John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama (Gummerus 2009)
No voi hyvät hytinät. Elän ilmeisesti vaihetta, joka jostain syystä altistaa minut lukemaan sellaisia kirjoja, joista en pidä tai joita en tajua. John Ajvide Lindqvistin Ihmissatama kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Olen lukenut kirjailijalta Ystävät hämärän jälkeen sekä Kuinka kuolleita käsitellään ja pidin kummastakin. Ihmissatama on ollut minulla joskus aikaisemminkin kirjastosta lainassa, mutta viimeksi se jäi kesken (paha tapa). Olisi jäänyt nytkin, ellen olisi ollut niin itsepäinen.
Ihmissatamassa Anders ja Cecilia lähtevät kuusivuotiaan tyttärensä Majan kanssa retkeilemään kesämökkisaaren läheisyydessä olevalle majakalle. Maja katoaa, eikä hänestä löydy jälkeäkään. Tarinassa hypitään menneen ja nykyhetken välillä ja vähitellen lukijalle paljastuvat niin saaren salaisuudet kuin sen mielenkiintoiset ihmiskohtalotkin.
Olin tarinan juonesta koko ajan ihan ulalla, mutta Lindqvist onnistuu luomaan maagisesti saariston salaperäisen ja merentyrskeisen tunnelman. Kirja ei todellakaan ollut kevyt eikä helppo, sillä yliluonnollisten elementtien ohella se henkii pohjoismaalaista melankoliaa ja synkkyyttä, joka tulee melkeinpä liian lähelle. Kirja on ahdistava, eikä se oikein tempaa mukaansa, vaan masentaa synkillä kuvauksilla ja olotilalla, joka antaa ymmärtää, ettei kaikki välttämättä pääty hyvin. Ihailen kuitenkin meren voimaa, jonka kirjailija on saanut vangituksi tarinaan. Ihmissatama on todella vaikuttava kokonaisuus, vaikka tarina jääkin oudoksi ja irralliseksi.
Minulla on ollut aina hiukan hankaluuksia lukea kauhugenreen sijoittuvia kirjoja, koska niiden tunnelma on outo ja jotenkin vieraannuttava. Törmään samaan ilmiöön oikeastaan aina, kun yritän lukea yliluonnollisilla elementeillä maustettuja kauhukirjoja. Kauhun tunnelma onkin hankala asia, sillä lukiessa sitä ymmärtää, mikä merkitys esimerkiksi kauhuelokuvien musiikilla on. Ihmissatama jättää epämiellyttävän olon, joten ainakin kammottavan tunnelman luomisessa Lindgvist onnistuu.
Suosittelen kirjaa pohjoismaisen kauhun ystäville.
6 kommenttia:
Minäkin tykkäsin tästä, vaikka onhan se myönnettävä että juoni ei ollut kaikin osin täysin selkeä. Mutta saaren ja meren tunnelmat toimivat upeasti!
Jaahas, kuulostaa minulle sopivalta tapaukselta. ;)
Ystävät hämärän jälkeen odottaa lukemista vielä hyllyssä. Pitäisi nyt petrata ja lukea se!
Minuakin tämän kirjan juoni hämäsi. Pidin kirjan yleisestä tunnelmasta ja ahdistavasta ilmapiiristä sekä Lindqvistin loistavasta kirjoituksesta, mutta minusta loppu jäi ihan liian avoimeksi ja sekaiseksi. Tyyliin kysymyksiä heräsi paljon enemmän kuin niihin onnistuttiin vastaamaan. Ihan hyvä kirja Ihmissatama kuitenkin oli.
Et näköjään ole vielä lukenut kirjailijan tuoreinta Kultatukka, tähtönen. Ilmestyi muistaakseni viime vuonna. Todella hieno lukukokemus, paljon muutakin kuin jännityksellä mässäilyä!
Kiitos vinkistä! Taidan lukea, tosin Lingvistiä ei uskalla kovin montaa lukea lyhyen ajan sisällä ;)
Minä haluaisin lukea enemmän kauhua ja ehkä tämä voisi olla yksi hyvä ehdokas, koska mainitset meren ja majakan. <3 Ja joskus on hyvä lukea kirjoja, joita ei ehkä ihan tajua.
Lähetä kommentti