Recent Posts

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ernest Cline: Ready Player One

Ernest Cline: Ready Player One (Gummerus 2011), 510s.
Välillä tulee vastaan kirjoja, joista ilmeisesti on ollut jonkinlaista hypetystä ja blogisavua ilmassa, mutta itse ei ole tiennyt asiasta tuon taivaallista. Ainakin maailmalla Ernest Clinen esikoisromaani Ready Player One on saavuttanut huippusuosion, vaikka kotimaisissa kirjablogeissa sitä ei ihan hirveästi näy. Ehkä en sittenkään ole ihan pihalla kuvioista. Tai olen, koska luin koko 500-sivuisen kirjan eilisen päivän ja yön aikana, ja olen ilmiselvästi nukkunut liian vähän.

Draper oli ensimmäisiä puhelin-phreaking harjoittajia ja kuuluista keksinnöstään, että Cap'n Crunch -muropaketeista löytyvien muovisten lelupillien avulla saattoi soittaa ilmaisia kaukopuheluita, koska niiden 2 600 hertsin taajuus hämäsi vanhat analogiset puhelinjärjestelmät avaamaan ilmaisen yhteyden. (Cline: Ready Player One, s.246)

Vuoteen 2044 sijoittuva romaani kertoo Wade Wattsista, joka on koulukiusattu nörtti todellisessa elämässään, mutta OASIS virtuaalimaailmassa Parzival, joka metsästää maailmanlaajuisen virtuaaliyhteisön luojan testamenttia. Wade ei ole ainut testamentin, tai tarkemmin ottaen "munan" perässä juokseva nörtti. Arvoituksen ratkaiseminen ei takaa ainoastaan mainetta ja kunniaa, vaan myös maallista omaisuutta, joka Wadelle kyllä kelpaa. Hän elää monen muun tapaan kaksoiselämää. Toinen maailma on saasteiden ja liikakansoituksen rapistama maapallo, toinen on OASIS; utopian kaltainen keinotodellisuus, jossa melkein mikä vaan on mahdollista.

Harry Potter meets Nälkäpeli. Taikakirjainten Raija kritisoi kirja-arvostelussaan rinnastusta Harry Pottereihin, mutta minä jotenkin ymmärrän logiikan. Harry Pottereita ja Ready Player Onia yhdistää fantasiakirjallisuuden traditioon vahvasti kytkeytyvät etsintämatka. Erityisesti Viisasten kivi ja Kuoleman varjelukset arvoituksineen muodostavat mieleeni assosiaatioita, kun seuraan Waden matkaa tehtävästä ja ratkaisusta toiseen. Kirjan dystopia ei ole varsinaisesti kauhistuttava ja synkkä tulevaisuudenkuva, vaan kirja on loppujen lopuksi aika positiivissävyinen, vaikk kahtia jakautuneen maailman olemassaolo (ja se, miten realistiselta Clinen maalailema tulevaisuudenkuva tuntuu) vaikuttaa aika hurjalta.

Fantasiaperinteen seikkailu- ja etsintätematiikka on eräs osa kirjan viehätystä. Moni kirjan lukeneista on maininnut, että 80-luvun tietämys syventää mahdollisuutta ymmärtää kirjan maailmaa ja toisaalta tämä on tottakin. Tarina kietoutuu vahvasti 80-luvun populaarikulttuurin eri ilmiöiden ympärille. Luonnollisesti myös tietokonepelit ovat vahvasti esillä. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, etteikö kirjasta saisi jotakin irti myös ilman 80-lukuun syventymistä. Itse muistan 80-luvusta lähinnä muutaman "älä vie mun hiekkalapiota" -tyyppisen keskustelun päiväkodista, enkä lisäksi ole milloinkaan ollut kiinnostunut tietokonepeleistä tai nörtti-ilmiöistä. Siitä huolimatta kirja tempaisi minut täysin mukaansa, eivätkä heikot tietoni peli- ja populaarikulttuurimaailmasta vaikuttaneet mitenkään negatiivisesti lukukokemukseen. Onhan maailmassa muitakin kirjoja, joiden aihealueista minulla ei ole ennakkotietoa, ja mielestäni hyvän kirjan merkki on juuri se, että se pystyy vangitsemaan lukijansa, vaikka lukija ei olisi kirjan erikoisalan intohimoinen harrastaja. Jos kirja kuitenkin onnistui vangitsemaan kasarina syntyneen anti-nörtin, en pysty mitenkään kuvittelemaan miten hienolta ja mielenkiintoiselta se tuntuu sellaisesta lukijasta, joka on elänyt teini-ikänsä 80-luvun tietokonepelejä takoen.

Kirja on kaiketi genretetty nuortenkirjaksi, mikä tuntuu ehkä hivenen omituiselta. Voisin hyvin kyllä kuvitella tämän päivän teini-ikäisen lukemassa nostalgista virtuaalimaailmaan sijoittuvaa kirjaa, mutta tarinassa on paljon myös sellaisia elementtejä, jotka on selvästi suunnattu vanhemmille lukijoille. En pidä Clinen henkilöhahmoja mitenkään erityisen syvällisinä tai ihmeellisinä, mutta plussaa tarina saa moniulotteisesta tavastaan käsitellä ihmisyyttä kahden eri todellisuuden kautta. Ihmiset, jotka eivät ole koskaan tavanneet todellisessa maailmassa voivat silti tuntea toisensa läpikotaisin - ulkoisista seikoista (kuten ulkonäkö, sukupuoli jne) piittaamatta. Ajatuksessa on jotakin kiehtovaa: mahdollistaako virtuaalitodellisuus ihmisten aidomman kanssakäynnin, vai onko se aina valheellista?

OASIS -virtuaalimaailmassa anonymiteetti on osa todellisuuden luomia mahdollisuuksia. Munanetsintäpelissä on vaakalaudalla myös OASIS:ksen tulevaisuus, sillä suuren IOI -yrityksen tavoitteena on saavuttaa voitto ja virtuaalimaailman hallinta. Kaupallisuus ja yksilönsuojaan kajoaminen ovat vaarassa rikkoa utopian. Tarinassa pahiksen roolia hoitavat IOI:n "kuutoset", jotka yrittävät häikäilemättömästi saalistaa OASIS:ksen herruutta. Peliä käydään myös todellisessa maailmassa.

Perinteistä fantasiaseikkailua, kyperpunkia ja ripaus dystopiaa. 500 sivullista herkullista luettavaa. Luulen, että tällä on aineksia kilpailla vuoden parhaiden kirjojen kolmikkoon pääsystä. En muista milloin viimeksi olisin käyttänyt koko yön kirjan lukemiseen.

Kirjaan yhtä innostuneesti suhtautui myös Norkku, käykää vilkaisemassa mitä hän tykkäsi. Tämän on lukenutt myös Minna. Entä joku muu?

Suosittelen kaikille mukaansatempaavista seikkailuista tykkääville. Erityisesti 80-luvulla datanneille nörteille.

7 kommenttia:

Norkku kirjoitti...

Kiitos linkityksestä! Minäkin taisin ahmia tämän päivässä - enpä olisi uskonut mutta niin se nörtteily vie joskus mennessään.

Minulle tuli tästä mieleen Jali ja suklaatehdas, mutta totta - Harry Potteriakin tästä löytyy.

B. N. kirjoitti...

En ole ikinä kuullutkaan! Jos tämä saa lukemaan läpi yön, täytyy tässä olla jotain... olen viimeksi lukenut yömyöhään Nälkäpeliä ja siitä on jo aikaa.

B. N. kirjoitti...

Mutta mitä ihmettä, eikö tuolla kirjalla ole ollenkaan suomenkielistä nimeä?

Tuulia / Lukutuulia kirjoitti...

Luin tämän kesällä ja pidin myös kovasti, vaikken kaikkia viittausten kohteita tuntenutkaan. Kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä, huumoria ja jännitystäkin.. Voiko paljon muuta toivoa?

Ahmu kirjoitti...

Norkku: Totta! Jali ja suklaatehdas-ajatus on tässä vahvasti edustettuna.

B.N: totta, tämän nimeä ei ole suomennettu! Siinä on muuten varmaan yksi syy, ettei tämä ole noussut suureen vlogisuosioon, kun moni ei halua lukea englanniksi ja tästä tulee äkkisältään se vaikutelma, että suomennosta ei ole. Otsikko kyllä puhuu puolestaan, koska termi on pelistä, ja olisi jotenkin outoa, jos se olisi jotenkin yritetty kääntää. Vaikka toisaalta taas olen aina hiukan skeptinen niitä kirjoja kohtaan, joissa on paljon vieraskielistä termistöä. Tässä se jotenkin kaikesta huolimatta toimi.

Tuulia: kiva kun sinäkin pidit! Tässä oli tosiaan paljon sellaisia kunnon vanhanaikaisen seikkailun elementtejä. :)

Minna Jaakkola kirjoitti...

Se on kyllä melkoinen suositus kirjalle että sen kanssa valvoo koko yön :D Ja voin kyllä tämän kohdalla ymmärtää miksi. Ja minustakin tämän vahvuus on se että se pystyy ottamaan mukaansa lukijan joka ei ole mitenkään täysin sisällä 80-luvun nimmeleissä. Suomennos on tässä minusta aivan erinomaisen hyvä, tuli vaan mieleen tuosta nimi-keskustelusta.

Ahmu kirjoitti...

Minna: Totta! Käännös oli onnistunut! On muuten aika harvassa ne kirjat, joiden kanssa minä uninarkomaani viitsin valvoa koko yön. Mutta tässä oli todella sitä jotakin!