Cecilia Samartinin romaanissa Senor Peregrino meksikolainen Jamilet häpeää kotikylässä kauhua herättänyttä suurta syntymämerkkiään ja pakenee rajan yli Yhdisvaltoihin toiveenaan löytää parannus kammottavaan merkkiin. Jamilet löytä kuitenkin jotain muuta: sielunkumppanin ja sisäisen rauhan.Olin unohtanut peruuttaa kirjakerhon kuukauden kirjan, enkä enää kehdannut lähettää kirjaa takaisin. Onneksi. Senor Peregrino (miksi en löydä tietokoneestani tuota n-kirjaimen päälle tulevaa härpäkettä) on samaan aikaan kasvukertomus, rakkaustarina ja tragedia. Romaanissa nivoutuu yhteen nuoren Jamiletin sekä hullujenhuoneeseen suljetun Senor Peregrinon tarinat, joista kumpainenkin on omalla tavallaan koskettava. Romaani on samanaikaisesti kevyttä viihdelukemista ja toisaalta kyyneleet silmiin nostattavaa pohdiskelua itsensä löytämisestä ja itsetunnosta. Senor Peregrinon, vanhan ja salaperäisen mielisairaalapotilaan tarina avautuu vähitellen, eivätkä Jamilet sekä lukija tiedä, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Loppujen lopuksi sillä ei ole kuitenkaan merkitystä, sillä olennaisimmat kysymykset punoutuvat esille rivien välistä kerrottuna.
Senor Peregrino sijoittuu maailmaan ja aikaan, joka on lähellä omaamme, mutta kuitenkin niin kaukana. Itsekin siirtolaisena Yhdysvaltoihin tullut Samartin kuvaa meksikolaisen vähemmistön elämää herkullisesti ja värikkäästi, mutta samalla kutkuttavan vähäeleisesti.
Suosittelen luettavaksi sekä välipalaa että syvällisempää pohdintaa kaipaavalle. Sille, jota kiehtoo siirtolaisten maailma ja kulttuurien kohtaaminen, sekä sille, joka joskus on haaveillut vaeltavansa Santiago de Compostelan tiellä Espanjassa. Sille, jonka mielestä myös surullisessa ja onnettomassa rakkaustarinassa voi olla lopulta onnellinen loppu...
10 kommenttia:
Ahaas!! Kiitos!!
Katselin tätä kirjastossa, mutta jotenkin en osannut ajatella lukevani sitä. Jostain jäi nimittäin mieleeni kommentti, että jos pidät Paulo Coelhosta, pidät myös tästä. Coelho kun ei erityisemmin iske.
Luulen, että voisit pitää tästä. Jonkinlaiselta tematiikaltaan lähestyy ehkä kyllä Coelhoa, mutta ei missään nimessä ollut kirjoitustavaltaan samanlaista. Coelho on huomattavasti yksinkertaisempi, suoraviivaisempi ja teko-syvällisempi kuin Samartin. Ihan lukuromaaniksi minä tämän miellän, ja luin sen melkein yhdeltä istumalta...
Kannattaa kokeilla joskus :)
No, tässä se taas tuli: Coelho on 'tekosyvällinen'. Satu sanoo 'mukaviisas'. Kova keskustelu taas menossa Sadun luetuissa ja vähän muuallakin. Kevättalvella teilsimme Coelhon oikein joukolla. Pidin Portobellon noidasta ja Veronikasta, en muusta hänellä.
Minulla on nyt tämä kirja ja olen siitänyt lukemista sen häkkyräkirjaimen takia;-)
Arvaa mitä, luen nyt tätä Señor Peregrinoa ja pidän aivan valtavasti. Kirja tuli minulle puolivahingossa ja kiitän siitä kirjahaltijoita. Viihdyn tavattomasti, mutta syvällisyydessäkin löytyy ja kansi on upea.
Kiva kuulla, että pidät. Jotenkin tulikin jostain sellainen olo, että tämä voisi olla sinulle sopiva kirjaelämys...
Piti tuosta Coelhosta sanoa sen verran, että itse pidän hyvin valikoiden, mutta varsinkin myöhemmässä tuotannossa on havaittavissa sellaista teennäisyyttä, joka ei oikein iske. Ihan kuin kaupallisuus olisi iskenyt Coelhon kirjoittamiseen oikein kunnolla...
Coelhosta samaa mieltä ja etenkin että: Hyvin valikoiden!
Señor Peregrino on nyt blogissani. Toisilla on Gavalda, mulla on Cecilia Samartin, jonka kustantajallekin jo meilasin. Ja liityin Cecilian kaveriksi facessa;-) Latinalaisessa hulluudessa, mystiikassa, magiassa, intohimossa on ihan poikkeava sävynsä, josta minä pidän. Se on raikasta vaihtelua!
Siis sultahan tämä tuli! Kiitos♥
Oletko muuten huomannut, että meidän kirjamakumme harvoin osuvat yksiin. Se on kiintoisaa...En osaa edes kommentoida noihin sun 'outoihin', siis mulle outoihin, joista en ole kuullutkaan. Kun on aikaa, mietitään, mistä tämä makuero kumpuaa. Onko sulla joku genre, jota mieluiten teet?
PS Tosin teithän kyllä Kirjan kansan...
Lähetä kommentti