkiä laskettuna viisi romaanikäsikirjoituksen
kriteerit täyttävää tekstiä ja olen vähitellen alkanut pohtia
pitäisikö asialle tehdä jotakin...
Yksi parhaista ystävistäni on nelijalkainen.
 
Minä pidän vuorista. Niitä on kiva katsoa ja niiden lähellä
ollessa tuntee itsensä pieneksi. Luulen, että tykkäisin
asua lähellä vuorta. Varsinkin jos siellä on myös vuorenpeikkoja.
 
Aikaa lukemiselta syövät langat ja käsillä tekeminen.
Valitettavasti idoita on enemmän kuin aikaa
ja taitoa.

Kansanperinne on minulle tärkeä juttu. Toivoisin, että sekä
aineellisen että henkisen kansanperinteen traditio säilyisi.
 
En pidä kahvista, mutta pidän kahvihetkistä
 
Rakastan haaveilua. Voisin istua tuntikaupalla paikallani
ja vain haaveilla.

Laitan tämän haasteen eteenpäin seuraaville: Rooibos, jonka pitkäjänteisyyttä kadehdin, Satakieli, joka on paljon minua määrätietoisempi, Anne Tammelin, jolla on asennetta, J.S. Meresmaa, jonka esikoiskirjaa odotan innolla, sekä Teresita, joka heräilee blogihorroksesta.

torstai 16. helmikuuta 2012

Lasten linnoitus: Ritva Toivolan Tuomas Karhumieli

Pääsinpä viimeinkin aloittamaan Valkoisen kirahvin Lasten linnoitus -haasteen, jossa on tarkoituksena lukea lasten ja nuorten kirjoja aikavälillä 5.2.-12.5. Luen yleensä muutenkin aika paljon lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja, joten varsinaisesti haaste ei tuo uutta, paitsi että päätin lukea myös sellaisia kirjoja, joihin en välttämättä tavallisesti tarttuisi. Tuomas Karhumieli ei kuitenkaan kuulu edellä mainittuun joukkoon, koska suomalaisesta kansanperinteestä ammentava kerronta kiinnostaa aina.

Romaanissa Tuomas lähtee renkipojaksi kestikievariin. Hän oppii pian talon tavoille ja ystävystyy talon tyttären, Annin kanssa. Jopa kissan hahmossa liikkuva talonhaltija suostuu näyttäytymään Tuomakselle. Ongelmia ilmenee vasta sitten, kun taloon palkataan kyytimieheksi Juko, joka ei piittaa nuoresta renkipojasta, vaan tekee tämän elämän hankalaksi. Kun tilanne kärjistyy, vetäisee Tuomas sattumalta päälleen aitassa roikkuvan karhuturkin ja huomaa muuttuneensa karhuksi. Tästä alkaa jännittävä matka joka pitää sisällään niin oman itsensä tutkiskelua kuin metsässä samoiluakin.

Olin ensin hiukan skeptinen kirjaa kohtaan, koska se ei ensin tempaissut minua mukaansa. Ihastelin kuitenkin Toivolan häikäisevää tapata kuvata metsän tunnelmaa ja vangita kertomukseen jotakin perinjuurin suomalaista. Jonnekin 1800-luvun loppuun sijoittuva tarina lupailee myös jatkoa, sillä loppu jää kutkuttavasti hivenen auki.

Tätä on ihasteltu myös Alas taikavirtaa -blogissa.  Kirja muuten voitti LukuVarkaus -palkinnon vuonna 2010!

Suosittelen tätä kirjaa erityisesti varhaisnuorille, jotka tahtovat lukea kiehtovan ja jännittävän tarinan täynnä suomalaisia myyttejä ja kansanperinnettä. Ehdoton katsastettava myös aikuislukijoille, joita kiinnostaa tietää mitä lapsille kirjoitetaan nykyään.

tiistai 14. helmikuuta 2012

George R.R. Martin: Miekkamyrsky

Luin aikamoisella urakalla läpi Tulen ja jään laulu -sarjan kolmannen osan, joka jakautui kahteen niteeseen. Minulla on edelleenkin vaikeuksia mieltää näitä kirjasarjan osia erillisiksi kirjoiksi, koska tapahtumat seuraavat toisiaan osittain päällekkäisinä, eikä näitä kirjoja vaan voi lukea erikseen ilman, että tutustuisi koko sarjaan. Ne taisivat olla Taikakirjainten Raija sekä Insinöörin kirjahyllyn Teresita, jotka aikoinaan tätä kirjasarjaa suosittelivat, ja olen kyllä siitä ikuisesti kiitollinen. Kunnon fantasiamättöä ilman mitään hokkuspokkusta.

Miekkamyrskyssä keskeiset hahmot jatkavat elämäänsä valtaistuinpelin tuoksinnassa ja ilokseni Miekkamyrsky nostaa inhimillisyyttä esiin myös sellaisista hahmoista, joita olen aikaisemmin pitänyt ihan yhdentekevinä tai sitten "pahoina" sillä tavalla, etteivät heidän motiivinsa ja ajatuksensa ole herättäneet kiinnostusta. On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että näennäisesti pahakin hahmo toimii pohjimmiltaan tavalla, johon voi samaistua. Se tässä kirjasarjassa onkin niin hienoa: ei ole itsestään selvää kuka on hyvis ja pahis. Näin ollen minulla ei ole minkäänlaista uskottavaa arvausta siitä, kuka lopulta tulee voittamaan rauravaltaistuimen itselleen.

Martinin onnistuneissa henkilöhahmoissa on yksi mutta: huomaan, että alan kiintyä hirmuisesti tiettyihin hahmoihin ja pelkään, että Martin päättää potkaista heidät jossain vaiheessa alas pelilaudalta. Toisaalta hän on samalla onnistunut nostamaan suosikkieni joukkoon sellaisia hahmoja, joista en alussa innostunut ollenkaan. Täytyy vain ihailla tapaa, jolla Martin on rakentanut näinkin massiivisen kirjasarjan tasapainoiselta tuntuvaksi kokonaisuudeksi. Minulla on lukematta enää yksi suomentamaton osa ja toivon tosiaan, että muut osat ilmestyvät, ja mahdollisimman pian myös suomeksi.

Minä olen tällä hetkellä salaa ja narsistisesti iloinen siitä, että voin sanoa kuuluvani siihen joukkoon, joka on tykästynyt Tulen ja jään laulu -sarjaan ennen kuin tv-sarja tuli tunnetuksi. Tiedän, että tämä on ihan typerää, mutta olen aina hiukan katsonut kieroon ihmisiä, jotka hehkuttavat esimerkiksi Taru sormusten herrasta -kirjaa, mutta tunnustavat sitten, että ovat oikeastaan nähneet vain elokuvan! Tv-sarja tai elokuva toimii hyvänä lisänä tarinalle, mutta kyllä se on se kirja, joka täytyy lukea, jos haluaa sanoa tietävänsä asiasta jotakin. Eli siis hop hop kaikki tv-sarjaa fanittavat lukemaan myös kirjat, koska kaikista tv-sarjan ansioista huolimatta kirjoissa on paljon sellaista, mikä tv-ruudulta puuttuu.

Suosittelen hyvän fantasian ystäville.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kirjatraileri

Minusta kirjatrailerit ovat hurjan hauska juttu. Mainostan vähän: jos ette ole vielä nähneet Anne Tammelinin Veriveljien traileria, sekä Maija Haaviston Marian ilmestyskirjan traileria, niin käykää katsomassa. Ja vihjaiskaa, jos näitä löytyy jostain enemmänkin.

torstai 9. helmikuuta 2012

Dan Brown: Kadonnut symboli

Olen jo tovin kuunnellut Dan Brownin Kadonnutta symbolia, jonka viimein lopettelin eilen. Kyseessä on taas brownmaiseen tapaan historiallista salaliittosettiä, haahuilua vanhoissa arkistoissa ja salaperäisissä taloissa, sekä enemmän kuin ripaus jännitystä ja vauhdikkaita tilanteita.

Minulla on vähän sellainen kaksinainen suhtautuminen Brownin tuotantoon. Da Vinci koodia on monessa suunnassa parjattu mainettaan surkeammaksi tekeleeksi, mutta uskallan tunnustaa, että itse asiassa pidin kirjasta kovasti. Eihän se kaunokirjallisilta ansioiltaan ole mitenkään ihmeellinen, eikä ainakaan henkilöhahmoiltaan, mutta nostan hattua Brownille siitä, että hän on jaksanut punoa niin moninaisen juonen ja saanut sen vieläpä toimimaan. Ja aloittihan Brown Da Vincillään oikean mysteerikirjojen maihinnousun. Se on ihan hyvä saavutus se.

Vedenpitävä fakta vaan on se, että keitetystä kananmunasta ei saa tekemälläkään raakaa. Tällä viittaan siihen, että hyvää ideaa ei voi kierrättää ihan loputtomiin. Tällä kertaa Brown sijoittaa mysteerien tapahtumapaikaksi Washingtonin ja salaperäinen veljeskunta on Vapaamuurarit, joiden hallussa olevan suuren salaisuuden perässä juostaan. Tai ei juostaisi, ellei tarinan pahis olisi napannut Vapaamuurarien suurmestaria ja uhannut tämän henkeä sillä varjolla, että prof. Robert Langdom selvittää salaisuuden. Ja niinhän Robert myös tekee. Kuvioon kuuluu se, että pahis on vähän häiriintynyt ja vangitulla suurmestarilla on vetävän näköinen sisko. Mukaan rippunen taidehistoriaa, noetiikkaa ja kelluntatankkeja johon voi hukkua kuolematta. Sekä tietysti historiallisia maamerkkejä. Soppa on valmis.

Ilmeisen ironisesta suhtautumisestani huolimatta nautin Kadonneesta symbolista, koska tällainen jännityksellä varustettu mysteerikirja on ihan viihdyttävää luettavaa/kuunneltavaa. Ja googlettaminen on hyvä lisä, jonka avulla voi selvittää pitävätkö kirjassa kerrotut faktat paikkansa. Yleensä pitävät ja siitä kiitos viitseliäälle kirjailijalle.

Suosittelen kirjaa mysteerien ystäville ja niille, jotka haluavat lukea vauhdikkaan ja mutkikkaan jännärin.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Madeline Weston: Upeat kirjoneulesukat

Upeat kirjoneulesukat -kirja sekä "treenityönä"
jämälangasta neulomani sukanvarsi, jossa yhdistelmä
erilaisia kirjasta löydettyjä mallikuvioita.
Edit: Googlettamalla Vinttikamariin päätyneille tiedoksi, että kirjoneulesukkien malleja pääsee melkein kaikkein parhaiten selaamaan Ravelryn nettisivuilla, jonne pystyy siis kirjautumaan ilmaiseksi. Myös englanniksi löytyy katseltavaa kun etsii hakusanalla fair isle patterns tai fair isle knitting. 

Leena Lumi kirjoitti tuossa juuri ekolankojen saloihin opastavasta kirjasta, ja minä päätin siitä innostuneena paljastaa syyn sille, miksi olen viime aikoina kuunnellut paljon äänikirjoja: nimittäin mikä olisikaan niin hyvä yhdistelmä kuin äärimmäisen addiktoiva neulekirja (ja kutimet tietysti) sekä hyvä äänikirja! Minä olen tähän saakka hiukan etsinyt sitä tilannetta, jossa äänikirja olisi minun juttuni, mutta nyt se on tainnut löytyä: mukava tapa yhdistää kaksi rakasta harrastusta.

Upeat kirjoneulesukat esittelee hienoja ja perinteisiä neuleohjeita. Minä olen vähän sellainen extemporeneuloja, etten pahemmin viitsi noudattaa ohjeita vaan sävellän mielelläni omasta päästäni ohjeet tekeleisiin. Kirjasta on silti riittänyt minulle ihan oppiakin, koska kirjoneuleet ovat aina olleet vähän vierasta maaperää minulle.

Kirjoneulemallit eli Fair isle patterns ovat peräisin Irlannin ja Skotlannin saarilta, joissa lämmittäville neuleille on todella ollut tarvetta. Sukat on yleensä neulottu paksusta villasta ja ne ovat olleet pitkiä ja lämpöisiä. Suuri osa tunnetuimmista malleista perustuukin juuri Brittein saarten mallikuvioihin. Tosin vanhimmat tunnetut neuleet on löydetty -kuinka ollakaan Egyptistä. Kirjassa ohjeet myös Egyptiläiseen villasukkamalliin.

Tämä kirja on melkein ehdoton tutustumiskohde niille, jotka ovat ihastuneet neulomaan sukkia, ja jotka kaipaavat uusia ja toimivia ideoita neulottavaksi. Tästä riittää myös sovellettavaa niille, jotka minun tapaani eivät viitsi kulkea tallotuilla poluilla, vaan lähtevät mielummin rämpimään ryteikköihin.

Suosittelen käsitöistä innostuneille sukankutojille!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Pehmeillä vai kovilla kansilla?

Kuva: Weheartit
Olen pitänyt hiukan hiljaiseloa, mutta se ei johdu siitä, etten olisi ehtinyt lukea, vaan pikemminkin päinvastoin. Keskeneräisenä on muutama tiiliskivi, jotka ovat ottaneet aikaa sen verran, etten ole vielä saanut lopeteltua mitään niin, että voisin kertoa niistä teille. Lisäksi olen oikeasti kunnostautunut ja saanut järjestettyä aikaa myös kirjoittamiselle. Voisiko olla enää mukavampaa (varsinkin kun pakkaset hetkeksi katsoivat ja aurinko paistaa)?

Meillä lukijoilla on valittavanamme nykyään niin monen monta formaattia. Olin ennen 100% vannoutunut kovien kansien kuluttaja, mutta eräänä päivänä kirjakaupassa harhaillessani huomasin hakeutuvani pokkarihyllylle. Tajusin, että kirjat ovat minulle entistä enemmän kulutustavaraa, enkä ajattele kirjaa hankkiessani miltä se näyttää hyllyssä. Meidän olohuoneemme alkaa olla kirjojen valloittama, joten itse asiassa katson eduksi sen, että kirja menee mahdollisimman pieneen tilaan.

Toki kirjat ovat myös valloittavia sisustuselementtejä. Voiko mikään olla niin salaperäisen kaunista kuin vanha, nahkaisiin kansiin sidottu kirja? Nykyäänkin tehdään kirjoja, joiden kansikuvat ovat pieniä taideteoksia, ja joita voisi ihailla vaikka kuinka pitkään. Mieheni on huomauttanut minulle tavasta, joka toistuu lukiessani kirjoja: minä kuulemma tasaisin väliajoin suljen kirjan, kääntelen sitä käsissäni ja katselen kansia ennen kuin jatkan lukemista!

Olen viime aikoina kuunnellut paljon äänikirjoja, mutta sähkökirjojen maailma on vieläkin vähän pelottava. Odotan hetkeä, jona oivallan sähköisen kirjan ihanuuden. Näköjään on kuitenkin käymässä niin, että siirryn vähitellen kovakantisilla kirjoilla sisustajasta pokkareiden suurkuluttajaksi. Kun joku vielä keksisi pokkariakin pienemmän formaatin, joka kuitenkin olisi ihan oikea kirja. Sitä odotellessa...

Miten sinä haluat annoksesi? Pakattuna koviin kansiin, tiivistettynä pokkariformaattiin, sähköisen laitteen näytöltä vai ääneen luettuna?