Recent Posts

lauantai 20. lokakuuta 2012

Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä

Vladimir Nabokov: Naurua pimessä



Elipä kerran Berliinissä, Saksassa, Albinus-niminen mies. Hän oli rikas, arvossapidetty, onnellinen; päivänä muutamana hän hylkäsi vaimonsa nuoren rakastajattaren tähden; hän rakasti; ei saanut vastarakkautta; ja hänen elämänsä päätyi turmioon. (Nabokov: Naurua pimeässä, s.5)

Vladimir Nabokov on venäläissyntyinen kirjailija, joka aikanaan kohautti vanhan miehen ja nuoren tytön pedofiilista suhdetta kuvaavalla kirjalla Lolita. Kyseinen kirja on yksi kaikkien aikojen suosikkiklassikoistani. Se herättää tunteita puolesta ja vastaan. Esimerkiksi Kirjapeto kuvaa kertomusta Lolitaa kohdanneen hyväksikäytön kautta, ja Morre taas tuskailee kirjan raskaslukuisuutta. Mainitsen Lolitan tässä yhteydessä siksi, että Naurua pimeässä on mainittu Lolitan sisarteokseksi, tai oikeammin olisi parasta sanoa, että teokseksi, josta Lolitakin on saanut alkunsa. Naurua pimeässä -romaanissaan Nabokov lähtee kehittelemään sitä moninaista hyväksikäytön ja toisaalta heikkouden sekä sukupuoliroolien välissä tempoilemaa asetelmaa, joka myöhemmin paisui Lolitan kaltaiseksi kiistellyksi klassikkoteokseksi.

Alun lainaus kiteyttää romaanin juonen. Kirja kertoo Albinuksesta, joka hylkää vaimonsa elokuvateatterissa tapaamansa 18-vuotiaan tytön takia. Margot näyttäytyy Albinukselle viattomana, mutta lukija huomaa, että tyttö vie Albinusta kuin pässiä narussa. Albinuksen elämä päättyy todellakin turmioon. Kirjan suomen- ja englanninkielinen nimi Naurua pimeässä (Lauhgter in the Dark) kuvaa tilannetta, johon Albinus päätyy. Loppuratkaisua voi tarkastella sekä metaforisena että konkreettisena, nauru pimeässä jatkuu koko teoksen ajan, vaikka vasta lopussa se muuttuu vahvaksi elementiksi osana Albinuksen elämää - ja kuolemaa.

Nabokov kohautti Lolitan kohdalla rankan hyväksikäytön teemalla, mutta mielestäni Nabokov sekä Lolitassa että Naurua pimeässä -romaanissaan asettaa lukijan äärimmäisen ristiriitaiseen tilanteeseen. Tässä suhteessa Naurua pimeässä on helpompi pala purtavaksi, sillä Margotin juonikkuus on helpompi hyväksyä kuin ajatus siitä, että 12-vuotias tyttö, Lolita, voisi toimia laskelmoidusti, kuten kirjan minäkertoja antaa ymmärtää. Naurua pimeässä -romaanissa kertojanäkökulmat vaihtelevat, eikä teksti tule niin iholle. Se ei silti tarkoita, ettei se laittaisi miettimään. Asetelman kiero hyväksikäytön ja käytetyksi tulemisen suhde vaihtelee, Nabokov vetoaa järkeen ja tunteisiin, eikä lukija lopulta tiedä mitä uskoa.

Nabokov on ovela. Ajankuvaan nähden romaanien asetelma on häikäilemättömän kettuileva, jos ajattelee vallitsevia sukupuolirooleja. Mielestäni sekä Lolitan että Naurua pimeässä -romaanin keskeisin teema on heikko mies. Nabokovin miehet ovat kykenemättömiä vastustamaan seksuaalisia haluja ja toimimaan rationaalisesti. Nabokov asettaa lukijan vaikeaan tilanteeseen, jossa pitää pohtia saako ja voiko perinteisesti heikoksi miellettyä naista (tai pientä tyttöä, herranen aika!) laittaa vastuuseen teoistaan, voiko heikko ja viaton olla syyllinen näennäisesti ja sosiaalisesti vahvemmaksi ja vastuuntuntoisemmaksi ymmärretyn miehen toimintaan? Nabokov pakottaa lukijan murtamaan heikon miehen tabua ja näkemään romaaninsa henkilöhahmot moniulotteisina: henkilöitä, jotka pystyvät sekä hyvään että pahaan. Yritän olla provosoimatta ja sohimatta muurahaispesiä, mutta nykypäivään tuotuna asetelmaa voi yrittää katsoa kärjistetystä näkökulmasta: onko vihjailevasti käyttäytyvä tai pukeutuva nainen syyllinen tapahtuneeseen hyväksikäyttöön vai raiskaukseen? Ovatko kyseisen kaltaisessa tapauksessa miehen pidäkkeettömät seksuaaliset tarpeet osoitus heikkoudesta ja kykenemättömyydestä vastustaa eläimellisiä viettejä ja kiusauksia, jolloin mies alennetaan eläimen rooliin?

Nabokovin miehet ovat epäilemättä heikkoja. Lolitaan sekaantuva Humbert Humbert perustelee käytöstään sillä, että Lolita kiristää häntä ja käyttää hyväkseen nymfettimäistä vetovoimaansa. Humbertin perusteet tuntuvat järjettömiltä, kun vastapuolella on pieni lapsi. Mutta entäs Margotin ja Albinuksen tapauksessa? Kuka käyttää hyväkseen ja ketä? Kuka on heikko, kenellä on ohjat käsissä? Viattomalla tyttösellä vai aikuisella miehellä?

Mielenkiintoisten ja ravistelevien teemojen lisäksi on pakko todeta, että Nabokovin kieli on häikäisevää. En ole itse koskaan kokenut Lolitaakaan raskaslukuiseksi, mutta Nabokovin runollisuutta karttaville suhteellisen lyhyt Naurua pimeässä on helppo valinta. Kieli on runollisuutensa lisäksi ironista, hykerryttävää ja pysäyttävää. Nabokovia pitää maistella ja nähdä sanojen taakse.

Naurua pimessä on luettu myös Café pour les idiots -blogissa sekä Kirjainten virrassa. Suosittelen kirjaa aika varauksetta kaikille, jotka haluavat lukea kielellisesti ansiokkaan ja teemoiltaan provokatiivisen klassikon.

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Lolita oli itselleni pitkä ja uuvuttava lukukokemus. Välillä lukeminen luisti kuin rasvattu, välillä kompuroin Humbertin pitkissä ja raskaissa ajatuksissa. Naurua pimeässä löytyy kuitenkin tbr-listaltani, ja arviosi jälkeen vakuutuin, että teos kannattaa lukea. Sain arviostasi paljonkin kannustusta, kiitos siitä! :-)

π kirjoitti...

Hyvin mielenkiintoinen arvostelu. Itse en ole lukenut Nabokovilta vielä mitään, mutta Lolita kiinnostaa ja samoin tämä Naurua pimeässä nyt arvostelusi jälkeen.

Mielenkiintoinen asetelma tässä teoksessa: samat teemat kuin Lolitassa, mutta varmastikin tuo molempien osapuolien täysi-ikäisyys sotkee kuviota vaikka toinen on selkeästi vielä viattomampi ja lapsellisempi kuin toinen.

Ahmu kirjoitti...

Mm, tämä oli tosiaan hämmentävä kirja, mutta kannattaa ehdottomasti lukea. Mukavaa, jos arvosteluni onnistui herättämään kiinnostuksen kirjaa kohtaan!