Nappasin kesämökin kirjahyllystä paremman puutteessa Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt, jonka olen tosin joskus aikaisemminkin lukenut. Olen yrittänyt viime vuosina välttää sitä, että luen samoja kirjoja aina uudelleen ja uudelleen, mutta tässä tapauksessa asia oli hyvä, koska olin ensimmäisellä lukukerralla lukenut kirjan läpi aika huolimattomasti, mutta nyt siitä jäi mieleen enemmän sanomisen arvoista.
Ensiksi täytyy sanoa, että minulla on jostain syystä valtava antipatia kotimaisia kirjailijoitamme kohtaan. Tämä johtuu siitä tietystä tyylistä, jotka aika moni nykykirjailijamme edustaa: sellainen episodimaisuus, lyhyitä kuvauksia ja outoja sanakäänteitä, kielellisillä tehokeinoilla leikittelyä, kertojanäkökulman ja aikamuodon satunnaista vaihtelua. Tehosteita. Ja sellaista tyyliä edusti myös Snellmanin romaani, joskaan en antanut sen haitata, sillä romaanin katkelmallisuus toisaalta myös korosti kaaoottista kuvaa, joka sen näyttämästä maailmasta lukijalle välittyy. Koitan opetella ymmärtämään suomalaisia kirjailijoita.
Lemmikkikaupan tytöt kertoo oikeastaan useamman tarinan. On teinityttö Jasmin. On Jasmin ja Jasminin ihana, seksikäs ja rohkea, uusi kaveri, Linda. Sitten on Jasminin äiti. Jasmin ja Kastaja, Se mies. Sitten on Lemmikkieläinkaupassa tai pikemminkin nuoria tyttöjä rekrytoivassa seksiklubissa työskentelevä maahanmuuttajanuorukainen, joka ei tiedä mihin kaikkeen on isoveljensä suostuttelemana päätynyt.
Lemmikkikaupan tytöt tuo mieleeni Nabokovin Lolitan, sekä toisaalta itävaltalaisen Natasha Kampuschen, joka siepattiin koulumatkalla, ja joka pakeni vuosia myöhemmin kaappaajansa luota. Natashan ja Jasminin tarinoissa on jotakin samaa, sillä vaikka Jasmin onkin tietämättömänä tyttönä sekaantunut seksikauppaan, on hän samalla myös omalla, kieroutuneella tavalla kiintynyt kaappaajaansa, Kastajaan. Toisaalta Lemmikkikaupan tytöt jättää Nobokovin Lolitan tavoin ristiriitaisen tunteen: on itsestään selvää, että lasta kohtaan tehty teko on väärä, mutta toisaalta pelissä on myös muita uhreja: helpon rahan perässä maahan muuttavat nuoret, jotka päätyvät parittajiksi, sairaat ihmiset jotka saavat tyydytystä lasten katselemisesta sekä kiireiset ja uraansa keskittyvät vanhemmat, joiden otteesta teinitytöt ja -pojat liukuvat kadoksiin toisiin maailmoihin.
Teresa kirjoitti aikaisemmin blogissaan ja mainitsi Lemmikkikaupan tyttöjen makupalaksi kattavan epilogin, joka käsitteli seksibisnestä ja prostituution historiaa faktanäkökulmasta. Snellmanin mukaan prostituutiosta ei ole kirjoitettu historiikkia ollenkaan, mikä olisi tietysti paikallaan. Itse kuitenkin turhauduin siitä, että romaanin jatkeena oli pitkä selostus historiallisia faktoja. Vaikkakin kiinnostavia mutta silti. Odotin tarinan jatkuvan, mutta kirjan sivulla vilahteli enää vuosilukuja ja faktatietoja. Tarina oli kuitenkin loppu. Vaikka tosiasiassa se tarina ei kuitenkaan taida loppua koskaan.
Suosittelen yhteiskunnallisista asioista ja ongelmista kiinnostuneelle, erilaisia näkökulmia pohtivalle. Sille, jotka kiinnostaa mitä tässä maailmassa tapahtuu. En iltalukemiseksi herkkätunteiselle.
3 kommenttia:
Lemmikkikaupan tytöt herätti minussakin hieman ristiriitaisia tuntemuksia pari vuotta sitten, jolloin kirjan luin. Snellman kirjoittaa erinomaisesti, kuten aina, tarina pitää otteessaan ja etenkin Jasminin äiti on koskettava ja uskottava hahmo. Minussa kirja sai kuitenkin aikaan pahan olon, se oli jotenkin liian tosi, koska kirjan tapahtumat voisivat sattua missä vain, kenelle vain.
En usko, että tulen lukemaan tätä kirjaa uudestaan, vaikka se loistava romaani onkin. Olen siihen liian herkkä, mutta ajattelemaan kirja pani. Onko muuten tosiaan niin, kuten Snellman sanoo, ettei prostituutiosta ole lainkaan kirjoitettu historiikkia? Prostituutiohan on valtavan tutkittu aihe ainakin sosiologien, historian- ja kulttuurintutkijoiden keskuudessa. Kiinnostavaa sekin, jos historiikki puuttuu.
Kyllä prostituutiosta on kirjoitettu historiikkejä. Olen lukenut yhden laajan ja mielestäni sen nimi oli prostituution historia, mutta ilmeisesti kirjan nimi onkin Maailman vahin ammatti (Bassermann Lujo). Tämä oli semmoinen, joka kattaa siis todella kauas historiaan. Mutta myös Suomalaisesta prostituutiosta on kirjoitettu.
Snellmanin kirja oli minulle aikoinaan pettymys. Tai ihan ok se oli, mutta suuren julkisuuden jälkeen odotin jotain muuta kuin sain.
Ehkäpä historiikki on kirjoitettu. Ihmettelin itsekin sen puuttumista. Mutta eipä tämä todellakaan mikään hyvänmielen kirja ollut. Itse minulla ei ollut kirjasta ensimmäiselläkään lukukerralla suuria odotuksia, mutta olen ihan tyytyväinen kun luin sen uudelleen, koska ensimmäisellä kerralla en ollut ihan tajunnut kaikkea, vaan luin kirjan läpi tosi huolimattomasti. Tuskinpa tulen tähän enää kolmatta kertaa tarttumaan...
Lähetä kommentti