Kiitos Nafisanin suosituksen, nappasin kirjastosta mukaani vielä vähän lisää dystopiaa, eli Mary E. Pearsonin romaanin Kuka on Jenna Fox? Nafisan on kirjoittanut tästä niin fiksun ja perusteellisen arvion, että en edes yritä pistää paremmaksi, vaan ohjaan lukemaan sille suunnalle. Nafisanin lisäksi tämän on lukenut ainakin Jossu.
Mikä tekee minusta minut? Ihmisestä ihmisen? Näihin kysymyksiin voisi kiteyttää romaanin keskeisimmän problematiikan. Eletään tulevaisuuden yhteiskunnassa, joka muistuttaa monella tapaa omaamme. Viime aikoina lukemistani dystopioista tämän maailmankuva on ehkä kaikkein lähinnä sitä elämää, jota kohti olemme kulkemassa, ja juuri siksi kirja on sävyltään melko ahdistava ja jopa karmaiseva. Romaanissa dystopiaa ei ole rakennettu "isoveli valvoo" -ajatuksen varaan, vaan tulevaisuuden visioita rakennetaan geeniteknologian ja lääketeollisuuden ihmeellisen kehityksen saavutuksia seuraten. Näihin ihmeisiin pääsee (tai joutuu) tutustumaan myös kirjan 17 -vuotias päähenkilö Jenna Fox.
Jenna Fox herää koomasta, eikä muista mitään. Vähitellen palaset alkavat asettua kohdalleen, mutta samalla avautuu myös totuus, joka ei ole aivan sellainen kuin Jenna on toivonut. Ihmisyys ja ihmisyyden syvin olemus on koetteilla tässä kirjassa, joka kansikuvaa myöten heijastelee merkityksiä, piilomerkityksiä ja syvimpiä totuuksia siitä keitä me oikein olemme.
Voisin sanoa, että pidin tästä kirjasta, ja toisaalta taas en. Se oli ahdistava, ja asetti monella tapaa vaakakuppeihin inhimillisen olemassaolon peruskysymykset. Ja toisaalta taas myös kysymyksen siitä kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään saadakseen pitää sen mitä eniten rakastaa. Ajateltavaa tämä kirja ainakin antoi, ei välttämättä mielenrauhaa tai ainakaan levollisia yöunia.
Olen muuten kiinnittänyt dystopia -kirjallisuudessa huomiota aikamuotoihin. Onko kukaan muu pistänyt merkille käytetäänkö scifi- ja varsinkin dystopiateemalla kirjoitetuissa kirjoissa jotenkin poikkeuksellisen paljon preesens -muotoa? Minä olen aina aikaisemmin karttanut preesensissä kirjoitettujen kirjojen lukemista, mutta tällaisiin kirjoihin preesens tuntuu kuitenkin jotenkin istuvan. Ja ilmeisesti sen ovat huomanneet myös dystopioiden kirjoittajat. Mistähän mahtaa moinen ilmiö johtua vai luulenko vain?
Suosittelen Pearsonin Kuka on Jenna Fox? -kirjaa luettavaksi niille, jotka eivät ahdistu liikaa tulevaisuuden kauhukuvista ja ihmisenä olemisen identiteettikysymyksistä. Niille, jotka tahtovat lukea ajatuksia herättävän nuortenkirjan, joka sopii myös aikuiseen makuun.
Recent Posts
3 kommenttia:
Innostuin kirjan kannesta, mutta jäähdyin lukiessa mitä kirja sisältää;-)
Minä taas korjaan omia tekstejäni preeseensiin, jos olen käyttänyt imperfektiä. Preesens tuo lukijan lähemmäksi tarinaa.
Kiinnostavalta kuulostaa :-)
Preesens tekee myös todemmaksi jollain tavalla: tuo objektiivuuden valheellista tuntua. Tai silti ainakin joskus tuntuu. Mutta mielenkiintoinen huomio scifi/dystopia kirjojen preesensistä.. en ole ainakaan pannut merkille. (Olisin kuvitellut huomaaani, preesensissä kirjoittaminen yleensä osuu silmään, koska se tuntuu niin tietoiselta ratkaisulta.)
Tämä tosiaan on hyvin vaikuttava kirja, joka saa ajtukset liikkeelle. Tässä on jotain samaa kuin Kazuo Ishiguron Ole luonani aina-kirjassa. Itse en ole teosta lukenut, nähnyt vain siitä tehdyn leffan. Kirjan herättämiä kysmyksiä: kuinka paljon on liikaa ja miten itsensä voi määritellä on ihan tervettä ajatella, mutta kirjan maailma ahdistaa. Paljon. Toivottavasti et menettänyt yöuniasi liian pitkäkestoisesti!
Lähetä kommentti