Minulla on vähän sellainen kaksinainen suhtautuminen Brownin tuotantoon. Da Vinci koodia on monessa suunnassa parjattu mainettaan surkeammaksi tekeleeksi, mutta uskallan tunnustaa, että itse asiassa pidin kirjasta kovasti. Eihän se kaunokirjallisilta ansioiltaan ole mitenkään ihmeellinen, eikä ainakaan henkilöhahmoiltaan, mutta nostan hattua Brownille siitä, että hän on jaksanut punoa niin moninaisen juonen ja saanut sen vieläpä toimimaan. Ja aloittihan Brown Da Vincillään oikean mysteerikirjojen maihinnousun. Se on ihan hyvä saavutus se.
Vedenpitävä fakta vaan on se, että keitetystä kananmunasta ei saa tekemälläkään raakaa. Tällä viittaan siihen, että hyvää ideaa ei voi kierrättää ihan loputtomiin. Tällä kertaa Brown sijoittaa mysteerien tapahtumapaikaksi Washingtonin ja salaperäinen veljeskunta on Vapaamuurarit, joiden hallussa olevan suuren salaisuuden perässä juostaan. Tai ei juostaisi, ellei tarinan pahis olisi napannut Vapaamuurarien suurmestaria ja uhannut tämän henkeä sillä varjolla, että prof. Robert Langdom selvittää salaisuuden. Ja niinhän Robert myös tekee. Kuvioon kuuluu se, että pahis on vähän häiriintynyt ja vangitulla suurmestarilla on vetävän näköinen sisko. Mukaan rippunen taidehistoriaa, noetiikkaa ja kelluntatankkeja johon voi hukkua kuolematta. Sekä tietysti historiallisia maamerkkejä. Soppa on valmis.
Ilmeisen ironisesta suhtautumisestani huolimatta nautin Kadonneesta symbolista, koska tällainen jännityksellä varustettu mysteerikirja on ihan viihdyttävää luettavaa/kuunneltavaa. Ja googlettaminen on hyvä lisä, jonka avulla voi selvittää pitävätkö kirjassa kerrotut faktat paikkansa. Yleensä pitävät ja siitä kiitos viitseliäälle kirjailijalle.
Suosittelen kirjaa mysteerien ystäville ja niille, jotka haluavat lukea vauhdikkaan ja mutkikkaan jännärin.
5 kommenttia:
Minä vähän petyin tähän kirjaan, vaikka Da Vinci koodista oikeastaan pidinkin. Tässäkin kirjassa perusjuoni oli oikeastaan hyvä ja toimiva, mutta samojen asioiden ainainen toisto alkoi pitemmän päälle puuduttamaan. Muuten ihan kelpo kirja :)
Minua vähän ihmetyttää miksi Brownia oikeasti vihataan tai käytetään esimerkkinä huonosta kirjailijasta. Eikö herran menestys ole tae siitä, että tarina kuljee ja vaikka hänen kirjoituksillaan ei Nobelin rauhanpalkintoa voitetakaan, niin voiko viihdekirjalta paljoa enempää vaatiakaan?
Itse olen lukenut häneltä vain Enkelit ja demonit ja tykkäsin. Mielestäni se on hyvä lajityyppinsä edustaja.
Linnea: Totta, tässä vähän toistetaan aikaisempaa.
Anne Tammelin: Sama ilmiö käsittääkseni pätee monen muunkin "viihteeksi" leimatun kirjan kohdalla: kun suuret massat tykkäävät, ilmenee korkeakulttuurisemmissa porukoissa vastustusta. Se ei voi olla hyvä, kun juntit pitää. Brown on ainakin osoittanut, että hänen kirjoillaan on menekkiä ja minusta ne ovat vihdyttävää ja paikoin ihan älykästäkin luettavaa. Lukekoot fiksut sitten jotain fiksumpaa ;) Huom, en tietenkään tarkoita, että ne jotka Brownista eivät tykkää olisivat yksiselitteisesti itsestään liikoja luulevia kulttuuri-ihmisiä, mutta ymmärsit varmaan pointin? ;)
Mulla on niistä neljästä edellisesti yksi vielä lukematta ja tämä on mulla odottamassa kuuntelua. Mä olen kanssa ollut vähän ihmeissäni siitä, että mikä niissä kirjoissa nyt sitten niin huonoa oli. Eihän se niin voi mennä, että kaikki viihde tai bestsellerit voi tai saa leimata automaattisesti huonoiksi....?
Velma: Niinpä. Minustakin nämä ovat ihan kivaa ja viihdyttävää lukemista. Ihan yhtä hyvää tai huonoa kuin muut vastaavat genren edustajat...
Lähetä kommentti