Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Teoksen scifi- ja fantasiakirjoituskilpailun voittanu Teemestarin kirja on dystopiaa ajasta, jossa maailma on mullistunut ja vesi lopussa. Emmi Itäranta sekoittaa kirjassaan kulttuurit maailmankatastrofin jälkeiseksi fuusioksi, jossa suomalaiseen perinteeseen on omaksuttu vaikutteita idän mystiikasta. Menneisyys, se aika, jota me elämme nyt, on Teemestarin kirjassa painunut unohduksiin ja kadonnut. Ainakin melkein.

Bongasin tämän kirjan kevään uutuuslistoilta ja tein fiksuna varauksen heti kirjastoon, koska tahdoin tämän luettavakseni mahdollisimman pian. Olen lukenut viime vuoden aikana kiitettävästi dystopiaa, joten tällainen tulevaisuuteen sijoittuva kauhukuva sopi hyvin lukulistalleni. Taitaa kelvata myös osaksi Scifihaastetta.

Kirjan kertojana toimii Noria, teemestarin tytär, joka opettelee veden salaisuuksia ja vaalii traditiota. Se Suomi, jossa me asumme, on Norian aikaan osittain veden peitossa. Lumi on kadonnut ja puhtaasta juomavedestä on pulaa. Maisemaa leimaavat muovirojukasat, joista Noria etsii ystävänsä Sanjan kanssa muistoja menneisyydestä. Dystopialle tyypilliseen tapaan tarinaa leimaa epätietoisuus siitä, mitä maailmassa oikein on tapahtunut, että asiat ovat joutuneet sille tolalle, kuin ne ovat.

Kirjan alku tempaisi minut mukaansa ja Itärannan visio tulevaisuuden maailmasta on kammottava ja kiehtova. Se herättää kysymyksiä ja laittaa miettimään asioita. Jollain tapaa Itärannan kynästä kerrottu Noria saa samanlaisen äänen, kuin Atwoodin Orjattaresi -romaanin päähenkilö. Kerronta viestii pelkoa ja epävarmuutta, mutta hiljaista hyväksyntää ja kykyä sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.

Itärannan kieli on lyyristä ja kielikuvilla leikittelevää, välillä jopa uupumukseen asti. Kirjan loppupuolella aloin jopa kyllästyä siihen, että jokainen luku alkaa melkein runollisella ja filosofisella tarinoinnilla veden olemuksesta ja sen erilaisista merkityksistä. Luulen, että vähempikin olisi riittänyt. Joitain yksityiskohtia jäin myös kirjan juonessa harmittelemaan, varsinkin loppuratkaisu tuntui hätäiseltä muuten rauhallisesti edenneessä kirjassa.

Jännittävänä yksityiskohtana mainittakoon, että Teemestarin kirja on genretetty aikuistenkirjaksi, vaikka useat lukemani nuortenkirjat ovat monella tapaa samalla aaltopituudella. Mainittakoon esimerkiksi Routasisarukset. Onkohan genrevalinnalla kalasteltu lukijoita myös aikuisten joukosta, vai miksi moiseen ratkaisuun on päädytty. Mene ja tiedä.

Tämän ovat lukeneet myös Morre, Booksy ja Elma Ilona. Käykää katsastamassa.

Suosittelen luettavaksi dystopian ystäville sekä niille, joita kiinnostaa tuore ja hiukan erilainen kotimainen tuotanto.