Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (Tammi 2012) 324s.

Minua aina pelottaa, kun blogeissa hehkutetaan jotakin kirjaa. Siitä tulee vastareaktio ja sellainen ajatus, että tästä en varmasti voi pitää, kun kaikki muut pitävät siitä niin tavattomasti. Olen krooninen vastarannankiiski, joka haluaa löytää itse suosikkinsa. Välillä kuitenkin käy niin, että oma makuni osuu yksiin "yleisen maun" kanssa. Sillon on helppo hymyillä ja sanoa, että onneksi olin väärässä kuvitellessani, että tämä kirja ei ole minua varten.

Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala on kutkuttava kertomus tytöstä, veljestä, ystävästä ja elämästä, jonka kuvakudos on kaunis mutta haavoittuvainen. Eleanor Maudin näkökulmasta kuvattu tarina jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen on kerrottu pikkutytön suulla, toinen nuoren naisen. Pienen Ellyn vilpittömyys ja elämänasenne on viattomuudessaan viehättävä. Aikuinen Elly katsoo asioita elämänkokemuksen kautta, mutta silti tarina ei paljasta kaikkea; se mitä ei sanota, leijuu ilmassa ja rivien väleissä mutta on silti yhtä tärkeä osa tarinaa.

     "Minkä nimen haluat antaa sille?" hän kysyi.
     "Eleanor Maud", sanoin.
     "Et voi antaa sille omaa nimeäsi", veli nauroi.
     "Miksen?" sanoin hiukan lannistuneena.
     "Koska se on poika", hän sanoi.
     "Ai", sanoin ja katsoin kanin kastanjanruskeaa turkkia, valkoista häntää ja kahta pientä papanaa, jotka olivat pudonneet sen takapuolesta, ja ajattelin, että se tosiaan näyttikin pojalta.
     "No mikä sen nimi voisi olla?" kysyin.
     "Jumala", veli sanoi mahtipontisesti. (Winman: Kani nimeltä jumala, s.27)

Vaikka Elly on kertomuksen kertoja ja päähenkilö, hän on samalla myös sivustakatsoja. Tarinassa kuljetetaan mukana monta elämänkohtaloa. Ellyn ystävä Jenny Penny, jonka Elly kadottaa moneksi vuodeksi. Perheen majatalossa asuva Arthur, isän sisko Nelly, joka on aina ollut rakastunut äitiin, sekä Ellyn veli Joe, joka rakastaa Charlieta. Ellyn omat valinnat ja päämäärät jäävät sivuseikaksi, sillä perheen elämä ja sen vetovoimaisuus saa keskeisen roolin. Tarinaa on mahdotonta ajatella pelkästään Ellyn kertomuksena, sillä se on oikeastaan paljon isompi kokonaisuus, joka jättää sanomatta paljon, mutta juuri sellaisella tavalla, ettei kertomus jätä tyytymättömäksi.

Ahmin kirjan miltei yhdeltä istumalta. Olen ollut kevätkauden tapani mukaan hienoisessa lukujumissa, joten Kani nimeltä jumala oli positiivinen ja varsin virkistävä kokemus. Se jää kummittelemaan mieleen ja luulen, että tämä on sellainen kirja, johon tulen palaamaan jossain vaiheessa uudelleen. Se vaatii hieman parempaa tarkastelua ja pohdintaa, luulen, että minulla jäi jotakin ymmärtämättä ja sisäistämättä. Tässä oli kuitenkin onnistuneita ja virkistäviä ratkaisuja kuten esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluvien kuvaaminen ilman turhaa alleviivaamista ja toisaalta myös suurten aiheiden käsittely hienovaraisen pelkistetysti.

Kirja on luettu jo useassa blogissa, joten en laiskuuttani linkitä tällä kertaa. Suosittelen Kani nimeltä jumala -kirjaa kaikille, jotka haluavat lukea älykkään ja monitasoisen hyvänmielenromaanin, joka herättää tunteita ja ajatuksia ja jää pitkäksi aikaa mieleen.