Annukka Salama: Piraijakuiskaaja (wsoy 2013), 377s, arvostelukappale
Annukka Salaman Piraijakuiskaaja jatkaa Käärmeenlumoojan aloittanutta faunoideista kertovaa kirjasarjaa. Piraijakuiskaajassa selvitellään Unnan salaperäistä taustaa, surffataan ja shoppaillaan Kaliforniassa ja paetaan metsästäjiä, jotka yrittävät ottaa faunoidien voimat käyttöönsä. Mukana on tuttujen hahmojen lisäksi sisarukset Eden ja Neno, jotka tuovat lisäväriä muutenkin persoonalliseen henkilögalleriaan.
"Eikö me lennetäkään Suomeen?" Eden kysyi ja pujahti takapenkille.
"Poiketaan vain", isä sanoi apukuskin paikalta ja läimäytti oven kiinni. "Kansainvälinen Voimaeläinvaltuusto sijaitsee yhdysvalloissa."
Eden napsautti turvavyön kiinni, kun Nemo käynnisti moottorin. "Missä siellä?"
"La Jolla, Kalifornia."
Nemo nauroi ääneen. "Jumalauta. Surfing U.S.A."
(Salama:Piraijakuiskaaja, s.24)
Kalifornia tuntui ensialkuun oudolta tapahtumapaikalta, mutta Salama osaa istuttaa hahmonsa uuteen ympäristöön, joka Suomen jälkeen tuntuu virkistävältä, mutta ei liian vieraalta. Voimaeläinvaltuusto ja sen tapahtumat tuo mieleen Harry Potter -kirjojen taikaneuvostot, mutta Salaman nuorisokulttuureista ammentava maailma ei muuten tuo mieleen muita tuttuja kirjoja. Piraijakuiskaajassa päästetään myös vanhemmat salaisuuksien verhon taakse, kun Unna kertoo ominaisuuksistaan vanhemmilleen: tai miten sen nyt ottaa. Vanhemmat tuntuvat olevan lähinnä kiinnostuneita Rufuksen kyvyistä, eivätkä edes kysy Unnan taidoista ja ominaisuuksista. Salama etäännyttää muutenkin tavallisen perhe-elämän jonnekin kauas. Ala-ikäinen Unna uskalletaan surutta laskea poikaporukan mukana toiselle puolelle maailmaa, eikä koulusta erottaminenkaan tunnu liikuttavan ketään.
Salaman rakentama maailma on paranormaalin romantiikan hengessä surullisen patriarkaainen. Faunoidit ovat miehiä, eikä Unnakaan loppujen lopuksi ole poikkeus siinä mielessä, kuin olisin hänen toivonut olevan. Loppuratkaisua sen enempää paljastamatta tarina kuitenkin herätti kysymyksiä ja odotuksia, jotka pakottavat tarttumaan myös seuraavaan kirjaan. Itse olin kuitenkin toivonut, että kotimainen paranormaaleista elementeistä ammentava nuortenkirjallisuus toisi mukanaan sukupuolten välistä tasa-arvoa, eikä pönkittäisi maskuliininen sankarimies/heikko nainen -asetelmaa entisestään. Rufuksen omistushaluiset mustasukkaisuuskohtaukset olivat kiusallista luettavaa ja vähensivät kipinää, jota olin hahmojen välillä tuntenut.
Salaman kieli on äärimmäisen herkullista ja mukavaa lukea. Kirjailija on onnistunut vangitsemaan tarinaansa nuorten maailman ja nuorisokulttuurien piirteitä. Hahmot ovat värikkäitä, moniulotteisia ja uskottavia. Tosin ihmettelin Joonen äkillistä muuttumista glamrokkarista indierokkariksi. Henkilöhahmoissa on joka tapauksessa monta mielenkiintoista ulottuvuutta ja odotan kirjasarjan seuraavilta osilta paljon. Faunoidit ovat viihdyttävintä seuraa pitkään aikaan. Myös Salaman tarinaansa kirjoittama huumori iskee, ja saa lukijan nauttimaan kielellisestä tykityksestä ja hauskoista oivalluksista.
Plussana kehun kirjan kantta, joka oli herkullinen! On vähän hassua, että kustantaja muutti kirjasarjan ilmettä toisen kirjan kohdalla, mutta pehmeäkantinen, tyylikkäästi tehty kirja on huomattavasti houkuttelevampi ja miellyttävämpi lukea, kuin perinteinen kovakantinen opus. Kaikenkaikkiaan Piraijakuiskaaja on hyväntuulista, raikasta kirjallisuutta, joka ehkä hyödyntää genren kliseitä, mutta ei kompastu niihin vaan tuo tarinaan myös jotakin ihan uutta.
Suosittelen Faunoidit -kirjasarjaa paranormaalin romantiikan ja viihdyttävän kerronnan ystäville!
7 kommenttia:
Sukupuoliasetelma on tässä tosiaan ehkä turhankin perinteinen. Edenissä on vähän ytyä, mutta hänkin saa "arvoisensa" miehen.
Tuo perhe-elämän etäännyttäminen jäi vähän kiusaamaan ja vie uskottavuuspisteitä edes siinä omalakisessaan reaalifantasiamaailmassa.
Morre: Totta! Eden on hyvä lisä henkilögalleriaan, vaikka roolit pysyvät silti melko konventionaalisina. Fantasiassa on toki lupa muokata todellisuutta, mutta kun puhutaan fantasiasta, jossa liikutaan tuntemamme kaltaisessa reaalimaailmassa, herää lukijalle väistämättä odotuksia siitä miten maailman pitäisi toimia...
Minusta tässä on uskottavuusongelmia siellä sun täällä, ja vedin herneen nenään indierokkarista.
Huomasin että kuittasin omassa arvostelussani Rufuksen edwardmaisen sekoilun yhdellä virkkeellä, minä on minulta kummallinen ratkaisu. No minulle pääpari ei koskaan ollutkaan the juttu. Joka tapauksessa voisin laittaa sinulle s-postia lopusta ja miksi näen siinä potentiaalia jotenkin, hm, korjata nämä patriarkaalisuusvirheet.
Dee: Minullakin tuo rokkariasia pisti silmään, vaikka aihe ei varsinaisesti ole lähellä sydäntä. Minua Rufuksen sekoilu ärsytti todella, kuulun kai siihen koulukuntaamån jonka mielestä mustasukkaisuus on ehkä epäseksikkäintä ikinä: hurja lohikäärme muuttui hetkessä säälittäväksi vässykäksi!
Joo, laita mailia niin ei spoilata täällä loppua niiltä, jotka eivät ole viekålä lukeneet sitä :)
Samoilla linjoilla näytetään olevan. :)
Tuo alfaurosrehentely ja sukupuolten epätasa-arvo tosiaan ärsyttävät. Minäkin toivoisin, että kotimaiset genren kirjoittajat tekisivät jotain muuta kuin seuraisivat sen pahimpia kliseitä. Yritin keväällä lukea Rouhiaisen kehuttua Kesytöntä, mutta lukeminen tökkäsi kokonaan tuohon ongelmaan.
Titania: Nuo kliseet kyllä pistävät ärsyttämään, enkä millään suostu uskomaan, että ne yksiselitteisesti "kuuluvat" genreen! Olisi mielenkiintoista, jos aineksista lähtisikin leviämään jotain ihan uutta. Annan kyllä faunoideille mahdollisuuden, koska Piraijakuiskaajan loppu voi muuttua kolmannessa osassa melkein mihin suuntaan vain. Jännittävää nähdä mihin suuntaan Salama alkaa juontaan kuljettaa...
Aika samoilla linjoilla mekin näytämme olevan. Kirjassa oli paljon hyvää, mutta tuo sukupuolten epätasa-arvo tosiaan jäi häiritsemään. Mutta mielenkiintoista nähdä, miten Unnan ja Rufuksen tarina päättyy.
Lähetä kommentti