Recent Posts

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ihana (kamala?) intertekstuaalisuus ja tarinoiden kuvitetut maailmat

Aikanaan kirjansa Eksyneet näkevät unia blogiarvosteluista hämmentynyt Kirsti Ellilä kirjoitti blogissaan intertekstuaalisuudesta. Hän ihmetteli, miten lukijat löytävät kirjasta sellaisia viittauksia, joita hän ei ollut itse tiennyt kirjoittaneensa ollenkaan. Intertekstuaalisuus on yksi kirjallisuustieteen keskeisimpiä käsitteitä, jolla viitataan kirjasta löydettävissä oleviin viitteisiin toisista teksteistä. Sanotaankin, että kaikki kirjoitettu perustuu jollain tapaa aikaisemmin kirjoitettuun.

Intertekstuaalisuus on sitä, että kirjoitettu maailma keskustelee keskenään teosten välityksellä. Minusta onkin tätä nykyä jännittävää etsiä kirjoista intertekstuaalisia viitteitä ja pilkahduksia siitä, millaisessa kerronnallisessa ja tarinallisessa maailmassa kukin kirja on saanut syntynsä. Intertekstuaalisuus ei minusta ole kopiontia tai matkimista, vaan kerrontaperinteen kunnioittamista ja sitä, että tarinat saavat uusia muotoja ja tulevat kerrotuksi uusilla tavoilla eri konteksteissa.

Tämä kaikki intertekstuaalisuus tuli mieleeni, kun selasin mökillä vanhaa lehteä, jossa oli juttu ruotsalaisesta kuvittajasta, John Bauerista. Hänen teoksensa tuovat ihan hurjasti mieleeni Eksyneet näkevät unia -kirjan ihanan, Kirsi Haapamäen piirtämän kannen, ja tajusin heti, miksi Haapamäen kansikuva tuntui niin kotoisalta. Bauerin kuvia on näet tullut lapsena ihasteltua satukirjoissa ja hänen maalaustensa henki on hyvin samanlainen kuin Haapamäen eksyneet -kuvituksessa. Onko tämä sitten intertekstuaalisuutta vai ei, en tiedä, mutta yhtä kaikki olen vakuuttunut siitä, että kerrontaperinteen jatkaminen ja uudentaminen on ennen kaikkea positiivinen asia!

Kuvituksia ihastellessa tulee mieleen, miten paljon loppujen lopuksia satujen ja lastenkirjojen kuvitukset merkitsivät silloin pienenä: ne todella antoivat tarinalle kasvot ja auttoivat omaa mielikuvitusta rakentamaan päänsisäisiä maailmoja. Myös kuvituksissa yhdistyi kerrontaperine ja satuhahmot saivat kasvonsa: eivätkö prinsessat olleet aina yhtä ihastuttavia ja menninkäiset hassuja metsän asukkeja, kuvittajasta riippumatta? Toisaalta myöhemmin kuvitukset (ja elokuvaversiot) ovat saattaneet aiheuttaa myös pettymystä, kun tarinan henkilö ei ollutkaan sen näköinen kuin oli kuvitellut!

Toisinaan intertekstuaalisuus luo turvallisuuden tunteen, sillä se yhdistää uuden tarinan jo ennen koettuun. Sama pätee varmasti myös kuvitusten kohdalla. Mutta ovatko intertekstuaaliset viitteet joskus harmittavia tai ärsyttäviä? Pitäisikö kirjoitetun sanan uusiutua niin, ettei siitä olisi löydettävissä viittauksia aikaisemmin sanottuun? Olisiko se edes mahdollista?


Yläkuvissa ruotsalaisen John Bauerin satukuvituksia

Kirsi Haapamäen kuvitusta Ellilän Eksyneet näkevät unia -romaanin kannessa

5 kommenttia:

marjis kirjoitti...

Onpas mielenkiintoinen kirjoitus! Mun mielestä intertekstuaalisuus on hyvästä silloin, kun se toimii. ;) Eli kyseessä ei ole mitenkään yksiseliteinen juttu. Pidän eniten sellaisista viitauksista, jotka eivät olisi välttämättömiä kirjan tarinan kannalta, mutta tuovat siihen jotain lisää. Sellaisia pieniä viitteitä on aina hauska löytää, eikä ärsytä kuitenkaan liikaa, vaikkei niitä tunnistaisikaan.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Tykkään intertekstuaalisudesta kirjallisuudessa. Kirjallisuustieteessä intertekstuaalisuus voi tarkoittaa monia eri asioita, joita sitten kuvataan alakäsitteillä, mutta ymmärtääkseni viittaamisen ei tarvitse olla tietoista eikä tarkoituksellista ollakseen intertekstuaalisuutta.

Booksy kirjoitti...

Tärkeä aihe ja kauniita kuvia :-) Minulle tuli heti mieleen Rudolf Koivun kuvittama ihana satukirja lapsuusajoilta; tunnelmassa on paljon samaa!

Lisäisin vielä ettei intertekstuaalisuus missään muodossa itsessään haittaa minua - siis siinä mielessä että se tekisi kirjasta itsessään huonon - mutta jokaisella teoksella pitää olla 'omaa' annettavaa. Mietin tätä hommaa vähän kun luin yhden Austenin maailmasta ammentaneen kirjan taannoin (Shades of Milk and Honey) ja nautin sen intertekstuaalisuudesta kyllä... mutta muutoin itse kirja oli vähän pliisu. Sittemmin luin yhden arvion, jonka mukaan kirjailija oli selvästi ihastunut liikaa Austen-sommitelmaansa ja unohtanut oman tarinansa / maailmansa kehittelyn. Viittaukset muihin teoksiin eivät siis minusta sen enempää tuhoa kuin pelastakaan kirjaa, vaikka hyvälle kirjalle ne ilman muuta antavat lisäpotkua ja syvyyttä...

Hmm.. Unwritten-sarjakuva on kyllä osittain hyvä juuri intertekstuaalisuuden perusteella. Ehkä pitää vielä pureskella tätä asiaa...

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

viittauksien, symboleiden ja asiayhteyksien etsiminen kirjallisuudesta on minusta tosi nautittavaa puuhaa, varmaan yksi syy miksi pidän lukemisesta :--)

ketjukolaaja kirjoitti...

Jätän tähän merkin käynnistäni tässä blogissa. Minullekin tuli heti mieleen se Bauerin kuvitus, kun tänä aamuna näin Marjiksen blogissa tuon Ellilän kirjan arvion ja erityisesti sen kansikuvan.