Monet ovat esitelleet blogeissaan viime aikoina parhaimpia lastenkirjakokemuksiaan. Itse aloitin lukemisen varhain, tai pikemminkin kuuntelemisen, koska vanhemmillani oli tapana lukea minulle kirjoja, ja sen lisäksi kuuntelin äänikirjoja jo ihan pienenä. Kaikkein rakkaimpina lastenkirjoina muistankin Enid Blytonin Seikkailu- sekä Viisikkosarjat, joista kaikkein mieluisin on aina ollut Seikkailujen laakso.
Löysin mökin kirjahyllystä vanhan ja kuluneen Seikkailujen laakson ja luin sen sateisena juhannuspäivänä. Blytonin Seikkailusarja henkii perienglantilaisia arvoja, 50-lukulaisuutta ja nostaa kunniaan reippaat, urheilulliset ja ulkoilusta nauttivat lapset, jotka joutuvat tuon tuosta erilaisiin jännittäviin tilanteisiin. Seikkailujen laaksossa lapset menevät väärään lentokoneeseen ja joutuvat vahingossa autioon laaksoon, josta rikolliset yrittävät kuljettaa pois sinne sotien jälkeen kätkettyjä aarteita, kuten kirkollisia patsaita ja muita kulttuuriaarteita. Itävaltaan sijoittuva laakso tuntuu satumaiselta paikalta lumihuippuisine vuorineen, vesiputouksineen ja salaperäisine luolineen. Aarteesta puhumattakaan...
Ihailen Blytonin nuortenromaaneissa sitä käsittämätöntä tapaa luoda tunnelma, joka imaisee mukaansa. Romaanit ovat suloisen viattomia, vaikka niitä joskus aikoinaan pidettiin muun muassa rasistisina ja sukupuolten eriarvoisuutta korostavina. Itse muistan Blytonin kirjoista houkuttelevat eväsretket, joiden takia halusin aina pientä naposteltavaa kirjaa lukiessa, sekä raikkaan ulkoilman ja luonnon, joka vähäeleisestä kuvauksesta huolimatta välittyy kirjojen sivulta. Melkein harmittaa, ettei ole enää lapsi, eikä voi kokea näitä seikkailuita ihan uusina, tuoreina ja jännittävinä.
Suosittelen nostalgisista nuorten seikkailukirjoista pitäville aikuisille, sekä lapsilukijoille, jotka eivät ole aivan täysin omaksuneet 2000-luvun teknologiamaailmankuvaa...
7 kommenttia:
Minäkin pidän todella paljon Blytonista, juuri nistä syistä joita listasit. Kirjat tarjoavat myös mielenkiintoisen ikkunan sen ajan Britannian yhteiskuntaan: juuri ne, että urheilulliset, ulkoiluelämästä nauttivat nuoret tuntuvat niin ihanteellisilta, ja ruokaa on niin paljon. Seikkailusarjaa en olekaan lukenut, vain salaisuussarjaa ja viisikkoa. Mukavaa kesäviikkoa!
Minusta Seikkailusarja on oikeastaan paras näistä: se on kaikkein vähiten salapoliisihommaa ja enemmän nimenomaan seikkailua vieraissa paikoissa ja satunnaista pulaan joutumista, ei arvoitusten ja rikosten ratkaisua niin kuin edellä mainituissa. Suosittelen lämpimästi, uppoaa kyllä aikuiseenkin lukijaan -no, ainakin minuun ;)
Ahmu, minä en muista nimenomaan Seikkailusarjaa, mutta Viisikot luin puhki. Olin aina seikkailemassa ja eväät mukana;-) Minä olin myös ulkona kelillä kuin kelillä ja edelleenkin ulkoilmaihminen henkeen ja vereen. Ratsastus, koirat puutarha, suvet vietetään päivät ulkona ja myös syödään aina terassilla. Minusta uhmakas Paula, joka halusi olla poika oli ihan mun esimerkki. Ja hänhän onkin kirjassa sitten Paul. Ja mukana oli aina Tim-koira. Those were the days!
Mä tykkäsin just niistä salapoliisihommista, ne oli tosi jänniä :D Otin mökillä viisikkokirjan usein mukaan, kun lähdin löytöretkelle lähisaariin -- ja olihan minulla silloin tietysti paljon evästä ;---D mutta laitan tuon seikkailusarjan muistiin, meillä taitaa olla muuten kotona pari, luenpas nyt kesän aikana!
Leena Lumi: Luulen, että tämä Seikkaulusarja on muutenkin Viisikkoja tuntemattomampi, koska moni sanoo muistavansa vain lähinnä nuo Viisikot. Ja Viisikoissa Paula oli minunkin suosikkini; niin kuin varmasti kaikkien muidenkin ulkoilmatyttöjen ;)
Tuure: Lue ihmeessä, jos ei muuten niin yleissivistyksen vuoksi! Ilmeisesti eväät ja Blytonin kirja ovat muidenkin mielestä ehdoton parivaljakko ;)
Hii! Hauskaa kun muutkin tuntuvat tykkäävän näistä!
Se "arabimaassa jokea pitkin" on Seikkailujen joki, ja se jossa hypätään siipien kanssa vuorelta on, kuten arvelitkin Seikkailujen vuori. Minä olen kuunnellut ja myöhemmin lukenut nämä kaikki. Olivat kyllä ihan ehdottomia lapsuuden suosikkeja.
Ja minun lempparihahmoni oli Jack sen papukaijan takia. Ja jotenkin muutenkin hän oli sympaattinen hahmo!
Vampyyrimättö sopii hyvin kesään ;) Itse en ole tuota Veren voimaa lukenut, kuulemma ihan kamalaa roskaa, mutta ajattelin silti lukea sen jossain vaiheessa jos löydän kirjastosta tai halvalla jostakin pokkarihyllystä. Ihan vaan siksi (selittelen itselleni), että tulee tutustuttua kyseisen genren kirjallisuuteen jne. Tuo Twilight on ihan samaa sarjaa: ei sitä kehtaisi sanoa lukeneensa, mutta kyllä se silti viihdyttää, ainakin sitä sisäistä teini-ikäistäni...
Luin muuten jonkin aikaa sitten saman genren edustajan Ystävät hämärän jälkeen. Siinä pikkuisen erilainen kauhu/vampyyritarina... ;)
Minullakin on kamala nostalgiakaipuu kun täällä maalla istun mökkikirjahyllyn vieressä ja katselen vanhoja, nuhraantuneita kirjapinoja :)
Ja lue ne vampyyrihöttökirjatkin, niin päästään asiaan ;)
Lähetä kommentti