Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija

Ehkä ihanin kirja pitkään aikaan. Oikeasti!

Kuten olen ennenkin maininnut, olen jostain syystä ennakkoluuloinen kotimaisia kirjailijoitamme kohtaan. Lisäksi suhtaudun epäileväisesti niin ikään kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen, koska elän siinä käsityksessä, että Suomessa fantasiaa julkaistaan vain lapsille, tai sitten epämääräisesti mukamas lapsille, koska kirjailija X kirjoitti ensin fantasiaa aikuisille, mutta koska kukaan ei suostunut julkaisemaan sitä, hän poisti kaikki väkivaltaiset ja seksuaaliset kohtaukset ja PAM lopputuloksena olikin hieno lastenkirja. Juu. Mutta tämä oli vuodatus ja spekulaatio. Mennään asiaan.

Enorannan esikoisteos Omenmean vallanhaltija on ylistyslaulu ystävyydelle ja satuperinteelle. Se on hurmaava lastenkirja, mutta samalla jännittävä seikkailu jonka yli 500 sivua jaksavat kiehtoa myös aikuista lukijaa. Se on kerrassaan onnistunut tarina kaikkine kliseineen ja ennalta-arvattavuuksineenkin.

Omenmean vallanhaltija kertoo Nezistä ja Niniristä. Kun Ninir sairastuu, lähtee Nez suureen seikkailuun tarkoituksenaan kerätä valtahippusia joiden ansiosta ystävä voi tulla jälleen terveeksi. Nezin matka kulkee omituisten maiden läpi, sillä hänen on kerättävä jokaisesta maasta valtahippu parantaakseen ystävänsä. Omenmean lisäksi Nez seikkailee seitsemässä eri valtakunnassa törmäten kikattaviin pikkuprinsessoihin, rumaan ja lempeään erakkoon, Ajan herraan ja tämän oppipoikaan, karmeassa linnassaan asuvaan vampyyrimaiseen diktaattoriin, sekä moneen muuhun hykerryttävän hauskaan hahmoon, joilta hän onnistuu huijaamaan tai voittamaan palasen valtaa itselleen. Tarinaan sisältyy kuitenkin opetus: valta ei tee aina onnelliseksi.

Omenmean vallanhaltija on hyvinkin perinteinen etsintämatka, jonka aikana päähenkilö myös kasvaa henkisesti, mutta siinäpä tarinan viehätys piileekin. Jopa Vladimir Proppin satukaava toteutuu melkein sellaisenaan! Omenmean vallanhaltija on satujen tapaan onnellisen ennalta-arvattava, että sitä voi lukea turvallisin mielin ja ilman ahdistusta tai pelkoa. Enoranta osaa kuitenkin värittää perinteistä tarinakaavaa niin, että hymy nousee väkisinkin huulille. Tarinassa on kuitenkin myös jotain nykyaikaista: Nezillä ei olekaan äitiä ja isää, vaan isi ja isä. Vierastin ensin tällaisen kysymyksen tuomista perinteiseen fantasiasatuun, mutta Enoranta ei millään tavalla alleviivaa perhemallia, vaan nykyaikainen sateenkaariperhe sopii aukottomasti herttaiseen tarinaan.

Suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka haluaa lukea kauniin ja kiehtovan sadun. Jokaiselle, joka kaipaa turvallista lukuhetkeä, joka tuo mieleen lapsuudessa luetut tarinat ja kertomukset. Luulisin voivani suositella tätä myös perheen pienimmille, koska paksun kirjan pystyy helposti jakamaan vaikka iltalukemiseksi monelle illalle: luvut ovat lyhyitä ja kirjan voi jakaa vaikka erillisiksi tarinoiksi Nezin seikkaillessa eri maailmoissa.

Tykkäsin.