Recent Posts

tiistai 21. toukokuuta 2013

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous (Wsoy 2013) 445s.
Siiri Enorannan Nokkosvallankumous on fantasiaa, dystopiaa ja kaikkea niiden väliltä. Olen lukenut kaikki Enorannan aikaisemmat kirjat, Nokkosvallankumous on niistä massiivisin, sillä sivumäärä pitää sisällään painavaa asiaa ja rankkaa tekstiä. Romaani ei ole traditioon pohjaava satu kuten Omenmean vallanhaltija, vaan synkkä kuvaus maailmasta, jossa eivät päde enää säännöt ja lait.

Suutelin häntä suulle. Sinä hetkenä en välittänyt vaikka kaikki katselivat. Sinä hetkenä minusta tuntui etää rakastin häntä, niin, luulen niin, mutta jokin hänen silmissään häiritsi minua. Eikö niiden olisi kuulunut olla siniset? (Enoranta: Nokkosvallankumous, s.40)

Nokkosvallankumouksessa eletään aikaa, josta nousee esille ydinvoimaloiden ja savusuvun saastuttama miljöö. Auringon valo ei enää ulotu maan pinnalle, sillä saasteet peittävät taivaan. Kaupungista on jäljellä vain raunioita, ihmiset kulkevat rääsyissä, syövät lounaakseen harakkaa tai varastamiaan elintarvikkeita, sairastavat syöpää ja yrittävät selvitä. Kaupungissa valtaa pitävät eivät välitä tavallisten ihmisten ahdingosta, mutta lasten ja nuorten muodostama ryhmä, Nokkoset, hautovat vallankumousta.

Enoranta punoo tarinaa kahden kertojan välille. Vayu on äitinsä menettänyt poika, jolla ei ole maailmassa jäljellä enää mitään, Dharan Nokkosten johtaja, kivilinjan jälkeläinen, jolla on tehtävänään vallankumouksen voittaminen ja ikiaikaisten mysteerien selvittäminen. Poikien välillä on yhteys, joka nakertaa Dharan ja Kriton suhteeseen aukkoa. Kun Vayu saapuu Nokkosten leiriin ensimmäistä kertaa, pojat ymmärtävät tuntevansa toisensa, mutta eivät tässä maailmassa, vaan toisessa, jonne he ovat päässeet vain unissaan.

En tiennyt mikä minuun oli mennyt ja samalla tiesin tarkalleen mikä minuun oli mennyt, ne olivat silmät, Vayun silmät, ja hänen nimensä kaiku ja muisto jostain paikasta missä oli lämmintä ja missä valo oli aivan erilaista kuin minkään öljylampun valo, minkäänlainen sähkövalo, valo oli sellaista jota en ollut vuosikausiin nähnyt mutta jonka muistin silti. Se minuun oli mennyt, kun olin käynyt Vayun viereen kivelle istumaan ja nähnyt elottoman kauhun hänen katseessaan, kun lakana hänen äitinsä päältä oli palanut pois ennen kuin tuli oli tarttunut lihaan. Silloin minä olin kietonut käteni Vayun ympärille ja painanut hänen kasvonsa vasten rintaani, ettei hänen olisi tarvinnut katsoa.
(Enoranta: Nokkosvallankumous, s.73)

Nokkosvallankumouksessa Enoranta ei sievistele, vaan kirjoittaa seksistä, kuolemasta ja pölystä, jotka Nokkoset vetävät pillillä sieraimeensa kuin huumetta. Enoranta kirjoittaa poikien välisestä suhteesta niin luontevasti, ettei lukijalla käy hetkenkään vertaa mielessä, että kyseessä olisi vääryyttä kokenut seksuaalivähemmistö: Nokkosvallankumouksessa ei ole homoja tai heteroita, vaan ihmisiä, jotka elävät, rakastavat ja kuolevat. Asetelma on virkistävä ja toimii hienosti osana dystopista maailmankuvaa. Enoranta kirjoittaa tarinansa niin, että lukijan on mahdotonta kyseenalaista rakkautta ja sen merkitystä. Sukupuolet ovat tässä sivuseikka, eikä kertomus ole kannanotto.

Lasten kirja Nokkosvallankumous ei kuitenkaan ole. Se eroaa suosituksi tulleen nuorille suunnatun dystopian perinteestä synkkyydellään ja toivottomuudellaan. Kertomuksen sävy on ahdistava, toistot ja pitkät lauseet lisäävät raskasta ja painostavaa tunnelmaa, vaikka eivät onneksi tee tarinasta vaikealukuista. Nokkosvallankumous tuntuu silti surulliselta kirjalta aina loppuratkaisuaan myöten.

Keräsimme ruumiit valtavaan kasaan ja poltimme ne. Me keräsimme minun Nokkoslapseni päällekkäin sikin sokin ja annoimme niiden palaa. Teimme eri rovion Kontraton miehille. Nokkoseni makasivat kasassa ja jotkut oli ollut pakko laittaa alimmaisiksi, jotkut rusentuivat muiden ruumiiden painosta. Mutta mitä olisimme voineet tehdä? Me keräsimme ne kasaan. (Enoranta: Nokkosvallankumous, s.438)

Enorannan Nokkosvallankumous on mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen lisä kotimaiseen dystopiaan. En löytänyt vielä blogiarvioita, joten laittakaahan lukulistalle. Suosittelen tätä kaikille dystopiasta mutta myös fantasiasta kiinnostuneille. Ihan pienimmille lukijoille Nokkosvallankumous ei ehkä sovi.

7 kommenttia:

Annami kirjoitti...

Aion lukea kirjan heti, kun vain ehdin. Jotenkin olen innostunut tämän vuoden aikana dystopiasta ja varsinkin nuorten aikuisten kirjallisuudessahan taitaa olla jonkinlainen dystopiabuumi meneillään. Ainakin pari englanniksi lukemaani nuorille aikuisille suunnattua dystopiaa, ovat mielestäni olleet melko lohduttomia... Kotimaiseen dystopia-kirjallisuuteen olen tutustunut harmillisen vähän, mutta yritän parantaa sen suhteen.

Ahmu kirjoitti...

Kotimaista dystopiaa en minäkään ole pahemmin lukenut! Pitäisi oikeasti tutustuam mutta tämä uutuus oli kyllä ihan hyvä aloitusm voin suositella :)

Q+Black kirjoitti...

Minulla tämä yöpöydällä odottamassa kunhan saan tuon tiiliskiven luettua :D

Ahmu kirjoitti...

Vau, hauska kuulla mitä spefin suurkuluttaja tykkää tästä!

marjis kirjoitti...

Rakastuin tähän kirjaan ihan hurjasti. Tämä taitaa olla vuoden paras nuortenkirja!

Ahmu kirjoitti...

Marjis: kyllä, tämä oli hieno! En malta odottaa mitä Enorannalta tulee ulos seuraavaksi!

Niina T. kirjoitti...

No niin, minäkin viimein sain aikaiseksi tämän lukea. Olipahan. huh... erilainen! Ahdistavaa dystopiaa, polttavaa rakkautta, ja jotain aivan odottamatonta. Poikien rakkaus oli kuvattu ihanasti! Etenkin kun siihen ei mitenkään tartuttu, vaan pidettiin normina. Kannatti kyllä lukea.