John Ajvide Lidqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Voi hyvänen aika miten kalmainen kirja!

Lidqvistin Ystävät hämärän jälkeen on Tukholmalaiseen lähiöön sijoittuva kauhukertomus, jossa koulukiusattu Oscar tapaa kotipihalla leikkiessään tytön. Vaikuttaa siltä, että tyttö ei olekaan ihan tavallinen. Hän on vampyyri.

Lidqvistin romaani on hämmentävä kertomus perus skandinaavista pelkistettyä kerrontaa yhdistettynä kauhuun ja vampyyreihin. Suositeltavaa luettavaa jokaiselle teinitytölle, jotka Meyerin vampyyrisaagan seurauksena ajattelevat, että vampyyri voisi olla mukava poikaystävä. Lidqvistin vampyyrit eivät ole ihmellinen, verta imevä rotu, vaan vampyyrius kuvataan pikemminkin kammottavaksi sairaudeksi, joka estää liikkumisen päivänvalossa ja saa ihmisen himoitsemaan verta.

Olin melkein hämmästynyt siitä, miten Lindqvistin kerrontatyyli toi mieleeni sen paljon parjaamani ja suomalaisiin nykykirjailijoihin yhdistämäni tyylin, joka pitää sisällään lyhyitä lauseita, katkonaisia miljöökuvauksia, kertojanäkökulman ja aikamuodon vaihtelua, sekä monta muuta kikkaa, jotka tekevät lukemisesta enemmän salapoliisityötä kuin nautintoa. Olihan tämäkin omassa lajissaan virkistävä poikkeus, koska ainakin Meyerin ja vastaavien jälkeen vampyyrikirjallisuus on näyttäytynyt lähinnä romanttisena huttuna. Siitä tämä on todella kaukana.

Linqvistin kuvaus on raakaa ja suoraa, välillä jopa oksettavan inhorealistista. En kuitenkaan voinut laskea romaania käsistäni, vaan luin sitä yömyöhään, mistä seurasi seuraavana päivänä kamala päänsärky ja se, että puolet yöstä valvoneena näytin itsekin töihin mennessäni kuin romaanin hahmolta mustine silmänaluksineni ja verestävine silmineni. Liekö se kirjailijan tarkoitus, en tiedä. Täytynee kuitenkin mainita, että kaiken vampyyri-kalma-veri-paatoksen alla syvempänä pohjavireenä kulkee vahva ajatus ystävyydestä, ystävyyden löytämisestä ja luottamuksesta.

Enpä voi sanoa pitäneeni kirjasta, mutta jonkinlainen viehätys siinä silti oli. Tai pikemminkin kammotus. En toisaalta ihmettele, että kirjailija on lukemani mukaan saanut seitsemän hylkäystä ennen kuin kukaan kustantaja on suostunut julkaisemaan romaania. Rankan ja raadollisen kuvauksen takia on vaikea ymmärtää, että romaani on saavuttanut huimaavan suuren suosion. Jokin viehätys vampyyrikauhussa lienee tänä aikana oleva. Asetelmaltaan Ystävät hämärän jälkeen toi aavistuksen mieleeni Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaanin, jossa yliluonnolliset elementit sekoittuvat samalla tavalla arkielämän kanssa.

Suosittelen luettavaksi kauhukertomusten ystäville, ja toisaalta myös niille vampyyrikirjojen ystäville, jotka ovat kyllästyneet romantisoituun näkökulmaan. Kaiketi tämä voi kiinnostaa myös lukijaa, joka haluaa tutustua suuren suosion kohteeksi nousseeseen ja äärimmäisen pohjoismaiseen kauhuromaaniin, joka vangitsee otteeseensa ja syöpyy mieleen.