Recent Posts

tiistai 9. lokakuuta 2012

NaNoWriMo 2012

Herään eräänä lokakuisena aamuna siihen todellisuuteen, että kuukauden kestävään kirjoitusurakkaan on aikaa enää muutama viikko. Minulla ei ole käsitystäkään siitä mitä kirjoitan. Minulla ei ole aikaa kirjoittaa. Minus väsyttää. Koti pitäisi siivota. Omenahillot on vielä keittämättä. Ja töitäkin tarttis tehdä. Ja nähdä ystäviä, olla sosiaalinen.

Ajattelin kumminkin osallistua.

Tämä vuosi tulee olemaan viides NaNoWriMoni. Muutamasta aikaisemmasta vuodesta voi käydä lukaisemassa täällä. Tarkoituksena on siis kirjoittaa kuukaudessa 50 000 sanan romaani. Tai jotain siihen suuntaan. Kunhan kirjoittaa joka päivä jotakin, minkä on tarkoitus muodostua kokonaiseksi tarinaksi.

Olen saavuttanut joka vuosi sanamäärätavoitteen, yleensä vähän enemmänkin. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin yrittää korvata määrän laadulla. En edes yritä tavoitella huikeita sanamääriä tai saavuttaa tavoitemäärää kahdessa viikossa, kuten kävi viime vuonna. Haluan kirjoittaa ajatuksella ja huolella. Tarkoituksena ei ole luoda mitään suurta teosta tai leikkiä kirjailijaa. NaNoWriMoon voi osallistua sellainenkin, joka ei haaveile kirjan julkaisemisesta, mutta tykkää luoda tarinoita - tai yrittää itsensä voittamista. Kuukausi on kuitenkin lyhyt aika. Siinä venyy vaikka mihin.

Kaikille tällainen kirjoitusurakka ei tietenkään sovi, mutta suosittelen yrittämään, jos vähääkään tekee mieli. Marraskuussa lukeminen ja sosiaalinen elämää jää vähemmälle, mutta "valmiin" käsikirjoituksen kanssa on ihana jäädä viettämään joulukuuta, kun tuntuu siltä, että on saanut jotakin aikaiseksi. Työ tekijäänsä kiittää.

Kuka lähtee mukaan tänä vuonna? Onko idea jo valmiina vai lähdettekö liikkeelle puhtaalta pöydältä? Muistakaa äänestää sivupalkissa ja ehdottaa mitä minä kirjoittaisin tänä vuonna.

10 kommenttia:

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Mä äänestin historiallista fiktiota :). Tavallaan houkuttelis kokeilla NaNoWriMoa, on sitä hullumpiakin haasteita, mutta tässä elämäntilanteessa se ei taida olla mahdollista. Paljonko aikaa oot käyttäny romaanin kirjoittamiseen päivässä NaNo:n aikana?

Jos oikeesti haluaisin saada (säällisen) käsikirjoituksen aikaseks, niin NaNo-taktiikka ei kyllä sopis mulle. Mulla on muutenkin tapana (esim. opinnäytetöissä) tuottaa raakatekstiä, testata ajatuksia kirjoittamalla, ja sitten tuskailen sen puolivalmiin paperipinon (=dokumentin "liuskojen") editoinnin kanssa.

Kettu kirjoitti...

Minä taas äännestin angstisen scifin puolesta! ; >

Mutjoo, itsekin olen taas ottamassa osaa. Laadukkaasta tekstistä en uskalla edes haaveilla, lähinnä toivon että käy niin kuin viime vuonna - kaiken luokattoman huonon sekaan eksyy siis vahingossa ihan käypiä kohtauksia, joista on hyvä lähteä kehittelemään huolellisemmin taas marraskuun jälkeen.

Dee kirjoitti...

Kirjoitahan sitä realismia. ;)

Minä aion oksentaa 28:lle jatko-osan Nanossa.

B. N. kirjoitti...

Joo, realismia. (Huomaatko että yritämme käännyttää sinua? ;)

Minä tiedän hyvin vähän siitä mitä teen.

Disa kirjoitti...

Oi oi, houkuttava projekti, etenkin nyt kun aloin käymään kansalaisopiston proosa-ryhmässä -kirjoiteltua siis tulee. Täytyypä tarkemmin perehtyä, lueskella läpi noita aikasempia juttujasi aiheesta... ehkä, ehkä... :P

Ahmu kirjoitti...

Maria: historiallinen fiktio ei olisi ollenkaan huono valinta! Minä käytän nanowrimon aikaan kirjoittamiseen noin tunnin verran. Tekstin laatu on mitä on, mutta siinä ajassa saa jo aikaiseksi 1700 sanaa, jos ei ihan hirveästi anna itsekritiikin musertaa. Tunnin saa jo lohkaistua jättämällä blogit lukematta ja telkkariohjelmat katsomatta, mutta pitää tietty muistaa, ettei tämä hupi liian kovaksi hommaksi saa mennä, kivaa pitää olla :)

Kettu: angstinen scifi on saanut yllättävän suuren suosion!

Bee&Dee: Haa, lähetän joskus ihan kiusallanikin teille ainoan realistisen kässärini, niin tiedätte mitä on odotettavissa jos lähden sille tielle ;) Ei ainakaan mitään vakavastiotettavaa...

Disa: Tervetuloa mukaan! Aina voi jättää kesken, jos alkaa ahistaa liikaa ;)

Stazzy kirjoitti...

En edes yritä. 50K sanaa on jotenkin ihan hirveästi. Musta kun jo tuntuu että olen kirjoittanut valtavasti kun kesästä lähtien on kasassa jotain 40K.

Periaatteessa olen ihan "pakkokirjoittamisen" puoltaja, mutta tällä aikataululla en edes yritä nanoa marraskuussa.

Salka kirjoitti...

Nanossa mukana jo vuodesta 2009. Aihe ja kaksi päähenkilöä ovat valmiina ja kovasti sormet syyhyää jo kirjoittamiselle:)

Ahmu kirjoitti...

Stazzy: Joo, ei tosiaan kannata stressata osallistumisesta, jos tuntuu ettei aika ja energia riitä.

Salka: Ihanaa! Sormien syyhyäminen on parasta!

B. N. kirjoitti...

Realistinen kässäri tänne heti! ;)