Recent Posts

perjantai 1. elokuuta 2014

Natascha Kampusch: 3096 päivää


Natascha Kampusch: 3096 päivää
Otava 2010
Verkkokirjaston e-kirja

10-vuotias Natascha kaapataan koulumatkalla. Alkaa 3096 päivää kestävä vankeus, joka päättyy siihen, kun 18-vuotiaaksi varttunut nuori nainen karkaa sieppaajansa luota. 3096 päivää Natascha eli suljettuna kellariin, toimi orjana ja seuralaisena miehelle, joka oli päättänyt riistää hänen nuoruutensa ja lapsuutensa. Tositapahtumiin perustuva kirja kertoo tarinan, jollaista ei soisi tapahtuvan kenellekään. 3096 päivää on ikävää luettavaa.

Natascha Kampuschin tapausta ei varmaankaan kukaan mediaa seuraava ole voinut sivuuttaa. Maailmassa katoaa jatkuvasti ihmisiä, mutta osa heistä ei löydy koskaan. Maailman julmuus ja hulluus tuntuu vielä pahemmalta, kun tällaisia asioita tapahtuu lapsille. Kirjassa Kampusch kuvaa tuntojaan ja kertoo elämästään noiden vuosien aikana. Kirjan herättämät tunteet ja ajatukset ovat lähinnä ristriitaisia: se tuntuu välistä tirkistelynhaluisille utelialle ihmisille laskelmoidusti tehdyltä teokselta, toisaalta kirjoittajan tarpeelta selittää ja selventää omia kokemuksiaan.

Tällaiset kirjat, ja varsinkin Kampuschin teos pysäyttävät ajattelemaan, että me elämme yhteiskunnassa, jossa uhrin täytyy pyydellä anteeksi. Kirjoittaja kokee varsin negatiivisena sen, että hänen yhteydessään on käytetty sanaa Tukholma-syndrooma. Hän palaa muutamaan otteeseen puolustelemaan ratkaisujaan ja tapoja, joilla hän on suhtautunut sieppaajaansa. Se tuntuu kamalalta. Vähän sama asia, kuin jos raiskauksen uhrilta kysytään millaiset vaatteet hänellä oli päällään silloin kun hän joutui raiskatuksi.

Kirjaa ja Kampuschia on syytetty median hyväksikäytöstä ja ihmisten rahastamisesta. 8 vuotta elämästään vankina ollut Kampusch antaa kirjan välityksellä itsestään yllättävän vahvan mielikuvan. Hän haluaa säilyttää identiteettinsä ja nimensä, tulla julkisuuteen ja kertoa mitä hänelle on tapahtunut. Se on niin rohkeaa, että on toisaalta vaikea uskoa pelkkään rahastukseen. Ja niin tai näin, nuorelta naiselta riistettiin hänen lapsuutensa, mitä väliä rahalla on enää sen jälkeen?

Kirja oli ahdistavaa luettavaa. Minun oli pakko lukea se yöllä loppuun, mistä johtuen en nukkunut koko yönä enää ollenkaan. Toisaalta tämä kirja oli ehkä sellainen, että se oli myös hyvä lukea. Kaikelta pahalta ei pidä sulkea silmiään. Tavallaan myös Kampuschin näkökulma, jonka mukaan maailman mustavalkoisuus ei ole todellista, herätti ajatuksia. Mitä jos paha ei olekaan kokonaan paha? Se on melkeinpä vielä pelottavampaa kuin mikään muu.

Suosittelen kirjaa luettavaksi niille, jotka eivät ole kovin herkkiä tällaisia asioita kohtaan, ja joita kiinnostaa muutama vuosi takaperin maailmaa vavisuttanut ihmiskaappaustapaus.

7 kommenttia:

B. N. kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu arvostelu. Luin tämän joskus kun tämä ilmestyi. Maailmassa tapahtuu niin paljon kaikkea pahaa ja sitten vielä uhreja syyllistetään. Kaunokirjallisestihan tämä ei ollut kummoinen, mutta ehkä se ei tällaisissa kirjoissa pointti olekaan.

Elegia kirjoitti...

Minulla lojuu tämä kirja hyllyssä (on lojunut jo about pari vuotta, heh), mutta sen lukeminen on koko ajan siirtynyt ja siirtynyt.

Minua tämän tyyppisissä kirjoissa kiinnostaa se psykologinen aspekti eli nimenomaan ne ajatukset, pohdinnat jne. Siksipä joskus ihan harmittaa, kun tällaisten kirjojen ollessa kyseessä nostetaan herkästi esille vain niiden shokki- tai rahastamis"arvo". En siis tarkoita, että sinä teit niin - et tehnyt!

Mutta usein yleinen ilmapiiri on juuri sellainen ja minusta se kertoo taasen enemmän niistä muista: miksei nähdä muita "arvoja" kirjalle kuin kärsimyksellä rahastus, tirkistely sun muut negatiiviset oletukset?

Täytyypä nyt ottaa tämä kirja lukuun asap eli kiitosta hienosta arviosta!

Katri kirjoitti...

Minä olen ollut varovaisen kiinnostunut tästä, vaikka ihan vähän tietenkin motiivit kirjan takana mietityttävät. Toisaalta en tiedä miksi. Miksi näin järkyttävästä kokemuksestaan EI saisi kertoa? Mitä sitten, jos siitä saakin rahaa?

No joo. Katsotaan luenko.

Ahmu kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja anteeksi kun en ole vastannut!

Tämä on todella ajatuksia herättävä ja ristiriitainen aihe. Lukiessa mietityttävät myös omat motiivit: miksi lukija haluaa lukea kamaluuksista, joita jollekin ihmiselle on tapahtunut?

Elegia kirjoitti...

Minä taas ihmettelen, miksi tuota aina ihmetellään. Miten se eroaa siitä, että luetaan dekkareita, joissa murhataan ja raiskataan ja tehdään muutenkin ihan samoja asioita. Vain näkökulma on eri. Ja näiden kirjojen kohdalla sitten ihannoidaan sitä, jos ovat uskottavia, vaikka ovatkin fiktiota. Että mitä eroa lopulta?

Paitsi että yleensä näissä omakohtaisissa kokemuksissa on mukana paljon mielenkiintoista pohdintaa eikä se fokus suinkaan ole kauhuuksien repostelulla. Poikkeuksia toki on, mutta eivätän ne kaikki dekkaritkaan ole uskottavia ja laadukkaita.

Elegia kirjoitti...

Olen muuten pohtinut tätä misery lit -asiaa aiemminkin blogissani. Jos kiinnostaa lukea minun henkilökohtaiset perustelut (ikään kuin lukemisiaan pitäisi perustella, mutta niin vain pitää), niin tuossa linkki. :-)

http://mainoskatko.blogspot.co.uk/2014/03/lapsisotilas-muistelee-ja-kirjavalas.html

Ahmu kirjoitti...

Elegia: Kävin lukemassa kirjoituksesi! Todella mielenkiintoista pohdintaa! Enkä ole itseasiassa tajunnut, että joku oikeasti voisi suhtautua genreä lukeviin sillä ajatuksella, että kirjamaku jotenkin leimaa ihmistä.

Tietysti pohdintani voi laajentaa kattanaan myös täysin fiktiivisiä rankkoja aiheita käsitteleviä kirjoja. Tai genrejä ylipäätään. Luen itsekin paljon tositapahtumiin perustuvaa, ehkä juuri misery litiksikin kutsuttavaa kirjallisuutta, enkä osaa selittää miksi tositapahtumiin prustuvat tekstit ovat monesti huomattavasti vakuuttavampia kuin ihan puhdas fiktio. Siis jos puhutaan siitä miten teos vaikuttaa käsitykseeni todellisesta maailmasta ja sen tapahtumista. Itse en halua sulkea silmiäni julmuudelta enkä kurjuudelta, mutta varmasti tällaiseen genreen tarttumisen syy voi olla myös toinen: esimerkiksi ammatillinen kiinnostus tai halu päästä muuttamaan asioita.

Tuo heittoni ei ollut tarkoitettu loukkaavaksi, mutta luettuani postauksesi ymmärsin, että tämä aihe voi herättää hyvinkin myös negatiivista kaikua. Absurdia, jos joku oikeasti määrittelee ja arvottaa ihmistä tämän lukemien kirjojen perusteella. Itse koen joskus, että kirjamakuani vähätellään, koska luen paljon lanua ja vältän kotimaisen kaunokirjallisuuden "korkeakirjallisia" tekstejä.