Anneli kanto& Terhi Rannela kokoonpanolla kirjoitettu Tähystäjäneito on ollut jo pitkään lukulistallani. Nyt sitten sain sen kirjastosta, ja kaikesta nanowrimottamisesta huolimatta päätin lukea kirjan. Luinkin sen melkein yhdeltä istumalta eräänä iltana, kun nanowrimon sanamäärät oli saatu jo kasaan ja sanasotakumppanit tainnutettu. Huomasin muuten jostakin, että myös Tähystäjäneito olisi marraskuun aikaansaannosta. Ei siis hassumpi kirjavalinta tälle kuukaudelle.
Kirjan juonta en ryhdy tässä erityisen yksityiskohtaisesti referoimaan, sillä Tähystäjäneidosta on kirjoitettu muu muassa seuraavissa blogeissa(Kirjamielellä, Saran kirjat ) sekä romaanin nettisivuilla. Tarinassa Saramatin tähystäjäneito Amaya lähtee naapurivaltioon edustusmatkalle ja joutuu tempaistuksi valtapelin pyörteisiin. Fantasiaa tai ehkä pikemminkin vaihtoehtohistoriaa edustava lasten- ja nuortenkirja on trilogian ensimmäinen osa.
Kirja on juoneltaan melko ennalta-arvattava, mutta siitä huolimatta mukavaa luettavaa. Jäin kuitenkin hieman pohtimaan kirjan kohderyhmää, sillä kieli on melko helppolukuista jos ei ihan naiivia kuitenkaan, mutta silti kirjassa on suoriakin viittauksia makuukamarin tapahtumiin. Epäilemättä myös kirjasarjan tulevissa osissa Amayan rakkauselämä on enemmän edustettuna. Jonkinlaisena kasvutarinana tämä lienee tarkoitus käsittää. Minusta on kuitenkin mukava huomata, että fantasiakirjallisuutta on alettu yhä enenevässä määrin julkaista myös kotimaisilta kirjoittajilta.
Mutta kuka on lukija?
Mutta kuka on lukija?
Kirjaa ja sen yhteyteen liittynyttä keskustelua (Yöpöydän kirjat ja Kuparisaari) seurattuani olen alkanut pohtia muutamaa seikkaa liittyen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Vaikka tämän tyyppinen fantasiakirjallisuus on ensisijaisesti suunnattu lapsille ja nuorille, on lukijoiden joukossa myös paljon aikuisia. Aikuisille kun ei pahemmin julkaista kotimaista fantasiaa, mikä luonnollisesti saa aikaan sen, että aiheesta kiinnostuneet lukevat myös genreen sopivat lapsille ja nuorille suunnatut kirjat. Ja blogikeskustelujen ja -arvostelujen myötä yleensä juuri aikuislukijoiden mielipiteet ja näkemykset nousevat lasten ja nuorten mielipiteitä paremmin esille.
Onkin mielenkiintoista kysyä, miten tämä on vaikuttanut kirjailijoihin? Kiinnitin huomiota Tähystäjäneito -kirjan toisen kirjoittajan, Anneli Kannon kirjoitukseen kirjan blogissa. Hän perustelee kirjan kritiikkiä saaneita nimivalintoja muun muassa seuraavalla: "Oletimme, että esimerkiksi nimi Radko ohjaisi lukijan oikeille jäljille. Onhan hän nimikaima serbikenraali Ratko Mladicille, joka parhaillaan on Haagin ihmisoikeustuomioistuimessa Screbrenican kansanmurhasta syytettynä".
On toki hienoa, että kirjailija ei aliarvio lukijaansa, mutta onko todellakin realistista odottaa, että kirjan kohderyhmä (lapset ja nuoret) ymmärtävät tällaisen viittauksen? Jos taas tämä ja muut kirjailijan mainitsemat viittaukset on tarkoitettu aikuislukijoille, jää minulle hyvin epäselväksi se, miksi kyseinen kirja ylipäätään on julkaistu lastenkirjana, jos kuitenkin oletetaan että aikuislukijat (blogistit ja kriitikot) tarttuvat edellä mainitun kaltaisiin viittauksiin. Menee yli minun käsityskykyni.
Samantapainen ilmiö käväisi Ennustuksen kirjoittaneen Hanna Van der Steenin blogissa hänen kommentoidessaan parikymppisten ymmärtämätöntä suhtautumista hänen kirjansa maailmaan. Postaus kuitenkin poistettiin myöhemmin, joten ei siitä sitten sen enempää.
Lähinnä asia nousi mielessäni esille siksi, että asetelma tuntuu minusta surulliselta. Eikö lastenkirjoja kirjoiteta lapsille ja lapsilukijoita ajatellen? Miksi sitten meidän, kohderyhmään täysin kuulumattomien lukijoiden mielipiteillä on niin suuri merkitys. Eihän kirjoja ole kirjoitettu meitä varten. Vai onko?
Onkin mielenkiintoista kysyä, miten tämä on vaikuttanut kirjailijoihin? Kiinnitin huomiota Tähystäjäneito -kirjan toisen kirjoittajan, Anneli Kannon kirjoitukseen kirjan blogissa. Hän perustelee kirjan kritiikkiä saaneita nimivalintoja muun muassa seuraavalla: "Oletimme, että esimerkiksi nimi Radko ohjaisi lukijan oikeille jäljille. Onhan hän nimikaima serbikenraali Ratko Mladicille, joka parhaillaan on Haagin ihmisoikeustuomioistuimessa Screbrenican kansanmurhasta syytettynä".
On toki hienoa, että kirjailija ei aliarvio lukijaansa, mutta onko todellakin realistista odottaa, että kirjan kohderyhmä (lapset ja nuoret) ymmärtävät tällaisen viittauksen? Jos taas tämä ja muut kirjailijan mainitsemat viittaukset on tarkoitettu aikuislukijoille, jää minulle hyvin epäselväksi se, miksi kyseinen kirja ylipäätään on julkaistu lastenkirjana, jos kuitenkin oletetaan että aikuislukijat (blogistit ja kriitikot) tarttuvat edellä mainitun kaltaisiin viittauksiin. Menee yli minun käsityskykyni.
Samantapainen ilmiö käväisi Ennustuksen kirjoittaneen Hanna Van der Steenin blogissa hänen kommentoidessaan parikymppisten ymmärtämätöntä suhtautumista hänen kirjansa maailmaan. Postaus kuitenkin poistettiin myöhemmin, joten ei siitä sitten sen enempää.
Lähinnä asia nousi mielessäni esille siksi, että asetelma tuntuu minusta surulliselta. Eikö lastenkirjoja kirjoiteta lapsille ja lapsilukijoita ajatellen? Miksi sitten meidän, kohderyhmään täysin kuulumattomien lukijoiden mielipiteillä on niin suuri merkitys. Eihän kirjoja ole kirjoitettu meitä varten. Vai onko?
14 kommenttia:
Mielenkiintoinen kirjoitus! En osaa asiaa sen kummemmin kommentoida, kun en lue genreä ollenkaan. Mutta pakko oli vain kommentoida, että olisi kyllä Radko-viittaus jäänyt todennäköisesti minultakin hoksaamatta, vaikka varsin aktiivisesti maailman tapahtumia uutisten välityksellä tutkinkin:)
Hyvää pohdintaa! Minusta tuollaiset nimiviittaukset ym. saisivat yleensäkin olla sellaisia, että niitä ei ole PAKKO tajuta jotta voisi nauttia lukemisesta ja tulkita kirjaa.
Parhaillaan juuri luen tuota Hanna van der Steenin esikoista, joka on mielestäni lähinnä ahmimisikäisten tyttöjen kirjallisuutta. Jo makeaahkot, joskin herkulliset kannet karkottavat miespuoliset lukijat. Päähenkilöt ovat melkein 13-vuotiaat kaksostytöt, joten nuorten- tai varhaisnuortenkirjasta on kyse. Silti minä, 46 v., luen kirjaa ja aion siitä kirjoittaakin. Lähinnä tarkoitus on vinkata kirjasta vanhemmille ja opettajille, jotka valitsevat luettavaaa nuorille. Tuota puolta en juurikaan ole tullut ajatelleeksi, että kirjailija tarkoituksellisesti ottaisi huomioon aikuisen lukijan tällaisissa kirjoissa. Hyvä pointti!
Heippa, tarkennan vielä tuota blogissani ollutta keskustelua. Tiedän, että on itsemurha levittää tällaista arvostelua muille, koska se saa sitten kaikki potentiaaliset lukijat pohtimaan, että onko kirja todella noin huono. :) Teen sen kuitenkin nyt tässä siksi, että ymmärrät Ahmu mitä tarkoitin. Eli ymmärtäisin tämän arvostelun tyylistä lukijan olevan ehkä parikymppinen tai nuorempi. http://www.librarything.com/work/11471174/reviews
Samantyyppinen, kenties saman kirjoittajan ;) (no ei välttämättä kuitenkaan) eli lehden parikymppisen harjoittelijan arvostelu oli Hämeen sanomissa. Minua ei haittaa kritiikki, mutta eikö tämä ole aika lannistavaa kuitenkin? ;D Eli nostin asian esille blogissani siksi, että mietin ärsyttääkö kirjani juuri tuon ikäistä väkeä. Onneksi nk. oikeiden kriitikkojen arvostelut ovat olleet positiivisia, niin en sentään ole lakannut kokonaan kirjoittamasta. Ongelmana meillä lastenkirjailijoilla on se, että kohderyhmämme, ala-asteikäiset lapset, eivät kerro mielipiteitään täällä nettimaailmassa. Niinpä palaute on otettava aikuisilta. Ja siksi se aikuisilta tuleva palaute sitten masentaa ollessaan YKSINOMAAN negatiivista.
Huom. en yritä tällä nyt vaikuttaa siihen, mitä te tai kukaan täällä kävijä kirjoittaisi. Tietysti pitää olla rehellinen kommenteissaan. Itse en kirjoittanut kirjaa aikuisille. Mutta palaute tosiaan tulee pääasiassa aikuisten kautta. :)
Kiitos kun sain avautua.
Tarkennus vielä: meidän lastenkirjailijoiden kohdeyleisö ei kerro palautetta missään muuallakaan. Ainakaan minulle. Ellei kyseessä ole tuttavaperhe tai tuttavan tuttavaperhe, jolloin palaute on toki värittynyttä.
Hanna: Voi apua, ei kyllä tosiaan ollut mitenkään mieltä ylentävä arvio, varmasti aiheuttaa angstaamista. Toki jokaisella on oma vapaus ilmaista mielipiteensä haluamallaan tavalla, mutta kumminkin X(
Oikeastaan juuri tämän asian takia nostinkin jutun yleisesti esille blogissani, koska olen miettinyt, antavatko pääsääntöisesti aikuisten kirjoittamat blogiarviot ihan vääristynyttä kuvaa siitä, millainen kirja on. Koska kohderyhmään kuuluvat lukijat ihan varmasti kokevat asian toisin, eli omalla ja ikäkauteensa kuuluvalla tavalla. Ja lastenkirjailijoiden puolesta on melkein harmi, ettei palautetta ainakaan kovin helpolla saa heiltä, joille kirjan on ihan tarkoituksella kirjoittanut. Lapsilta tuleva palaute on valitettavasti (tai onneksi?) monessa muussakin asiassa tätä "Ihanaa, ihan kiva, plääh" -linjaa, eli rakentava palaute on varmaan aika lailla kiven alla.
Mutta alkaako kirjoittaja/kirjailija sitten helpommin ajatella, että muokkaa/kirjoittaa tekstiään sellaiseksi, että nimenomaan palautettava antava yhteisö suhtautuu siihen positiivisesti?
ja kiitos: täällä saa aina avautua, koska siitä seuraa mielenkiintoisia keskusteluja :)
hyvä kysymys tuo, että muokkautuuko teksti aikuisia kosiskelevaksi. Olen niin alussa, että vielä se ei minulla ole vaikuttanut. Erityisesti siksi, että toinen kirja oli jo pitkällä ennen kuin kritiikkejä ensimmäisestä alkoi tulla. Olen kuullut kokeneemmilta, että pikemminkin kirjailijat alkavat välittää vähemmän kritiikeistä edetessään "urallaan", joten tiedä häntä. Toivottavasti joku edistyneempi kirjailija vastaa tähän. :)
Tällä hetkellä ajattelen, että erityisesti ammattikriitikoilla on aika suuri rooli tässä palautteen antamisessa. Toki muutkin arviot ovat aina tärkeitä ja saavat miettimään sitä, mitä voisi tehdä paremmin, mutta nk. ammattilaisten arvioon luottaa ehkä enemmän siinä mielessä, että heille maksetaan puolueettomuudesta (kai) ja he sen vuoksi yrittävät lukea kirjan objektiivisesti, eivät ainoastaan omasta näkökulmastaan, vaan miettien sitä oikeaa kohderyhmää.
Toisaalta, jos on kirjoittanut yli 50 kirjaa, niin kuin tiedän monen ammattilaisnuortenkirjailijan kirjoittaneen, ei yhden kirjan saama kritiikki kenties vaikuta muutenkaan kovin paljoa omaan tuotantoon. Varmasti meillä aloittelijoilla on paljon herkempi nahka.
Minäkin hieman mietiskelin tähän liittyviä asioita, kun Junior Finlandia -ehdokkaat nimettiin. En tosin ole lukenut kyseisiä kirjoja, mutta kun takakansitekstejä kiireessä lueskelin, niin en voinut olla ihmettelemättä: Siperiaan pakkoleirille lähtemistä ja ydinvoimalaräjähdyksiä... Ketä esim. 12-vuotiasta kinnostaa?! Jos lapsilta kysyttäisiin, niin olisiko tuollaiset kirjat väijymässä palkintoa? Itselläni ei ole lapsia enkä ihan hirveästi lastenkirjallisuutta lue, mutta olin lapsena aktiivinen lukija ja siirryin melko aikaisin aikuisten kirjallisuuden pariin. Luin siis jo tyyliin 12-vuotiaana nuortenkirjoja. Ja minua ei ainakaan olisi kyseiset kirjat olisi noin aiheen puolesta kiinnostaneet. No, kunhan turisen:)
Kiinnostava näkökulma asiaan, jota en ole itse tullut ajatelleeksikaan! Voi olla, että kommentoin hieman asian vierestä, sillä omakohtaista kokemusta lapsille ja nuorille kirjoittamisesta minulla ei ole, vaikka tuleva fantasiakirjani varmasti sopii monen nuorenkin makuun.
Fantasia on genrenä Suomessa ollut vähän toispuoleinen konkkaaja: nuoremmille lukijoille on pikku hiljaa alkanut tulla tarjontaa ja valikoimaa isoiltakin kustantamoilta, mutta aikuisille se on ollut varsin kapea. Osittain tämä johtunee siitä, että aikuiset lukevat käännösfantasiaa tai (kun kyllästyvät odottamaan suomennosta) loikkaavat lukemaan suoraan alkuperäiskielellä, joka useimmiten on englanti. Ehkä tämän vuoksi aikuisille suunnattuja teoksia on tullut markkinoille vain tipotellen -- siihen minun on vaikea uskoa, etteikö käsikirjoituksia olisi aiemminkin kustantamoille tarjottu.
Mutta asiaan. Voisiko olla, että kustantamot ovat aiemmin viestittäneet hienovaraisesti, että jos fantasiaa haluaa saada julkaistavaksi asti, se pitää suunnata nuorille? Olen tätä jonkin verran miettinyt, sillä Mifongin perintö meinattiin alkujaan luokitella vain nuortenkirjallisuuteen, joka mielestäni olisi liian kapea karsina.
Voisiko tässä olla jokin osatekijä, joka on vaikuttanut kotimaisten fantasiakirjailijoiden taipumukseen kirjoittaa lapsille tai nuorille suunnattu teoksensa niin, että siinä on purtavaa myös aikuiselle? Sonjan kommentista esimerkkejä lainatakseni: onko lapselle lukijana merkitystä sillä, mennäänkö pakkoleirille vai kesäleirille; onko ydinräjähdyksiä vai puunjuurien posauttamista dynamiitilla (kuten eräässä lapsena lukemassani kirjassa)?
Toisaalta, olen lukenut nuorten kirjoja aikuisena niin vähän, että en tiedä onko tällainen "aikuisten ulottuvuus" niissä sääntö. Kun aikuinen kirjoittaa, voiko sitä ulottuvuutta edes välttää?
Hanna: Itse ainakin kovasti toivon, ettei meitä blogien kirjoittajia missään vaiheessa rinnastettaisi suoraan ammattikriitikoihin. Tästä on varmaan osa blogien kirjoittajista eri mieltä, mutta minua ainakin hirvittää, että joku oikeasti (siis varsinkaan kirjailija) antaisi mielipiteeni vaikuttaa kirjoittamiseensa.
Onhan bloginkirjoittajien joukossa toki myös ihan ammattikriitikoiden tasoisia kirjoittajia (sekä koulutukseltaan että tekstintuottamistaidoiltaan), mutta ainakin minulle on kyse omien lulukokemusten ylöskirjaamisesta ja toisaalta kirjavinkkien saamisesta ja antamisesta. Se, mikä vaikutus blogeilla on kirjallisuuteen noin pidemmällä aikavälillä jää nähtäväksi.
Sonja: Minulla on myös käynyt niin, että siirryin käytännössä suoraan ns. lastenkirjoista Untinen-Auel, Zimmer-Bradley ja Utrio tyyppisiin kirjoihin. Jostain syystä esim. 15-vuotiaana koin silloin lukemani nuortenkirjat hirveän naiiveina ja teennäisinä. Ja nyt luen niitä välipalana ihan mielellään. Onko sitten tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut jokin henkinen taantuma, vai pitikö 15-vuotiaana yrittää näyttää kypsemmältä lukemalla aikuistenkirjoja?
J.S.Meresmaa: Itseasiassa jännää, mutta jotenkin olin kuvitellut, että sinunkin kirjasi kuuluisi nuortenkirjojen genreen! Mistäköhän se johtuu, että fantasian (kotimaisen) kuvittelee heti olevan lapsille suunnattua? Tai niinhän se on miten sanoit: näin täällä Suomessa yleensä on.
Olen itse mieltänyt niin, että fantasian sijaan tietyn tyyppisiä kirjoja lukeville ihmisille tarjotaan mielummin vaikka historiallisia romaaneja tai Da Vinci -tyyppisiä mysteerikirjoja. Fantasiaa ei jollain tavalla pidetä katu-uskottavana tai ainakaan vakaville aikuisille sopivana luettavana. Toisaalta ehkä tämä vampyyrikirjallisuus-hyökyaalto pikkuisen murtaa muureja, sillä kaikki kyseisen genren kirjat ei todellakaan sovellu lapsille ja varhaisnuorille.
Mielenkiintoinen ilmiö ovat sitten nuorten kirjoittajien (alle 18?) kirjoittamat nuortenkirjat, kuten vaikka tämä taannoin julkaistu Surunsyöjät. Osaavatko nuoret sitten itse lähestyä vaativaa kohderyhmäänsä niin, että teksti varmasti kohtaa lukija, eikä aikuisen ääni välity tekstistä liikaa. Vai ovatko nuoret yhtä lailla stereotyyppien vankeja myös kirjailijoina.
Tästäpä voisi joku kirjallisuudentutkia vääntää gradunsa!
Hei, tämä oli todella kiinnostavaa pohdintaa ja sai miettimään omaa asemaani aikuislukijana lukiessani nuortenkirjallisuutta. Fantasia-genreen en ole kovinkaan paljon perehtynyt. Linkitin kirjoituksesi postaukseni kommenttiosioon, jossa pohdin yleensä nuorten lukemista, lukemistottumuksia sekä kotimaisen nuortenkirjallisuuden lukemista.
Huoh. Kirjoitin pitkän kirjoituksen ja sitten painoin ruksia. Puff...
Lyhyesti uusiksi:
Todellakin mielenkiintoista pohdintaa. Itse luen kohtalaisesti fantasia ja science fiction -genren nuortenkirjoja (pääasiassa ulkolaisia ja englanniksi) ja arvostelen niitä blogissani, koska kirjojen aiheet ovat mielenkiintoisia. Kun kirja on suunnattu nuorille, asennoidun sen mukaisesti. Silti kirjoitan arvioni aina siitä pidänkö kirjasta henkilökohtaisesti ja sopiiko se _myös_ aikuiselle lukijalle, tällaiselle reilusti yli nelikymppiselle. Olen Ahmun kanssa samaa mieltä, että en halua tulla rinnastetuksi ammattikriitikkoon. Tarkoitukseni on aina tuoda esille omaa näkemystä arvioinneissa ja olla siten subjektiivinen.
Tämän päivän nuortenkirjat ovat mielestäni usein laadukkaita ja ansaitsevat tulla luetuksi ikäsuosituksensa ulkopuolellakin. Monet aikuiset kaihtavat turhaan YA-kirjoja. Uskon, että nuorten kirjoissa on mukana aina "aikuisten ulottuvuus", jos sen on aikuinen kirjoittanut, mutta omalta kannaltani en voi pitää sitä huonona asiana.
On tietysti harmi, jos kirjailijat eivät saa kaipaamaansa palautetta juuri nuorilta lukijoilta tarpeeksi.
Ah, sinulla on aina niin viisaita pohdiskeluja täällä blogissasi, että tulen aina vähän väliä kommentoimaan näitä.
Tätä tekstiä lukiessani mietin pitkää ja hartaasti erästä asiaa, jota olen jo jonkin aikaa miettinyt.
Nimittäin ikääni. Kuten sanoitte, kirjailijat saavat aivan liian vähän palautetta nuorilta. Kirjabloggaajien maailmassa se on vielä hankalampaa, koska meitä nuoria ei kuulu tähän bloggareiden ryhmään kamalan montaa.
Taas jäin jonnekkin puoleen matkaan asiassani.
Eli todellakin, vaikkei kirjabloggaajien joukosta löydykkään suunnatonta määrää nuoria, voin sanoa, että meitä alaikäisi kuitenkin löytyy ainakin kaksi. Minä ja Inka kirjapinot blogista. Itse osittain päädyin kirjablogin pitämiseen juuri sen takia, että pääsen kirjoittamaan nuorten kirjoista nuoren silmin.
En viitsinyt kuitenkaan alkaa julistaa suureen ääneen ikääni, koska joskus ikänsä mainitseminen on aiheuttanut ainoastaan sitä, että porukat kiertävät kaukaa. Nyt olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kirjabloggaajat ovat sangen suvaitsevaa porukkaa ja blogillani menee suhteellisen hyvin. Toivottavasti asia ei muutu tämän kommentin jälkeen.
(Haha, nyt kaikki sitten vain ehdottelemaan minulle hyviä nuorten kirjoja)
Sara: Kiitos linkityksestä :)
Raija: Tiedän tuon tunteen, kun kommentit katoavat! Olen ottanut tavaksi copypastettaa jokaisen kirjoittamani kommentin em. tapahtuman pelossa...
Minä en ole oikein edes pohtinut, osaanko ottaa kirjaa lukiessani huomioon sen, että en varsinaisesti kuulu kohderyhmään. Ja on tietysti ihan turha ärsyyntyä siitä, että kirja on kirjoitettu "lapsenmielisesti" jos kohderyhmänä nimenomaan on lapset. Yritän itse ottaa jatkossa asian paremmin huomioon, koska en myöskään halua kirjojen kirjoittajien kokevan, että "arvostelen" teoksia vääristä lähtökohdista käsin. Vaikka sitten kyseessä onkin ihan oma harrasteluni eikä minkäänlainen kriitikkotoiminta.
Hanna: Minunkin kokemuksen mukaan täällä kirjabloggaripiireissä ei turhan paljon katsella ihmisten ikää. Joukossa on minua kymmenen vuotta vanhempia ja kymmenen vuotta nuorempia ja kaikkien näkökulmia kuulen ihan hirveän mielellään. Ja tietysti ikä vaikuttaa lukukokemukseen paljonkin: ei mielestäni niin, että kokisin nuorempien olevan jotenkin "kokemattomampia" tai "lapsellisempia", vaan pikemminkin jopa päivastoin, kun meillä jokaisella on oma maailmankuva johon verrata lukemaansa. Eli tiivistettynä: IHAN mahtavaa, että joukossamme on myös nuorempia bloggaajia, kiva kun tulit kaapista ;)
Lähetä kommentti