Recent Posts

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kati Reijonen: Lyhyt matka perille



Kati Reijonen: Lyhyt matka perille - Meditaatiosta, elämästä ja rakkaudesta
Atena 2016
318s.
Arvostelukappale

Mitä tehdä kun elämän kulissit romahtavat? Miten tyynnyttää levottomat ajatukset? Kuinka löytää varmuus siitä, että kaikki järjestyy? Kati Reijonen, viisikymppinen äiti, tohtori ja maailmankansalainen, oli jo rantautumassa keski-iän rauhalliseen satamaan. Sitten hänen poikansa sairastui ja pitkä avioliitto päättyi, samoin työsuhde. Elämä meni uusiksi. Kirjassa Lyhyt matka perille Kati Reijonen kuvaa lämpimän itseironisesti etsintää, joka sai keski-ikäisen perheenäidin kyseenalaistamaan elämänsä ja tutustumaan itseensä uudestaan. Opiskeltuaan uushenkisyyden oppeja ja ikivanhoja viisauksia hän päätyi kokeilemaan meditaatiota ja löysi sen avulla sisäisen valonsa ja viisautensa. Lyhyt matka perille ei ole tietokirja vaan tunnekirja. Se muistuttaa, että emme ole voimattomia olosuhteiden uhreja - kun saamme ajatuksemme hallintaan, saamme hallintaan myös elämämme. (Takakannesta)

Maailma tuntuu olevan täynnä kiirettä, menoa, pakottavia töitä ja ahdistusta. On pakko suorittaa, hankkia pätevä koulutus, koulutusta vastaava työ, puoliso, lapset, talo, omaisuutta, ulkomaanmatkoja. Elämä on täynnä suorittamista ja ulkoa päin annettuja haaveita, joita suorittaessa unohtaa pian elää ja haaveilla itse, kulkea omaa polkuaan. Kati Reijosen Lyhyt matka perille osui vastaani kustantamon tiedotteesta ja se tuntui aiheeltaan osuvan juuri niihin teemoihin, joita kaiken kiireen ja suorittamisen keskellä tulee välillä pohdittua. Luen jonkin verran erilaisia tietokirjoja ja oppaita, joten kiinnostuin Reijosen kirjasta heti.

Kulissien romahduksen kokenut Reijonen kertoo kirjassaan omin sanoin siitä, miten löysi meditaatiosta rauhan hektiseen ja suorituskeskeiseen elämäänsä. Ulkoapäin annettujen tavoitteiden saavuttaminen: omakoti, työpaikka, autot ja lemmikit ei tuottanutkaan mielihyvää, vaan rauhaa piti etsiä jostain muualta, omasta sisimmästä. Ajatus on tietysti tuttu ja vanha, mutta jokaisen tarina on erilainen. 

Olen törmännyt tämän kaltaisiin kertomuksiin lähinnä Amerikan suunnalta tulevassa käännöskirjallisuudessa, joten oli virkistävää lukea tarina, jonka lähtökohdat ovat tutummat. Reijonen on toki matkustellut paljon ja asunut ulkomailla, mutta hän onnistuu siitä huolimatta kertomaan tarinan lähtökohdasta, joka tuntuu suomalaisellekin lukijalle tutulta. Kirja ei myöskään ole kovin uskonnollinen, mikä on niin ikään mukavaa vaihtelua monelle vastaavalle käännöskirjalle, joissa tietyt uskonnolliset tematiikat tuntuvat nousevan tärkeämmiksi kuin muut asiat. Tietysti monella meditaatioon ja hiljentymiseen liittyy ajatus jonkin jumalallisen voiman läsnäolosta, mutta Reijonen kirjoittaa tarinaansa lukijalle niin, että uskon ateistinkin löytävän kirjan sanoman ilman kulmien kohottelua. Keskeisenä pointtina kun ei ole henkisyys vaan hiljentyminen ja rauhan löytäminen omasta sisimmästään.

Lyhyt matka perille on mietiskelevä, pohtivaan sävyyn kirjoitettu teos. Nimenomaan enemmän tunnekirja kuin tietokirja, kuten takakannessa kerrotaankin. Kaipasin itse kirjaa lukiessani ohjeita meditointiin, mutta ne löytyivät kirjan lopusta. Mikään varsinainen opaskirja Lyhyt matka perille ei siis ole, vaan lähinnä Reijosen tarina ja kertomus niistä oivalluksista, joita hän on matkallaan tehnyt.

Reijosen kieli on kevyttä ja helppolukuista, hän käyttää kirjassaan itse soveltamiaan termejä, jotka kyllä sopivat loistavasti käsillä olevaan aiheeseen. Reijonen osaa kuvailla asiaa elävästi ja mielenkiintoisesti, tosin kirjan loppupuolella asia tuntuu alkavan toistaa itseään ja olisin kaivannut ehkä konkreettisempia rajanvetoja teksti tasolla. Nyt teemat seuraavat toisiaan ja punoutuvat yhteen niin, että kokonaisuus peittyy hieman sanojen massaan. Kaikenkaikkiaan kirja oli kuitenkin miellyttävä lukukokemus, eikä Reijonen tuputa kokemuksiaan lukijalle liiaksi.

Maailmankaikkeuden muuttaminen ei käy aivan käden käänteessä, ainakaan yhdeltä melko pieneltä ihmiseltä. Olin ajatellut, että jos pelaa sääntöjen mukaan, saa palkinnoksi juuri sellaisen elämän kuin on halunnut. Mutta me kaikki tiedämme, että ei ole olemassa sellaisia sääntöjä, joilla voisi ohjailla maailmankaikkeuden kulkua. (Reijonen: Lyhyt matka perille, s.48)

Kirjassa on esitelty kerronnan ohessa monia aihetta käsitelleitä henkilöitä ja teoksia, mikä on lukijan kannalta mukavaa, jos löytyy halua lähteä tutustumaan aiheeseen enemmänkin. Itseäni pisti harmittamaan vain yksi kohta (s.182), jossa Reijonen esittelee omana ajatuksenaan erään, muistaakseni Kahlil Gibranin runosta (joka taitaa alkaa sanoin: Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne - - ) tutun ajatuksen vanhemman suhteesta lapsiinsa. Voihan tietysti olla, että Reijonen on tehnyt oivalluksensa ilman Kahlil Gibraniakin, mutta jotenkin Reijosen teksti tuntuu olevan niin suoraan Gibranin ajatus, että olisin kaivannut lähdeviitettä kertomaan ajatuksen taustoista. 

Erityisplussaa kirja saa varsin kauniista Satu Kontisen toteuttamasta kansikuvastaan sekä muutenkin miellyttävästä ulkoasusta.

Suosittelen kirjaa kaikille kiireisille elämänpohdiskelijoille.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Maria Turtschaninoff: Maresi



Maria Turtschaninoff: Maresi
Tammi 2014
212s.
Kirjastosta

Vuoden 2014 Finlandia Junior -voittaja on ollut minulla lukulistalla jo pidempään, mutta en ole vain saanut aikaiseksi tarttua kirjaan, eikä se ole osunut kohdalle sopivassa tilanteessa. Nyt se kuitenkin odotti minua kirjaston hyllyssä ja pääsi tietysti heti lukulistalle. 

Maresi - Punaisen luostarin kronikoita kertoo tarkkasilmäisestä ja hyväsydämisestä Maresi -tytöstä, joka asuu Punaisessa luostarissa. Punainen luostari on pakopaikka maailmassa, jossa naisen asema ei tunnu olevan järin hyvä: luostarissa asuu tyttöjä, jotka ovat paenneet kurkista oloista, sellainen on myös Jai, joka saapuu luostariin ja turvautuu Maresin seuraan. Luostarissa tytöt oppivat käytännön taitoja ja viisauksia, Maresi viihtyy luostarin kirjastossa lukemassa, ja Jai lyöttäytyy mielellään hänen seuraansa myös kirjaston ihmeiden ääreen. 

Jain saapuminen käynnistää luostarissa muutoksen, kun Jaita tavoittelevat laivat saapuvat Punaiseen luostariin, joka on tarkoitettu vain naisille. Jai on kertonut elämästään vain vähän, pieniä palasia, mutta luostari suojelee tyttöä viimeiseen saakka. Myös Maresi joutuu kohtaamaan omat hirviönsä, sillä tulevaisuus, jonka jumalat ovat hänelle suunnitelleet, tuntuu pelottavalta. 

Minulla oli ehkä jotenkin suuret odotukset kirjasta FJ-voiton takia. Maresi oli hyvä, kauniisti kirjoitettu ja mukaansatempaava teos, mutta ei niin ihmeellinen kuin olin antanut itseni ajatella. Tai ehkä kyse on siitä, että koin sen olevan jotenkin selkeämmin nuorille lukijoille suunnattu kirja, kuin moni muu lanu-genreen sijoittuva fantasiateos. Kirjailija kuitenkin käsittelee romaanissa tärkeitä, tavallaan myös ajankohtaisia aiheita, joten kirjan ansioita en mitenkään kiistä. En vain nyt juuri ollut oikeaa kohderyhmää.

Maresissa miesten ja naisten välinen valta-asetelma on monella tapaa surullinen, ja lukiessa tuli sellainen olo, etten ole varma haluanko lukea tarinoita maailmoista, joissa naisia alistetaan sellaisella tavalla kuin esimerkiksi Jaita Maresissa. Olisi mielenkiintoista kuulla myös miespuolisten lukijoiden kokemuksia kirjasta, koska Maresia lukiessa jäi sellainen olo, että maailmaa katsotaan tarinassa vain naisten näkökulmasta. Tuollaisessa maailmassa on tuskin hyvä miehenkään elää. 

Suosittelen Maresia fantasiakirjallisuuden lukijoille.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas




Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas
Jalava 2016
397s.
Arvostelukappale

Prinssi Yarvi on vannonut voittavansa takaisin valtaistuimen, jolle hän ei koskaan halunnut nousta. Sitä ennen hänen on kuitenkin kestettävä julmuuksia, kahleita ja Särkyneen meren purevia vesiä. Ja hänen on tehtävä se kaikki yhdellä kädellä. Raajarikkona syntynyt, pelätyn kuningasisänsä ja voimakkaan äitinsä väheksymä Yarvi ei pysty pitelemään kilpeä eikä heilauttamaan kirvestä, joten hänen ainoa vaihtoehtonsa on taistella älyllään.
     Yarvi lyöttäytyy yhteen muiden hylkiöiden kanssa ja huomaa, että heistä on hänelle enemmän hyötyä kuin yhdestäkään ylhäisestä soturista. Mutta ystävienkin tuella näyttää siltä, ettö Yarvin taival voi päättyä ennen kuin se pääsee edes alkuunsa...

Suhtaudun yleensä vähän skeptisesti perinteiseen fantasiaan, koska hyvässä tapauksessa se voi olla hienoa ja mielenkiintoista, mutta huonossa tapauksessa se toistaa fantasian kliseitä ja kikkailee sellaisilla teemoilla, jotka eivät tuo lukijalle mitään uutta. Joe Abercrombie oli minulle kuitenkin tuttu Ase itse romaanista, ja vaikka en kyseiseen teokseen ihan hirveästi syttynytkään, pidin siitä tavasta, millä kirjailija rakensi hahmoja. Vain puoliksi kuningas oli lukukokemuksena erilainen kuin Ase itse, ja tyydytti fantasiankaipuun varsin kiitettävästi.

Raajarikko ja hyljeksitty Yarvi päätyy tahtomataan kuninkaaksi, mutta tie hallitsijana katkeaa alkuunsa, sillä valtaistuimelle on muitakin tavoittelijoita. Yarvi päätyy hyisen meren kautta orjaksi soutamaan laivaa: Abercrombie marssittaa lukijan eteen joukon mielenkiintoisia henkilöhahmoja, jotka tuottavat sopivasti yllätyksiä lukijalle.

Juoni on periaatteessa fantasiaromaanille melko tyypillinen ja ehkä juuri siksi kirja toimii niin hienosti. Se, että kirjan sankarina ei ole täydellinen, komea nuori kuningas, on loistava. Kirjan hahmot tuntuvat inhimillisiltä, eikä Abercrombie tunnu kantavan harteillaan historiallista taakkaa, joka säätelee sen, millaisissa rooleissa kukakin hahmo voi olla. Laivan hurja kapteeni paljastuu naiseksi (paljastuu siksi, että ainakin minä luulin ennakkoluulojeni johdattelemalla hänen olevan mies!) ja myös laivan orjien joukosta löytyy erilaisia hahmoja, joiden taivalta Yarvin rinnalla on mielenkiintoista seurata.

Tarina jatkuu laivan orjuudesta jääerämaahan ja tarjoilee lukijalle seikkailua ja fantasiatarinalle perinteistä taivallusta vaihtelevien maisemien halki.  Abercrombien tekstistä tekee viehättävän se, miten hän laittaa hahmot puhumaan ja ajattelemaan: ironisesti, sarkastisesti ja lähelle lukijaa. Romaani oli vaivaton lukea, sen parissa viihtyi hyvin ja sivut kääntyilivät vauhdilla. Onneksi trilogian seuraavat osat ovat tulossa suomeksi ilmeisen pian.

Vain puoliksi kuningas tuottaa lukijalle tyydytyksen, sillä tarina kulkee juuri sellaisella tavalla kuin lukija osaa odottaa. Tämän voisi ajatella olevan pettymys, ennalta-arvattavuutta ei oikein pidetä hyvänä asiana. Mutta Vain puoliksi kuningas ei sorry ennalta-arvattavuuteen vaan pikemminkin miellyttämään lukijaa tavalla, joka jollain kummallisella tavalla vain onnistuu toimimaan. Loppuratkaisussa lukijalle tarjoillaan kuitenkin myös kutkuttavia yllätyksiä. Kirja toimii itsenäisenä teoksena, vaikka jatkoa on tulossa. Siitä vielä lisäplussat tarinalle.

Kaikenkaikkiaan Vain puoliksi kuningas oli mieltälämmittävää fantasiaa, joka toimii varmasti niin aikuiselle kuin teini-ikäisellekin fantasian ystävälle.