Vieraskynä: Ori, orava ja harakka - Hahmoanalyysi Annukka Salaman romaanista Käärmeenlumooja

Lupailin toissapäivänä Vinttikamariin uudenlaisia yhteistyökuvioita. Alla vieraskynäkirjoitus Annukka Salaman Käärmeenlumoojasta. Sudelle kiitos loistavan mielenkiintoisesta tekstistä! 

Ori, orava ja harakka - Hahmoanalyysi Annukka Salaman romaanista Käärmeenlumooja

Kirjoittaja: Susi Hukkateillä - blogista

Identiteettikysymysten käsittely ja kysymykset vallasta ovat tyypillisiä nuortenromaaneille. Annukka Salaman spekulatiivista fiktiota edustavassa nuortenromaanissa Käärmeenlumooja (2012) kasvukertomuksen ja oman minuuden etsimisen lisäksi keskitytään siihen, kuinka nuoret näkevät itsensä ja luokittelevat itsensä yhteisön jäseniksi.

Annukka Salaman Käärmeenlumooja kertoo lähes 17-vuotiaasta Unnasta, joka loistaa jokaisessa urheilulajissa ketteryytensä ja nopean reaktiokykynsä ansiosta, mutta pelkää kaikkea yhtäkkisistä äänistä suljettuihin tiloihin. Unna on tietämättään faunoidi eli ihminen, jonka toinen puolikas tulee sattumanvaraisesti valikoituneelta eläimeltä. Faunoideja on paljon enemmänkin, minkä Unna oppii, kun Rufuksen faunoidi-lauma löytää hänet ja ottaa suojelukseensa. Tarinan varsinainen juoni punoutuu Unnan ja Rufuksen alkavan romanssin ympärille samalla, kun Rufus ystävineen esittelee Unnalle faunoidien maailmaa ja laajentaa Unnan näkemystä maailmasta ja siinä asuvista ihmisistä.

Henkilöitä tutkittaessa Käärmeenlumooja on mielenkiintoinen teos erityisesti siksi, että vaikka päähenkilö on nainen, muut tärkeät henkilöt ovat miehiä. Unnan lisäksi kirjassa on muutama muu naishahmo, mutta ne jäävät taka-alalle. Naishahmojen vähyys johtunee siitä, että Unna on maailman ainoa naispuolinen faunoidi.

Heti kirjan ensimmäisellä sivulla selviää, miten sukupuolet on jaettu ja kuinka niihin tulee suhtautua. Rullalautarampilla harrastustaan aloitteleva Unna saa kuulla katsomaan jääneiltä pojilta: ”’Vedä täydellinen frontside ollie.’” Pojat eivät odota tytöltä kovinkaan suuria, sillä heidän mainitsemansa temppu frontside ollie on yksi rullalautailun helpoimpia. Tyttöjen taitoja ”poikien lajeissa” vähätellään, mutta pojat antavat myös ansaittua arvostusta taidokkaasta rullalautailusta.

Ensimmäisen sivun repliikki – kuten myös koko ensimmäinen kohtaus rullalautailurampilla – linjaa silti romaanin näkemyksen siitä, että naisilta ei odoteta vastaavia suorituksia kuin miehiltä, mutta onnistumisen hetkellä naisetkin saavat tunnustusta osakseen. Asetelma myötäilee hyvin pitkälle nykyistä Suomessa vallalla olevaa käsitystä toisaalta tasa-arvoisesta ja toisaalta eriarvoisesta jakaumasta sukupuolten välillä.

Unna on nykyaikainen naispäähenkilö. Hän on yksinäinen, ikätovereidensa ryhmien ulkopuolelle jättäytynyt tyttö, joka on hyvä jokaisessa urheilulajissa, jota hän päättää kokeilla. Arkuus ja tietämättömyys omasta itsestä aiheuttavat kuitenkin sen, ettei päähenkilöllä ole ystäviä, vaan hän viettää päivänsä yksilölajiensa kanssa ja vahtimalla vanhemman sisarensa kahta pientä lasta. Unna ei välitä yhteiskunnan paineista vaan pukeutuu androgyynisesti ”jo vuosia kuin 10-vuotias skedepoika” vaatteisiin, ”joissa hän näytti löysähousuiselta kriminaalinalulta”. Unnalle on annettu myös yksi hyvin naisellinen piirre: pitkät ja tuuheat luonnonoranssit kiharat. Hiusten mainitseminen tuo hahmoon uudenlaisen näkökulman: hahmo, joka ei haluaisi huomion kiinnittyvän naiseuteensa, tuskin pitäisi hiuksiaan naisellisen pitkinä.

Unnan hahmo edustaa nykyaikaista nuorta naista, joka tekee kuten haluaa, eikä välitä yhteiskunnan painostuksesta. Tätä edustaa myös hahmon jääminen jälkeen koulussa: lähes 17-vuotias Unna on vasta aloittamassa lukiota käytyään valmistavan 10. luokan. Kun Unna tapaa Rufuksen ja tämän lauman, Unnassa alkaa ilmetä muutoksia: hän on kiinnostuneempi omasta ulkonäöstään ja vaikka hän on yksinäisenä huolehtinut itsestään vuosia, hän antaa Rufuksen ottaa vastuun turvallisuudesta. Unnan hahmon itsenäisyys vähenee sitä mukaa kun kiinnostus omaa ulkonäköä kohtaan kasvaa. Unna jää aggressiiviseksi heittäytyvien poikien jalkoihin ja odottaa Rufusta apuun. Tyttömäisemmäksi käynyt päähenkilö ei puolustaudu, vaikka voisi olettaa, että tämä on poikamaisissa harrastuksissaan aiemminkin joutunut tappeluihin.

Epävarmuus ilmenee Unnan hahmossa ystävättömyytenä. Hän ei osaa luottaa itseensä, joten myös toisiin ihmisiin luottaminen on vaikeaa. Ajatus omasta riittämättömyydestä on rinnastettavissa tytön kasvuun naiseksi. Unnan hahmo epäilee, ettei hän osaa täyttää yhteiskunnan määritelmää naisesta. Hän kiinnittää huomiota isosisarensa Saanan korkokenkiin ja naiselliseen ulkonäköön. Rufuksen tapaamisen jälkeen Unna alkaa muuttaa itseään kohti yhteiskunnassa perinteisesti hyväksyttyä naista ja lainaa äitinsä kosmetiikkaa ja vaatteita.

Unnan hahmossa on havaittavissa tytöstä naiseksi kasvamiseen liittyvä häpeä. Epävarmuus omasta itsestä ja voimakkaat punastumiset liittyvät osaltaan Unnan hahmon perimmäiseen kysymykseen siitä, osaako hän olla nainen, jollaista yhteiskunta odottaa. Unna kokee olevansa vain vieras ruumiissa, kun seksuaalinen halu Rufusta kohtaan syttyy. Jo ensikohtaamisella Rufus kertoo omasta halustaan Unnaa kohtaan, mikä saa Unnan huomioimaan omaa ulkomuotoaan kriittisesti: ”Unna tunsi kuinka hänen löysät housunsa roikkuivat vaarallisen alhaalla lantiolla. Onneton paita jätti liian paljon litteää vatsaa paljaaksi.” Mielenkiinto nuorta miestä kohtaan lisääntyy, kun hetkeä myöhemmin Unnan ”teki mieli koskettaa Rufuksen rastoja. – – [Ne] Tuoksuivat havumetsältä ja kesämökin laiturilta.” Halu koskettaa, toisaalta muistot lapsuuden turvallisista kesistä täyttävät Unnan mielen. Ajatuksia seuraa rituaalinen peseytyminen. Unna ”hankasi ja harjasi ihoaan pitkään.” Hänen sormensa ”pistelivät ja tuntuivat vierailta sen jälkeen, kun ne olivat puristaneet Rufuksen nahkatakkia matkan ajan.” Unna ei suostu myöntämään itselleen kummallisten tuntojen liittymistä haluun vaan taistelee niitä vastaan. Hänen on vaikea suhtautua uusiin tuntemuksiin ja punastelee häpeissään.

Kirjan miespuoliset hahmot puolestaan eivät häpeile. He ovat sinut itsensä kanssa. Viken voimaeläin on hevonen. Hänellä on voimakas tarve tuoda itseään ja heteroseksuaalisuuttaan esille räävittömillä vitseillään: ”’Eiköhän Rufus oo ainaki jo paljastanut oman yksisilmäisen käärmeensä.’” Vikke on korostettu esimerkki maskuliinisesta ylpeydestä. Hahmo kokee tarpeelliseksi todistella miehisyyttään pilkkaamalla homoseksuaaleja: ”’Nonni. Heti perseessä kiinni taas. Eikö ne homot muuta osaa ajatella?’”, kääntämällä puheenaiheita itseensä: ”Se [Vikke] puhui jatkuvasti päälle, keskeytti kaikki vähänkään järkevät jutut härskeillä ja omituisilla” sekä kommentoimalla naisten ulkonäköä ja fyysisiä avuja: ”’Se on refleksi – – jos nainen nojaa avonaisessa kaula-aukossa eteenpäin. Ei mahda mitään, ei voi olla vilkaisematta.’”. Ainoana feminiinisempänä pidettyä piirrettä Vikessä edustaa hahmon halu laittautua. Koko ystäväporukka joutuu odottelemaan, kun Vikke valmistautuu uloslähtöä varten. Tästäkin huolimatta Viken hahmo on rakentunut hyvin miehiseksi.

Kuten Vikke, myös Joone kuuluu Rufuksen joukkoon. Joone on voimaeläimensä harakan vuoksi räiskyvä ja avoin persoona, joka pitää kimaltelevista koruista. Joone pukeutuu glam rock -hengessä tiukkoihin värikkäisiin vaatteisiin ja huiveihin. Hän takuttaa hiuksensa ja meikkaa. Homoseksuaalinen Joone ei piilottele suuntautumistaan, mutta se ei myöskään ole kaveripiirissä jatkuva puheenaihe Viken ajoittaisia homo‑vitsejä lukuun ottamatta. Unnalle Rufus tosin joutuu selittämään Joonen seksuaalista suuntautumista, koska kirjassa vallitsee samanlainen ajatus heteroseksuaalisuudesta normaalitilana kuten nykymaailmassakin.

Joone soittaa ja laulaa rock-bändissä, joka on suosittu ja nousemassa suuremman yleisön tietoisuuteen. Kirjassa todetaan, että fanitytöt olivat käyneet koputtelemassa Rufuksen joukon yhteisasunnon ovella ja kyselleet Joonen perään. Rock-tähteyttä on pidetty perinteisenä maskuliinisena ammattina, joten tämä luo ristiriidan Joonen hahmon kanssa. Toisaalta hän on homoseksuaali, joka pukeutuu koreilevasti ja käyttää paljon tyyliinsä sopivia koruja, toisaalta hän on naisten palvoma esiintyjä. Joone ei siis ole oman roolinsa vanki: hahmon homoseksuaalisuus ei ole muiden käytökseen vaikuttava piirre. Hahmojoukossa heteroseksuaali Vikke tekee suuntautumisestaan huomattavasti suuremman asian kuin homoseksuaali. Kirjassa on siis päästy ajatuksesta, että hahmon seksuaalinen suuntautuneisuus olisi hahmon ominaisuus tai määrittelisi sitä, millaisissa rajoissa hahmon on liikuttava.

Maskuliinisessa valtakamppailussa on kyse miesten välisestä valtataistelusta, jossa miehisiä arvoja edustavat miehet ovat korkeammassa asemassa kuin esimerkiksi homoseksuaalit, jotka eivät sovi maskuliinisen miehen rooliin. Joone jättäytyy valtakamppailun ulkopuolelle, vaikka Vikke yrittää aina välillä saada Joonea siihen mukaan kertomalla homo-vitsejään. Huomionarvoista on, että kun oman joukon ulkopuolelta Joonea haukutaan homoksi, on Vikke ensimmäisenä puolustamassa. Maskuliinisessa valtakamppailussa korkeampaa asemaa pitävä Vikke kokee tarpeelliseksi puolustaa Joonea, vaikka Joonen hahmo ulkoista olemustaan lukuun ottamatta ei olekaan kovin feminiininen ja sitä myöten tarpeen puolustaa.

Käärmeenlumoojassa heteroseksuaalisuuden normi on vallitseva. Esimerkiksi Joonen pröystäilevään pukeutumiseen kiinnitetään enemmän huomiota kuin Unnan tapaan pukeutua poikamaisiin vaatteisiin. Naisilla on oikeus olla maskuliinisia mutta miesten täytyy piilotella feminiinisinä pidettyjä piirteitä. Siitä huolimatta Unna tuntee häpeää ja epäilystä omaa itseään kohtaan, kun miespuoliset hahmot taas eivät. Kirjassa Joone on se, joka joutuu kuulemaan loukkaavia kommentteja ulkopuolisilta, jotka kokevat Joonen ulkomuodon vaikeaksi käsitellä. Unna saa olla rauhassa, vaikka pukeutuukin kuin nuori rullalautailijapoika. Silti Unna kantaa mukanaan häpeän taakkaa.

Kirjan eri hahmot hyväksyvät itsensä eri tavoilla. Miespuoliset hahmot ovat niin sanotusti löytäneet itsensä, kun naishahmo vielä on kasvamassa kohti omaa hyväksyntäänsä. Toki tämä liittyy myös siihen, että päähenkilö Unna on vuoden tai pari muita hahmoja nuorempi. Unnan hahmon henkinen kasvu ei ole vielä aivan yhtä pitkällä kuin muiden hahmojen ja toisaalta Unna kehittyy paljon romaanin edetessä.

Naishahmona Unna on kohtalaisen stereotyyppinen, vaikka päällisin puolin hän edustaakin modernia 2000-luvun nuortenkirjojen itsenäistä naista. Unna on epävarma omasta itsestään ja kehostaan, vaikka oravan voimilla varustettu Unna ei menetä ikinä tasapainoaan ja selviää korkeimmistakin pudotuksista naarmuitta. Tässä mielessä Unna edustaa samanlaista sankaritarperinnettä kuin 1900-luvun alun tyttökirjallisuus, jossa rasavillistä päähenkilöstä kasvaa aikuinen naisellinen nainen, kun oikea puoliso tulee vastaan. Samoin Unnalle käy Rufuksen kohdatessaan. Laittautuminen ja oma ulkonäkö alkaa yhtäkkiä kiinnostaa enemmän. Toisaalta Unna muuttuu itsevarmemmaksi ja naiseksi kasvamiseen liittyvä häpeä vähenee.

Käärmeenlumoojassa sukupuoliroolit ovat jakautuneet hyvin selkeästi: naishahmosta pidetään huolta ja suojellaan. Heteroseksuaalinen mies kokee myös tarpeelliseksi puolustaa homoseksuaalia – ja sitä myöten vähemmän maskuliinista – ystäväänsä. Myös perinteisiä rajoja rikotaan homoseksuaalisessa hahmossa, jossa on myös maskuliinisia piirteitä. Homoseksuaali esitellään myös mielekkäämpänä kuin heteroseksuaali, kun vertaa sitä, kuinka Viken ja Joonen hahmot käyttäytyvät. Joone on paljon enemmän sinut oman itsensä kanssa, ainakaan hänellä ei ole tarvetta tuoda itseään voimakkaasti esille, vaikka kirjan lopussa häntä vielä kuvaillaan ”huomionkipeäksi harakaksi”.

Kaiken kaikkiaan Käärmeenlumooja sukupuolta tärkeämmäksi määrittelijäksi muodostuu se, mikä eläin kukakin on. Vikke on saanut voimaeläimekseen hevosen, ja hän todella käyttäytyy kuin itsetietoinen korskea ori, Joonessa on puolet harakkaa, mikä näkyy koreilunhaluna, kun taas Unna on pelokas orava, joka toisaalta myös pitää huimapäisten temppujen esittelystä. Hahmot näkevät itsensä omien eläintensä kautta, ja ne määrittelevät hahmojen käytöstä. Nuortenkirja käsittelee siis itse sukupuolta vähemmän hahmoa määrittävänä tekijänä kuin muuta ominaisuutta, mikä on luonteva jatkumo sille, että jo aiemmin 2000-luvun nuortenkirjallisuudessa on tapahtunut seksuaalisuuden kuvauksen murros.

Kirjallisuutta:

Kainulainen, Siru ja Parente-Čapková, Viola (toim.) 2011: Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä. Utukirjat, Turku.

Karkulehto, Sanna (toim.) 2008: Taajuuksilla värähdellen. Sukupuolen tiloja ja tuntoja kirjallisuudessa ja elokuvassa. Oulu University Press, Oulu. Verkkoversio saatavissa:

http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-951-42-8837-1

Oinas, Elina 2011: Häpeä, arki ja ruumiillisuus. Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeöstä, s. 151–180.

Raipola, Juha 2008: ”Lads do football… or boxing… or wrestling.” Muuttuva mieskuva elokuvassa Billy Elliot. Taajuuksilla värähdellen. Sukupuolen tiloja ja tuntoja kirjallisuudessa ja elokuvassa, s. 101–114.

Ylipulli, Johanna 2008: Taistelevat kaunottaret: menestystuotteen taustojen ja reseptin hahmottelua. Taajuuksilla värähdellen. Sukupuolen tiloja ja tuntoja kirjallisuudessa ja elokuvassa, s. 115–133.