Recent Posts

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Deborah Spungen: Nancy

Deborah Spungen: Nancy (And I don't want to
live this life, 1983), Gummerus, 363s.
Nancy oli kiedottu vaaleanpunaiseen huopaan. Ihan ensimmäisenä ajattelin, että siinä on kovin pieni ja hauras ihminen.  (Spungen: Nancy, s.25)

Deborah Spungen kirjoittaa äidin sanoin ja äidin rakkaudella tyttärestään Nancysta, joka hankalan lapsuuden ja nuoruuden jälkeen päätyi puukotettuna hotellihuoneen lattialle. Sex Pistolsista tunnetun Sid Viciousin tyttöystävää parjattiin mediassa ja menetyksen kokenutta perhettä vainottiin. Spungenin romaani on samaan aikaan selittely ja puolustuspuhe, jonka tarkoituksena on kertoa millainen Nancy todellisuudessa oli.

Nancy oli pienenä hankala lapsi, joka sai raivokohtauksia ja oli huolestuttavalla tavalla väkivaltainen. Lääkärit eivät tuntuneet löytävän lapsesta vikaa, vaan yliälykästä lasta pidettiin herkkänä. Ilmeisesti skitsofreniaa sairastanut Nancy ajautui huumeidenkäyttäjäksi ja kuoli lopulta poikaystävänsä puukottamana. Ilmeisesti myös omasta tahdostaan.

Nancyn tarinaa mainostetaan "järkyttävänä huumetarinan rockmaailmasta" sekä "rakkaustarinana". Minusta se ei ole kumpaakaan. Nancyn elämä on kieltämättä surullinen ja miksei myös järkyttävä, mutta enemmän se tuo mieleeni Torey Haydenin häiriintyneistä lapsista kertovat kirjat kuin huumemaailman saatikka rakkaustarinan. Nancyn toiminta heijastelee kirjan kaikissa vaiheissa vakavia mielenterveysongelmia, eikä tilannetta tunnu juuri parantavan se, ettei perheen vanhempien huolta oteta tosissaan. Toisaalta tällaista elämänkerrallista romaania lukiessa on hyvä muistaa, että äidin tarina on varmasti kerrottu ainakin osittain tietyn suodattimen lävitse.

Sydämessäni kai edelleen etsin ratkaisua ongelmaan. Nancyä täytyi voida auttaa, jossakin täytyi olla taikapilleri siihen tarkoitukseen. Kaiken tämän tuskan täytyi joskus päättyä. Nancy tuntui olevan aivan holtiton, vaarallinen itselleen ja muille. Meitä pelotti, mitä hän tekisi seuraavaksi, ellei häntä pysäytettäisi. (Spungen: Nancy, s.193)

En pidä Nancya kaunokirjallisesti mitenkään erityisenä teoksena. Siinä on lievä selittelyn ja puolustelun maku, mutta en voi myöskään tuomita äitiä, joka kirjan on kirjoittanut. Minulle ei tosin selvinnyt, mikä kirjan varsinainen funktio on: onko sen tarkoitus puhdistaa Nancyn maine vai kertoa taustatietoja ihmisestä, joka ainakin tietyissä musiikkipiireissä lienee tunnettu. Itse luin kirjan muistaakseni joskus yläasteella, eikä se silloinkaan tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Luultavasti en edes tajunnut mistä siinä on kyse. Tietynlaisena valistuksena tämä saattaa toimia sen ikäiselle; ehkä juuri siksi kirja luetettiin meillä pakollisena koulussa.

Suosittelen Deborah Spungenin Nancya tositarinoista kiinnostuneille. Tämä varmasti kelpaa myös Kirjavalaan Mielenterveys -lukuhaasteeseen.



11 kommenttia:

Dee kirjoitti...

Ja Pistols kannessahan liittyy tosi olennaisesti Nancyn elämään... Sid on asia erikseen, mutta enpä olisi lätkäissyt pelkän Sidinkään kuvaa Nancysta kertovaan kirjaan. Ärsyttää tällainen harhaan johtaminen. Samoin kuin "huumetarina blabla."

B. N. kirjoitti...

Kansi on huono ja lööppiotsikko luokaton, mutta minuun kirja teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Minusta se on tarina siitä miten joskus mikään vanhempien rakkaus ei riitä; että se että Nancy oli mieleltään sairas ei ollut vanhempien syytä, vaikka niin kirjassa jossain kohtaa joku väittikin. Ja että Nancykin oli ihminen. Ehkä äiti kirjoitti kirjan terapiana itselleen.

Katri kirjoitti...

Minustakaan tämä ei ollut kovin erikoinen ja pohdin myös itse tämän tarkoitusta. Siis sitä miksi tämä on kirjoitettu ja ketä se "palvelee". No joo. Mutta toiset tykkää kovastikin, joten ehkä sitten ei itse kuulu kohderyhmään.

Ahmu kirjoitti...

Dee: Joo, tämän kannessa on selvää sensaatiohakuisuutta! Tämä olisi toisella formaatilla ihan erilaisessa maineessa oleva kirja. En ihan tajua miksi sitä on pitänyt ruveta markkinoinaan tuollaisella lööppikannella. Itse tarina on ihan ok, mutta minusta sillä ei ole mitään tekemistä rockin tai huumeiden kanssa.

Bee: Kyllä tämä terapiakirjalta tuntuu! Eikä siinä mitään, itse laittaisin tämän tosiaan samaan genreen esim Torey Haydenin kirjojen kanssa. En minä tätä musiikkimaailmaan saa liitettyä, mutta tietynlaisena selviytymis/ei-selviytynistarinana tässä on oma vaikuttavuutensa kyllä!

Katri: Niin! Mikähän tämän kohderyhmä mahtaa olla! Onko kyseessö valistustarina vai terapiakirja kuten Bee mietti yllä. En tosiaan ole ihan varma...

Mari A. kirjoitti...

Mun Nancy-kirjassani oli toisenlainen kansi: Nancyn kuva piirrettynä. Itse luin kirjan joskus about yläasteella ja muistan, että se oli vaikuttava. Piti mut kaukana ns. pahoista piireistä. Tai ainakin ihan tosi pahoista.

Ahmu kirjoitti...

Mari A: Minäkin olen nähnyt useampia kansia. Tämä minun lainaamani kirjan kansi on kyllä sieltä pahimmasta päästä! Uskon kyllä, että tällä kirjalla voi olla vaikutusta tietyssä iässä oleviin nuoriin. Minä olin kai niin kiltti, etten ollut edes osannut kuvitella sellaisia asioita kuin kirjassa. Lisäksi tarinasta mielestäni välittyy se, ettei Nancyn ongelmien syy ollut huumeet vaan puutteellinen hoito mielenterveyden ongelmiin.

Jami kirjoitti...

Minuun tämä iski sen verran lujaa, että lukukertoja on takana kolme ja kirja on on päätynyt suosikki-listalleni. Luin kirjan ensimmäinen kerran joskus ylä-asteella ja siihen aikaan tuli rohmuttua useita vastaavanlaisia ongelmalapsista kertovia teoksia. Nancy teki kaikista suurimman vaikutuksen, vaikken oikeastaan osaakkaan sanoa mikä siinä niin kovasti viehätti. Ja viehättää edelleen :)

Nuo kannet ovat kyllä maailman kamalimmat! Luojan kiitos uudemmissa painoksissa on kannessa Nancy, vaikka taidetaan niitäkin yhä Sidin ja Nancyn rakkaustarioina markkinoida... Huoh.

Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Minä olen lukenut Nancyn useampaan kertaan ja kuvittelin omistavani kirjan, mutta enpä vain ole sitä hyllystä löytänyt. Vaikutuin kovasti kirjasta aikanaan. En tiedä miten koen tämän nyt aikuisena ja äitinä, mutta aion siis lukea tämän taas jossain vaiheessa.

Tuo kansi tosiaan on turhan sensaationhakuinen ja jopa harhaanjohtava :( Vaikea kuvitella, että kirjoittaja (äiti) olisi halunnut kirjaan tuollaiset kohuotsikot ja bändikuvan. Mene ja tiedä...

Eräänlaisena terapiakirjana ja sisäpiirin / toisen näkökulman antajana minäkin tämän näen.

Elegia kirjoitti...

Minäkin olen lukenut tämän nuorempana. Oliskos jopa jotenkin liittynyt koulun lukemisiin tai sitten tämä kirja vain oli esillä niin paljon tuohon aikaan, ettei siitä voinut välttyä kuulemasta?

Kun moni suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin itse eudstava on kirjasta kuullut ja lukenutkin. Itse en tuosta kirjasta paljon enää muista. Minulla kyllä se on varastossa, mutten koskaan ehtinyt lukea sitä ennen kuin muutimme.

Varmaan kansikuvakytkös julkkiksiin on selkeästi myynninedistäsmielinen ratkaisu. Minulla on tuo kirja samalla kannella.

Ahmu kirjoitti...

Minä muuten luulen, nyt kun tarkkaan ajattelen, että tämä luettiin meillä yläasteella tai lukiossa pakollisena. Ehkä tämän oli tarkoitus toimia jonkinlaisena valistuskirjana...

Leena Lumi kirjoitti...

Minulle tämä kirja on ollut enemmän. Olen lukenut tämän monta kertaa ja kehoitin myös ystävääni lukemaan, kun nuoremme olivat teini-iässä. Hän vastasi, että ei halua tietääkään moisista kauheuksista...Hän vasta joutuikin kokemaan syvimmän kautta huumeet perheessään. En sano, että kirjan lukeminen olisi pelastanut, mutta minä ilmoitin villille teinilleni jo ajoissa, että on vain kaksi asiaa, joihin puutun sataa ja siitä on leikki kaukana: valehtelu ja huumeet. Huumeissa tarkoitin myös,että puutun hänen ystäpiirissään asiaan, sillä huumeongelma ei ole yksityisasia. Meillä meni hyvin.

Äidin on täytynyt saada kirjoittaa tämä kirja, sillä jos perheessä on ollut tällaista, taakka käy muuten ylivoimaiseksi ja toisaalta, paras ystäväni toimii huumetyössä ja hänen mielestään kaikkien vanhempien pitäisi lukea tämä kirja ennen kuin lapset tulevat murrosikään.