Kirja-arvosteluissa kehuttu ja ylistetty Tarina merkillisestä rakkaudesta kertoo syntyjään vammaisesta ja epämuodostuneesta Herculesta, jonka elämää leimaa syvä rakkaus ikätoveriin. Henriettaan. Kohtalo ajaa rakastavaiset eroon toisistaan ja lopulta Henriettan kuoltua Hercule ajautuu kierteeseen, jossa yrittää vihalla ja surmatöillä kostaa rakkaansa kuoleman.
Carl Johan Vallgrenin romaani on kuvailtu muun muassa ylistyslauluksi 1800-luvun kirjallisuudelle. Samaa paatosta romaanissa kieltämättä on nähtävillä, mutta minuun Herculeen rujonkaunis tarina ei erityisemmin vetoa. Ehkä mieleni on helteiden sumentama, mutta minulle Tarina merkillisestä rakkaudesta ei avaudu kaikessa ihmeellisyydessään, vaan lähinnä jättää jälkeensä turhautuneen hämmennyksen.
Tarina merkillisestä rakkaudesta kertoo samalla kuuromykkien asemasta yhteiskunnassa, viittomakielestä sekä Herculeen käsittämättömästä kyvystä puhua ajatusten välityksellä. Omituisuudestaan huolimatta tarina on samalla myös selviytymiskertomus; ei pelkkä ylistyslaulu 1800-luvun kauhuromantiikalle.
Suosittelen erikoisista ihmiskohtaloista pitäville, 1800-luvun kauhukirjallisuuden ystäville, sekä niille jotka tahtovat lukea hieman erilaisen ja kummallisen romaanin, joka jää vaivaamaan ja mietityttämään. Löytyy Tammen kustantamana suomeksi, mutta jostain syystä kansikuvaa ei löytynyt kotimaankielellä.
2 kommenttia:
Tässäpä merkillinen löytö! Kauhu pelkästään kera historian olisi riittänyt, pitääkö olla vielä kamaluuksiakin. No, tietysti Herculeen kostoteot!
Sinänsä aihe tuntuu kiehtovalta, sillä kuuromykkien maailma on ihan eri kuin mitä osaamme edes tajuta. Olen levitoinut nyt itseni kuuroksi, koska halan päästä kuuroutuneen koirani sieluun...Onneksi mieheni ja minä olemme aina viittoneet omalla tavallamme kaikki asiat Olgalle, joten selviämme. Mutta minä oikeasti mietin, miltä tuntuu olla kuuro. Maailma ympärillä supistu, ei kuule enää lintujen ääniä, ei sitä että siili menee kupilleen, ei naapurin koiran 'puhetta', ei tuulta, ei 'mamin' rakkauslässytystä samettikorvalleeen...
Et pitänyt kovastikaan itse...Miten, millä perusteella valitset kirjat, jotka luet?
Melkein kamalampaa kuin Herculen kostoteot oli se suhtautuminen, jolla esim. inkvisitio kohteli vammaista Herculesta! Se oli kamaluutta...
Meidänkin koiruudelta hävisi viimeisinä vuosinaan kuulo. Kaikki meni hyvin, paitsi silloin kun koira juoksi vapaana edessä eikä kuullut kun sitä kutsuttiin takaisin meidän luoksemme. Elekieli toimi hänen kanssa yhtä hyvin kuin suulliset käskytkin.
Minä valitsen kirjoja kieltämättä aika pinnallisilla perusteilla: valitsen kirjaston hyllystä paksuja kirjoja, joilla on mielenkiintoisen näköiset kansikuvat! Ensisijaisesti etsin historiallisia romaaneja ja juuri sellaisia eeppisiä elämäntarinoita ;) Lukemiseeni ja kirjavalintoihini vaikuttaa paljon äitini, jonka puolesta käyn kirjastossa koska hän ei itse sinne pääse. Tulee siis valittua paljon sellaisia kirjoja, joita voimme kumpikin lukea. Välillä lainaan vieraisiin kulttuureihin liittyviä romaaneja, koska aihe kiinnostaa paljon, ja välillä esim. Paulo Coelhon romaanien tyyppisiä "ajattelukirjoja". Myös fantasiaa, sekä lasten-ja nuortenromaaneja tulee ihan uteliaisuuttaankin luettua. Aika vähän lainaan dekkareita tai perus ihmissuhdedraamakirjoja, joiden maailmaan en ole oikein päässyt sisälle. Myöskään kielelliset kikkailut eivät kiinnosta luettuani hetken yliopistolla kotimaista kirjallisuutta...
Lähetä kommentti