Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä (Robustos 2012) 240s. |
useimmiten Kiken kanssa mutta muutaman kerran itsekseen vahingossa ja sattumalta,
mitäpä muutakaan hän tekisi kesken jääneiden koulupäivien jälkeen kun ulkonakin on liian kylmä istua ja odottaa parempaa elämää
yhtenä tällaisena kireäksi venytettynä iltapäivänä Jonna on poissa ja Susa sanoo Maarialle että
-rumpuihin ei sit saa koskea, ne on uudet (Saalo: Kirkkaalla liekillä, s. 48)
Vuoden 2012 Finlandia-junior ehdokkaanakin ollut Venla Saalon esikoisteos Kirkkaalla liekillä venyttää kieliopin rajoja ja tarjoilee lukijalle pisaroita kipeästä nuoruudesta. Tarinan päähenkilö Maaria on menettänyt veljensä, eikä äitikään oikein tunnu kantavan vastuuta elämästä. Koulunkäynti ei huvita ja Maarian mielessä on vain bändin Pete ja tuli, jolla hän haluaisi sytyttää kirkon roihuamaan. Tarina on synkkä ja tummasävyinen, eikä siinä ole juurikaan onnenhetkiä. Vasta lopussa tarina väläyttää mahdollisuuden parempaan.
Saalo käyttää kieltä omalla tavallaan. Isot kirjaimet, pilkut ja kappalejaot toimivat kirjailijan omien sääntöjen mukaan. Tekstiin on selvästi haettu nuoruuden sävyjä, ja kieliopilliset ratkaisut toimivat, vaikka ne tuntuivatkin aluksi hämmentäviltä ja tekivät lukemisesta hidasta. Niin hyvin sitä on Suomen koululaitos onnistunut ehdollistamaan pikkuisen lukijan kieliopin ryhdikkääseen maailmaan. Saalon romaaniin teksti kuitenkin sopii, ja kirja tuntuu nuortenkieliseltä, vaikka kerronta on ehdottomasti kielikuviltaan rikasta ja ansiokasta.
Juna on matkalla ei-minnekään ja se on paikka jonne Maaria haluaa kaikista eniten
junan ikkunoista näkyy puoliksi romahtaneita latoja navettoja rautatiesiltoja ja loputtomia peltoja, ehjiä latoja vastamaalattuja navettoja ja pitkä pitkä kärrytie joka kulkee radan viertä ja johon peltilehmät tyytyvät
suuria kumpuilevia pilviä
pieniä höttöisiä pilviä (Saalo : Kirkkaalla liekillä, s.141)
Kirjan kerronta on mielenkiintoista, mutta tarina sinällään ei sovi minun pirtaani. En osaa lukijana samaistua onnettoman nuoren päättömältä tuntumaan haahuiluun, koululintsaamiseen, äidin vihaamiseen, haistatteluun saatikka tuhopolttohaaveisiin. Tarinassa on tasoja, jotka eivät täysin avautuneet minulle, vaikka kieli lumosi ja vei mukanaan. Jäi sellainen olo, että itse kertomus hukkui kielen koukeroihin.
Kirkkaalla liekillä on ehdottoman kaunis ja koskettava teos. Se on omaääninen ja synkkäsävyinen kuvaus nuoren ihmisen surusta ja maailmasta, joka ei tunnu ymmärtävän. Tätä ei kovasti paljon ole blogimaailmassa luettu, mutta arvosteluja löytyy muun muassa Kirsin Kirjanurkasta ja Saran kirjoista.
Suosittelen tätä mielenkiintoista esikoista kaikille persoonallisesta kielestä ja herkästä kerronnasta kiinnostuneille lukijoille. Ehkä myös sellaiselle nuorelle, joka on menettänyt läheisensä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti