Recent Posts

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Juhana Pettersson: Sokerisamurai

Juhana Pettersson: Sokerisamurai (Into 2013) 316s.
Yritän ottaa iisisti koska ajattelen että on parempi ettei mun fiilikset näy. Pitää olla rauhallinen. Se ei kyl täysin onnistu. Onneksi Idi Amin eikä kukaan muukaan kato mua. Paitsi toi tyttö joka kattoo just mua. Se näyttää onnelliselta, ihan siltä kuin se ois just saamassa jotain mitä se on pitkään halunnut.
(Pettersson: Sokerisamurai, s.12)

Lumi ja Stella ovat uuden Sugar Samurai -bändin tähdet. Tuotta Idi Aminilla on suunnitelma, jonka mukaan ollaa seksikkäitä, haluttavia ja kiellettyjä. Se on helppoa, sillä tytöt ovat vasta kurottelemassa täysi-ikäisyyden rajoja. Lumi haluaa tehdä musiikkia ja rakastaa. Stella haluaa julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä. Vaikka sitten pitäisi esittää teinilesboa tai panna rikkaan liikemiehen kanssa. Äidin neuvojen mukaan kaikki keinot ovat sallittuja. Lumi ei sen sijaan ole nähnyt äitiään pitkään aikaan, sillä äiti on alkoholisti, eikä hänellä ole aikaa muille kuin jatkuvasti vaihtuville miesseuralaisille. Bändi pistetään kasaan ja keikkaa alkaa syntyä.

Kun me on vähän aikaa kähmitty ja tanssittu, Stella siirtyy korjaamaan työnsä hedelmiä flirttailemalla joidenkin kundien kanssa. Stella tähtää aina parhaimman näköisiin, rikkaisiin tai vaikutusvaltaisimpiin. Tai oikeastaan kyllä ekaksi vaikutusvalta, sitten raha ja naama vasta kaukana kolmantena. Ollakseen niin halukas tekemään itsestään silmäniloa hyvännäköisille kundeille Stella puhuu niistä tosi harvoin. Tai siis ei koskaan. Ei edes mitään Alexander Skarsgård-läppää tai muuta julkkisten kuolaamista. Tuntuu, että sitä kiinnostaa vain ura, huomio ja raha. (Pettersson: Sokerisamurai, s.66)

Sokerisamurain kertojaratkaisu on onnistunut. Stella ja Lumi saavat kumpainenkin oman puheenvuoronsa, Lumin ääni on puhekielinen ja kömpelö, kun taas Stellan kerronnassa huokuu jopa ärsyttämiseen asti itsevarma ja teini-ikäisen, ulkonäöstään varman tytön ylimielisyys. Hahmo on jopa niin onnistuneen raivostuttava, että on vaikea lukea tekstiä suuttumatta. Välillä mennään ylilyöntien puolelle: joko olen itse unohtanut millaista on olla teini-ikäinen, tai sitten Stellan ylikorostunut itsevarmuus ei vain ole uskottavaa. Toisaalta melkein kärjistetty naiivius on mielenkiintoista, sillä se asettaa toisistaan poikkeavat henkilöhahmot vastakkaisiin rooleihin. Jotka myöhemmin kääntyvät päälaelleen.

Mikko on helpottunut, kun lähdemme baarista. En ole tyytyväinen illan tähänastiseen tulokseen. Kaltaisellani menestyvällä tyylikkäällä naisella kuuluu olla homokaveri, jonka kanssa voi juoruta, shoppailla ja viettää aikaa.
    "Voitsä vähän avata mulle, mihin sä tarttet tätä homokaveria?" Seisomme Mikon kanssa Feniin edessä. Näytämme riitelevältä pariskunnalta.
    "Se kuuluu asiaan". Typerä kysymys. "No, ollaanko me menossa johonkin?"
(Pettersson: Sokerisamurai, s. 116)

Sekä romaanin parisuhdekuviot että tyttöjen bändiviritelmät alkavat saada tarinan edetessä yhä enemmän hyväksikäyttöön liittyviä piirteitä. Stellan julkisuushaaveilla on oma likainen puolensa ja Lumi hakee mielihyvää s/m seksin harrastamisesta. Romaanin makuuhuonekohtaukset käyvät tarinan edetessä melko yksityiskohtaiksiksi, mikä pakottaa väkisinkin lukijan miettimään, onko romaanin tarkoituksena kiihottaminen, kauhistuttaminen vai provosoiminen. Teini-ikäisten ja seksuaalivähemmistöjen edustajiin kuuluvien hahmojen elämässä olisi varmasti muutakin ammennettavaa, ja lukiessa tulee välillä sellainen olo, että "teinilesboseksi" muuttuu tarinan itsetarkoitukseksi. Muitakin elementtejä on: hyväksikäytön teemat ja musiikkibisneksen takahuoneiden tapahtumat ovat yhtä lailla sellaisia aiheita, joista riittäisi ammennettavaa.

Kirjaa lukiessa jouduin hieman pohdiskelemaan omaa suhtautumistani siihen, miten kirjailija vaikuttaa teoksen tulkintaan. Sokerisamuraita näin jossakin arvostelussa verrattavan Figty Shades of Greyhin, luulen mielleyhtymien johtuvan tietyistä seksuaalisista mieltymyksistä, joihin kummassakin romaanissa puututaan. Jostain syystä tuntuu helpommalta ajatella naista kirjoittamassa tällaista tekstiä, enkä tietysti halua Sokerisamurainkaan kohdalla kyseenalaistaa kirjoittajan motiiveja. Jotenkin vain Sokerisamurain kaltainen asetelma, jossa nuorien naisten elämää tarkastellaan lähietäisyydeltä, tuntuu likaiselta, kun kirjoittajana on mies. Hämmentävää huomata ajattelevansa näin! Ehkä se on tarkoitus, ehkä tekstin kuuluukin provosoida. Näin naisena tuntuu joka tapauksessa melkein karmivalta lukea tarinaa, jossa sekä hyväksikäytetään niin seksuaalisesti kuin muillakin tavoilla että toisaalta annetaan mielestäni liiankin stereotyyppinen kuva seksuaalivähemmistön tavoista. Ymmärsin jostakin, että tämä olisi ollut jollain lailla feministinen teos, mutta ilmeisesti tämä aspekti meni minulta jotenkin ohi. Tai sitten en vain tajunnut.

    "Voinko mä siis kysyä..." Yritän ohjata keskustelua mieluisampaan suuntaan. Olisi ehkä pitänyt miettiä etukäteen mitä mä Mariannesta oikein haluan. Kotona tuntui ilmeiseltä että se voisi jotenkin auttaa mua ottamaan kontaktia lesbokuvioihin mutta nyt en muista mitä ne kuviot taas olikaan. Luin Sofi Oksasen baby janen ja oon käynyt niissä ihan samoissa baareissa mutta ei se jotenkin lähde käyntiin. Ehkä mulla on liikaa kavereita, omat ympyrät. Ehkä jos olisin sinkku, mulla ois selkeempi päämäärä. (Pettersson: Sokerisamurai, s.182)

Tässä romaanissa oli rankkoja teemoja ja rankkoja kohtauksia, joita en lähtisi suosittelemaan luettavaksi ihan kenelle tahansa. Kirjan kohderyhmä jää hieman mysteeriksi. Kirjasfäärissäkin todetaan, että tämä voisi olla hyvin nuorten(aikuisten)kirja, jos tietyt kohtaukset olisi poistettu. Totta, mutta nuortenkirja tämä ei ole. Mikä se sitten on?

Suosittelen Juhana Petterissonin Sokerisamuraita niille, jotka haluavat lukea rankkoihin teemoihin tarttuva, sievistelyä välttelevän rohkean romaanin.

5 kommenttia:

Dee kirjoitti...

Ei toki, tätä kirjaa voi suositella vain yhdelle ihmisryhmälle: miehille, jotka pitävät "lesbo"seksin lukemisesta.

En tuomitse sinua siitä, että tuntui ikävältä että kirjoittaja on mies nyt kun olen itse lukenut teoksen. Eihän tämä oikein tunnu muulta kuin miehen fantasialta. Mikä on kai ihan okei mutta tässäkin tekstissä on sellainen tupla-alistus että esineellisestään paitsi kaikki naiset, myös seksualisoidaan lesbot. Nimittäin Samuraissa lesbo = nainen jolla on enemmän miehiä kuin naisia ja sen naisenkin kanssa ollaan vain toisen mieliksi. Tai no kai se on mahdollista että joku lesbokin saa kiksit siitä kun lukee kohtausta, jossa nainen laukeaa vasta kun saa imeä dildoa ja toinen nainen hokee että et oo lesbo, et oo lesbo.

Ylipäätän lesbo-sanaa käytetään tässä niin monta kertaa turhaan, etten edes tiedä tarkoittaako tuo muutama kirjain enää mitään.

Jos tarkoitus oli kritisoida jotakin, meni rankasti pieleen. Provoilukaan ei tunnu osuvan nappiin kun ei tästä tule mitään yhteenvetona. Kaikki on muutenkin jotenkin epäuskottavaa. Olisi mieluummin kannattanut poistaa juoni ja myydä seksikohtaukset jollekin joka tuottaa pornoa. Miehille.
Ei kai siinä sinällään mitään pahaa ole. Mutta luulen että lesbojen kannattaa pysyä kaukana tästä kirjasta. Ehkä jopa kaikkien naisten? Mutta minä tiedän, raivofemakko. Ja tuleepa sitä flanellipaitaakin käytettyä.

Dee kirjoitti...

Tulipa romaani. Ajattelin aluksi että kirjoitan itsekin arvostelun, mutta tuntuu että en viitsi mainostaa tätä ihmettä yhtään sen enempää.

Ahmu kirjoitti...

En tiedä, kyllä minullekin ihan heteronaisena tuli tästä kirjasta jotenkin paha olo. Ensinnäkin se, että kirjan päähenkilökaksikko esitetään asetelmassa, jossa heihin kohdistuu lähinnä vain hyväksikäyttöä. Okei, voi olla, että esim musiikkibisnesmaaimassa tuollaista ilmenee, mutta suoraan sanottina en usko, että ainoa keino saada töitä, on myydä seksiä. Ja kuten tuossa kirjoituksessani mainitsin, jäi vähän kurja maku siitä, kun lesbojen elämä kuvattiin niin yksipuolisesti.

Ihmettelin aika tavalla sitä, kun Pettersson viittasi kotisivuillaan King kong-tyttöön, joka käsittääkseni (en ole kirjaa lukenut) on feministinen teos. Menikö minulla jotakin pahasti ohi kun luin Sokerisamuraita? Feminismiä en tästä löytänyt.

Dee kirjoitti...

King kong -tytössä on minusta hyviä pointteja. Siinä korostetaan sitä, ettei pidä heittäytyä uhriksi. Siinä mielessä on yhteys, että Stella käytti miehiä surutta hyväkseen. Toki homma toimi toisin päin. Jos tekstin oli tarkoitus olla feministinen, olisin kaivannut joko enemmän ironiaa tai sitten sitä, että tytöt itse eivät olisi olleet, hm - feikkejä? ikäviä?

Oli siellä loppupuolella repliikki, jossa dissattiin Stellaa juurikin tuosta feikkilesboudesta. Ei ongelma olekaan itse feikkilesbous - mikä helvetti se edes on - vaan se, mitä käsitystä ko. esitykset korostavat ja jatkavat. Sama kuin että en minä ole kieltämässä miehiltä kahdesta naisesta haaveilua. Tai yaoi-tytöiltä homoparien ihkutusta. Sitä ei vain minusta tarvitse heittää toisten naamalle.

Ennen lukemista oli sellainen fiilis että tämä on nyt taas tällainen tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä ja olin että ei pliis enää mutta öö jotenkin meni koko tyttöjen rakkaus ohi.

Dee kirjoitti...

mutta mitä minä tiedän*