Recent Posts

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Paranormaali romantiikka, mitä se oikein on?

Olen kuluneen viikonlopun aikana ehtinyt lukea paljon paranormaalia romantiikkaa (itse kirjoista arviot myöhemmin) ja ajatella sitäkin enemmän tuota suosittua genreä, joka tuo monelle mieleen Stephenie Mayerin Houkutus -kirjasarjan ja kimaltelevat vampyyripojat. Paranormaali romantiikka on toki sitä, mutta se on aivan varmasti myös jotakin muuta. Pikainen googletus antaa ymmärtää, että genreä ei ole pahemmin määritelty, eikä siitä ole juurikaan kirjoitettu - ainakaan netissä. Aihe vaatii ehdottomasti oman postauksensa, koska ainakin minusta tuntuu siltä, että en voi puhua paranormaalista romantiikasta, ellen ihan oikeasti tiedä mitä se tarkoittaa. Alla omia pohdintoja aiheesta, sekä googlettelun perusteella löytyneitä luonnehdintoja jonnekin spekulatiivisen fiktion alle sijoittuvasta kaunokirjallisuuden genrestä.

Wikipedia sanoo paranormaalin romantiikan olevan romanttisen kirjallisuuden alagenre, joka spekulatiivisen fiktion tapaan hyödyntää yliluonnollisia elementtejä. Tyypillisiksi teemoiksi listataan vampyyrit, mudonmuuttajat, aaveet ja aikamatkustus, joista viimeinen tulee minulle yllätyksenä. Wikipedian luokittelun mukaan esimerkiksi suosikkini Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarja lienee melko tyylipuhdasta paranormaalia romantiikkaa: siinä nainen siirtyy 200 vuotta ajassa taaksepäin ja rakastuu skottilaiseen lainsuojattomaan. Paranormaaliksi elementiksi riittäisi siis aikamatkustuksen tyyppinen tapahtuma, itse henkilöiden ei tämän määrittelyn mukaan tarvitse olla yliluonnollisia olentoja.

Paranormaalin romantiikan juuret ovat goottilaisessa fiktiossa. Tämän ymmärtää helposti, kun ajattelee Emily Bronten Humisevan harjun sekä Mary Shelleyn Frankensteinen kaltaisia synkeitä klassikoita. Genre ei kuitenkaan ole vain yksiselitteisesti romantiikalla sävytettyjen klassikoiden jatke, vaan Wikipedian sivusto jakaa sen useisiin toisiaan sivuaviin lajeihin, joissa romantiikan ohella teemana saattaa olla jokin rikos tai mysteeri. Goottilaisen kirjallisuuden perinne näkynee kielletyn rakkauden tematiikassa, joka väistämättä tuntuu olevan keskeinen osa paranormaalia romantiikkaa.

Susiraja -kirjasarjan kirjoittaja Elina Rouhiainen kuvailee blogissaan paranormaalia romantiikkaa genreksi, joka on kliseistä mutta tunnistaa oman hullunkurisuutensa. Hän listaa paranormaalin romantiikan totutuiksi tunnuspiirteiksi komeat kundit, seinäruusutytöt, vanhempien menettämisen ja ulkonäköpaineet. Minusta määrittely vastaa melko hyvin minkä tahansa nuortenkirjan tematiikkaa ja minusta onkin hyvä pohtia onko paranormaali romantiikka siis vain nuorten lukijoiden genre, vai voisiko esimerkiksi Rouhiaisen listaamat tyylipiirteet lukea nimenomaan nuorille suunnatun paranormaalin romantiikan totuttuihin kliseisiin, sillä mielestäni ne eivät välttämättä määritä genreä kokonaisuudessaan.

Palataan vielä goottilaiseen fiktioon. Wikipedia listaa goottilaisen kaunokirjallisuuden elementeiksi muun muassa seuraavia: nuori neitsyt (kaunis, viaton, usein hämäräperäinen tausta joka paljastuu tarinan edetessä), vanhempi nainen, miessankari, tyhmä palvelija, narri jne. Goottilaisessa fiktiossa yleensä myös tapahtumapaikka on keskeisessä osassa tarinaa (esim, Humiseva harju). Katsotaas, goottilaisen fiktion perinteestä muovautuu helposti myös malli nykypäivän paranormaalille romantiikalle. Ainakin pääosassa olevan naisen rooli on edelleen sama kuin muutama sata vuotta takaperin: Susirajan Raisa menettää äitinsä ja selviää, että hänen omassa taustassaankin on jotakin perin outoa, Annukka Salaman Faunoidi -sarjan Unna on adoptoitu, eikä hänen oikeista vanhemmistaan tunnu löytyvät tietoja. Houkutuksen Bella on muuttaa äitinsä romanssin takia lähes vieraan isänsä luo, Charlaine Harrisin rempseä, niin ikään vanhempansa menettänyt Sookie onkin puoliksi keiju. 

Kirjallisuudentutkija Markku Soikkeli vastaa Helsingin kaupunginkirjaston nettisivuilla esitettyyn paranormaalia romantiikkaa koskevaan kysymykseen paranormaalin romanssi olevan pikemminkin viihdekirjallisuuden kuin fantasian alalaji. Hän listaa Gabaldonin teokset genren alle, mutta ei tunnu olevan valmis niputtamaan suosittuja, nuorille suunnattuja vampyyrikirjoja osaksi genreä. Ovatko Houkutukset ja vastaavat nuorten elämän ongelmista ammentavat romaanit sitten enemmän romanttista viihdekirjallisuutta kuin "paranormal romance" -kategoriaan sijoittuvaa materiaa?

Yle Puheen keskustelussa kirjallisuudentutkija Myry Voipio ja chick lit -kirjailija Laura Paloheimo keskustelivat siitä, mitä nuorille naisille suunnattu chick lit siis oikeastaan on. Genreissä on väistämättä joitain yhtäläisyyksiä ja yhtä kaikki niissä toteutuu sama ajatus siitä, että pääsääntöisesti naisille suunnattu kirjallisuus on jotenkin kevyempää ja vähemmän vakavasti otettavaa kuin muu kirjallisuus. Omana yhteenvetonani paranormaalin romantiikan ja chick litin yhtäläisyyksistä tuli mieleen nimenomaan lähtökohta: kumpaakin kirjallisuuden lajia tunnutaan kirjoittavan ensisijaisesti nuorehkoille naisille. Joitain henkilöhahmotasolla ja miljöötasolla olevia yhtäläisyyksiäkin löytyy: Faunoidit shoppailevat Kaliforniassa trendiliikkeissä Salaman Piraijakuiskaajassa, ja Rouhiaisen Uhanalaisessa järjestetään muotinäytöstä ja hengaillaan Helsingin Kalliossa. Kummastakin löytyy myös chic-litille tyypillinen homoystävä, jota Paloheimo vertaa chick litin osalta narriin: tyyppiin, jonka on lupa pukeutua tavallisesta poikkeavalla tavalla ja laukoa mielipiteitään rangaistuksetta. Narri löytyy myös goottilaisesta fiktiosta, joten oikeilla jäljillä saatetaan olla.

Mitä siis on paranormaali romanssi? En ole varma tulinko tutkimusretkestäni hullua hurskaammaksi. Selvää kuitenkin on, ettei paranormaalin romantiikan sovi ajatella olevan pelkästään teini-ikäisille suunnattua tyttö kohtaa pojan- kirjallisuutta. Se on myös paljon muuta. Suomessa genren alle sijoitettavia kirjoja on julkaistu vielä kohtalaisen vähän, mutta Salaman ja Rouhiaisen kirjasarjojen lisäksi listaan voi lisätä ainakin Veera Laitisen romaanisarjan ja Maria Turtschaninoffin romaanin Helsingin alla. Minusta ei myöskään sovi unohtaa Johanna Sinisalon hienoa Ennen päivänlaskua ei voi -romaania. 

Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Paranormal_romance
http://www.elinarouhiainen.com/2012/07/paranormaalin-romantiikan-genre/
http://en.wikipedia.org/wiki/Gothic_fiction
http://www.kysy.fi/kysymys/mika-suomennetaan-kirjallisuusgenre-paranormal-romance
http://www.goodreads.com/shelf/show/paranormal-romance?page=1
http://paivakavelylla.blogspot.fi/2009/07/rakastu-vaarin.html

16 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Jos Humiseva harju on paranormaalia romantiikka, olen ollut sille antautunut sitten aina uudelleen ja uudelleen...

Ahmu kirjoitti...

Leena: Samoin! Vaan eikö olekin ihmeellistä miten kirjallisuus kehittyy, muuttuu ja luo uutta. En kyllä osaa nähdä Heatcliffiä Edwardin esikuvana... Vai osaisinko? ;)

Emilie kirjoitti...

Huh, meneepä vaikeaksi :D

Minä itse koen paranormaalin romantikaan sellaiseksi, jossa tavallisella ihmisellä on romanttinen suhde johonkin yliluonnolliseen olentoon (ihmissusi, vampyyri, kummitus, zombie..). Ikäänkuin urbaani fantasia kohtaa tavallisen viihdekirjallisuuden.

Paranormaali romantiikka on tosiaan usein enemmän suunnattu nuorille, mutta onneksi välillä törmää siihen ihan aikuisillekin suunnattuun!

En kuitenkaan kyllä millään saa mielessäni mahdutettua Gabaldonin Muukalaista tämän genren alle.. minusta aikamatkustukselle on jokin ihan oma genre tai nimike.. :D

Ahmu kirjoitti...

Emilie: Minäkin kuvittelin, että aikamatkustuksella on oma genrensä, mutta niin se vaan on niputettu Paranormaalin romantiikan alle. Olisi äärimmäisen kiinnostavaa lukea jonkun kirjallisuudentutkijan kirjoitus tästä aiheesta, koska itselleni jo tuon pikaisen googletuksen perusteella selvisi sellaisia asioita, joista en tiennyt. Minulle oli yllätys myös se, että nuorille suunnattu ns paranormaali romantiikka on kirjallisuudentutkijan (Soikkeli) näkökulmasta pikemmin viihdekirjallisuutta kuin paranormaalia romantiikkaa, joksi sen olen itse mieltänyt.

noora kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Genre ei ole minulle tuttu, ja olikin avartavaa lukea pohdintojasi. Kiitos tästä! :)

Ahmu kirjoitti...

Noora: Eipä lestä! Tämä avarsi itseänikin ;)

Päivi Erkkilä kirjoitti...

Hieno juttu kiehtovasta aiheesta. Kirjoitin paranormaalista romantiikasta blogissani http://paivakavelylla.blogspot.fi/2009/07/rakastu-vaarin.html

Ahmu kirjoitti...

Päivi: Huomasinkin kirjoituksesi ja linkitin tuohon alle! Minulla on tällä hetkellä vähän tietokoneongelmia, enkä saa ipadilla linkkejä tekstiin, joten kaikki löytämäni lähdetiedot ovat vain tuossa alla... Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe!

B. N. kirjoitti...

Minä olen törmännyt vain nuorille suunnattuihin paranormaaleihin romansseihin, tosin en ole aktiivisesti etsinyt niitä. Toki jos aikamatkustuksen kaltainen tapahtuma riittää määrittelyyn, niin sitten... En kyllä itse sitä välttämättä kelpuuttaisi sellaista paranormaaliksi romanssiksi. :) Ennen päivänlaskua ei voi ei myöskään mielestäni ole tähän genreen kuuluva.

Mielenkiintoisia pohdintoja, pitää tutustua linkkeihin.

Kuvissa olevista kirjoista muuten Väristys taitaa olla ainoa, jossa ei ole dominoivaa poikaystävää, jos oikein muistan. Mielestäni genrestä olisi vaikka mihin, joten olen ihmetellyt, miksi siinä yleensä sorrutaan hyvin vanhanaikaisiin rooliasetelmiin.

Henna kirjoitti...

Yksi vakiintuneimmista asetelmista lienee se, että pikkukaupunkiin saapuu uusi poika - yleensä tumma, komea ja salaperäinen - johon kaikki ihastuvat/rakastuvat. Yksi viekistävä poikkeus tältä osin on Kami Garcian ja Margaret Stohlin Lumoava kirous, jossa pikkukaupunkiin saapuu tyttö. Hänet tosin leimataan oudoksi ja pelottavaksi, mutta kuitenkin.

Ahmu kirjoitti...

B.N: Genressä onkin ongelmallista se, ettei sitä ilmeisesti ole vielä pahemmin määritelty. Jos wikipediaa ym on uskominen, niin paranormaali romanssi on myös paljon muuta kuin nämö nuorille suunnatut kirjat, mutta ehkä juuri niiden suosion takia paranormaali romanssi on alkanut määrittää ensisijaisesti tietyn kaavan mukaan rakentuvia nuortenkirjoja.

Stiefvaterin kirjat ovat kyllä virkistävä poikkeus!

Henna: Eikös myös Houkutuksessa ja Susirajassa kylään saavu nimenomaan tyttö? Tosin ymmärrän pointtisi, yleensä se poika on aina yliluonnollinen, mutta Lunoavassa kirouksessa se olikin tyttö! En ole lukenut kirjaa, mutta kävin talvella katsomassa elokuvan. Kieltämättä ihan virkistävä poikkeus...

Henna kirjoitti...

Houkutuksessa ja Susirajassa kyllä saapuu tyttö kummassakin mutta Houkutuksessa Bella on vielä tavis ilman yliluonnollisia voimia. En muista varmaksi mutta eikö sama päde Susirajan Reijaankin?

Ahmu kirjoitti...

Henna: Joo, totta! Reijasta paljastuu Uhanalaisessa juttuja, mutta käytännössä asetelma on ihan sama. Ja juuri tämä, että kohtaaminen on koulumaailmassa kiltin tytön ja koulun komistuksen välillä. Kun tarpeeksi genren kirjoja lukee, alkaa tämä kuvio käydä jotenkin kovin ennalta-arvattavaksi...

Calendula kirjoitti...

"Kirjallisuudentutkija Markku Soikkeli vastaa Helsingin kaupunginkirjaston nettisivuilla esitettyyn paranormaalia romantiikkaa koskevaan kysymykseen paranormaalin romanssin olevan pikemminkin viihdekirjallisuuden kuin fantasian alalaji."

Näin minäkin asian koen. Siksi tuntuu välillä hassulta, kun paranormaali romantiikka ja fantasia selkeästi laitetaan samaan pakettiin.

Paranormaalin romantiikan genressähän toistuu yleensä sama kuvio kuin missä tahansa romanttisessa viihdekirjassa: nainen tapaa miehen, tulee kommelluksia, he saavat toisensa.
Mutta ennen kirjoitettiin pahoja prätkäpoikia, nyt kirjoitetaan ihmissusia. Minusta siis paranormaalin romanssin tunnistaa siitä, että jos sen yliluonnollisen elementin jättäisi pois, perusjuoni pysyisi yhä samana, romanttisen viihdekirjallisuuden kaavoja mukailevana.

Fantasiassa taas yleensä olennaisimpana juonikaavana on jokin muu kuin se romanssi, vaikka romanssi saattaakin olla selkeä ja vahva sivujuoni.

(Mutta nyt on viilattava pilkkua yhdestä suosikki-inhokistani tekstissäsi: se on chicK lit, ei chic lit. Kanoja, kanoja.)

Calendula kirjoitti...

Enkä kyllä millään saa Ennen päivänlaskua ei voi:ta paranormaaliksi romanssiksi. Juuri siksi, ettei se ole juuriltaan romanttinen viihdekirja. Yleisimmin se on sijoitettu jonnekin reaalifantasian lokeron suuntaan.

Ahmu kirjoitti...

Onpa tyhmä virhe minulla, korjaan heti! :D

Kyllähän paranormaalissa romanssissa ja viihdekirjassa on hirvittävän paljon samaa. Olisi kiva oikeasti kuulla jonkun tutkijan visio asiasta, koska genre on kuitenkin vielä aika uusi. Tuon Ennen päivänlaskua ei voi -romaanin heitin itse mukaan siksi, että se jossakin (en muista missä, siksi tähän on vähän hassu viitata) sanottiin kotimaisen paranormaalin romantiikan edelläkävijäksi. En sitten tiedä.

Lähinnä minua mietityttää se, että monessa paikkaa genren sanotaan rakentuvan tietyistä kliseistä, mutta itse en ole välttämättä sitä mieltä, että vain nämä "koulun komein poika ja orpotyttö"-tyyppiset asetelmat olisivat sitä ainoaa oikeinta ja puhtainta paranormaalia romantiikkaa. Ihan kuin viihdekirjassa miksei myös paranormaalissa romanssissa voisi olla enemmän vaihtelua ja variaatiota. Siksi esim nuo aikamatkustusteemat sopivat minusta hyvin genreen, vaikka tuo "paranormaali" termi yhdistyy helpoiten paranormaaliin olentoon eikä sinällään tapahtumaan/ulottuvuuteen tms.