Recent Posts

perjantai 27. huhtikuuta 2012

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö  (2012)



J.S. Meresmaan Mifongin perintö aloittaa kotimaisen fantasiatrilogian, joka sijoittuu fantasialle tyypilliseen tapaan keskiaikahenkiseen maailmaan. Rondestanien suku metsästää mystisistä mifongeista kertovia kirjoja, ja kirjanhakumatkalla oleva veli Dante törmää prinsessa Ardisiin, joka on niin ikään joutumaisillaan imaistuksi mukaan seikkailuun. Lukija kulkee Danten ja Ardisin mukana aina meren yli toiselle mantereelle saakka, lopulta mystisen mifongin kotiluolaan.

Odotin tätä kirjaa kovasti, koska olen aina ollut harmissani siitä, ettei Suomessa oikein tunnuta julkaisevan aikuisemmille suunnattuja fantasiakirjoja. En päässyt lukukokemuksen perusteella ihan perille Mifongin perinnön kohderyhmästä, sillä kirja on luokiteltu lasten- ja nuortenkirjaksi ja toisaalta myös lukiessa tuli välistä sellainen olo, että kirjan maailmaa ja seikkailuja olisi voinut kuvata paljon perinpohjaisemmin. Itselleni jäi sellainen tunne, että olisin viihtynyt kirjan maailmassa pidempäänkin: nyt tapahtumat etenivät melkoisella vauhdilla ja moni herkullinen kohta oli ohitse liian nopeasti. Ehkä tämä on kuitenkin ongelma, joka syntyy kun fantasia pakataan yksiselitteisesti lasten- ja nuortenkirjagenreen: aikuiselle nuortenkirjamainen teksti jää väistämättä pintaraapaisuksi ainakin kun kyseessä on kokonainen uusi fantasiamaailma. Minä nyt tosin olen järjettömän paksujen tiiliskivikirjojen ystävä, joten ehkä ei ole yllätys, että mikä tahansa alle 1000 sivuinen kirja tuntuu "liian lyhyeltä".

Pidin kovasti Meresmaan eläväisestä kielenkäytöstä ja termistöstä, joka oli tuore ja kiinnostava. Yhdyn Morren mielipiteeseen siitä, että varsinkin mifonki on oivallisesti keksitty ja suomalaiseen suuhun sopiva sana. Meresmaan kieli on muutenkin sopivasti humoristista ja mukaansatempaavaa tavalla, joka saa kirjan lukemisen tuntumaan helpolta ja kevyeltä. Martinin Tulen ja jään laulu -mätön jälkeen Mifongin perintöä oli todella helpottava lukea.

Paitsi, koska olen omituisella pilkunviilaaja -moodilla, jäin ihmettelemään, onko korrektia kirjoittaa, että jonkun suu tuntuu santapaperilta? Milloin santapaperi on keksitty ja onko sitä käytetty mifonkien maailmassa? (Edit: näköjään 1200-luvun Kiinassa on käytetty jotakin hiomapaperin tyyppistä asiaa, joten ehkä sitä on ollut olemassa myös fantasiatarinoiden maailmassa!)

Voi olla, että olen lukenut viime aikoina liian paljon Deveraux -tyyppisiä romanttisia kirjoja, sillä en osannut yhtään imeytyä mukaan Ardisin ja Danten romanssiin. Deveraux tuntuu harrastavan romaaneissaan pariskuntia, joiden välillä olevat ongelmat johtuvat käytännössä pelkästään keskusteluyhteyden puuttumisesta ja väärinymmärryksistä. Kun kirjan ensimmäisiltä sivuilta saakka on selvää, että henkilöt A ja B päätyvät jossain vaiheessa yksiin, en enää jaksa innostua siitä, että nämä kaksi jossain vaiheessa mököttävät toisilleen vain siksi, ettei kumpikaan alennu pyytämään anteeksi tai avaamaan keskustelua. Danten ja Ardisin suhdetta tuntuu vaivaavan sama ilmiö, ja ainoa, mitä minun tekisi mieleni tehdä, on astua kirjan maailmaa ja kalauttaa mokomien päät yhteen ja käskeä selvittämään asiansa että päästään eteenpäin. Tätä juonikuviota ei toki voi lukea kirjan heikkoudeksi vaan lukijan turhautumiseksi siitä, että kaikki romanssit ovat aina samanlaisia.

Kirjan kansi kiiltelee kivasti. En ihan tiedä mitä siitäkään ajattelen, mutta ainakin tuijottelin kantta hyvät tovit lukemisen ohessa.

Yhteenvetona kaikkeen jaaritteluun todettakoon, että Mifongin perintö on mielenkiintoinen ja lupaava esikoinen, hyvä raivaaja suomalaiselle (aikuisille suunnatulle) fantasiakirjallisuudelle, sekä ennen muuta mukaansa tempaava seikkailu.

Suosittelen fantasiakirjallisuuden ystäville. Niille, joita haltija-örkki-fantasia ei jaksa huvittaa, vaan jotka mieluummin tempautuvat seikkailujen tiimellykseen.

5 kommenttia:

Morre kirjoitti...

Kohdeyleisö minuakin jäi mietityttämään. Kustantamo taisi käyttää termiä "varttuneempi nuoriso", mutta en ole ihan varma senkään oikeellisuudesta...
Voisin suositella tätä n. 12-vuotiaasta ylöspäin :)

Susi kirjoitti...

Minulla tämä on lukulistalla heti, kun saan vain kevään opinnot päätökseen. Ihan mietin, että voisi ostaa omaksi ja tukea siten suomalaista fantasiaa :)

Nafisan kirjoitti...

Minullakin lukulistalla. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja tutustumisen arvoiselta.

Nuo nuoret aikuiset ja varttuneemmat nuoret on vähän hämäriä ikäkategorioita. Esim. Holopaisen Syysmaa-sarjaa markkinoitiin aikoinaan nuorille aikuisille ja luin itsekin ensimmäisen ihmestyttyään ollessani juuri täyttänyt 18.

Onhan se kiva, että nuorten ja aikuisten kirjojen väliin ei pystytetä mitään selvää rajapyykkiä, mutta nämä "liminaalitilassa" olevat kirjat eivät oikein saa hahmoa kumpaankaan puoleen vaan jäävät limboon.

Ahmu kirjoitti...

Joo, genre on ongelmallinen. Jostain syystä se näyttää olevan niin, että fantasia mielletään aina lasten tai nuorten kirjallisuudeksi. Ei siinä mitään, en minä halveksi lapsia ja nuoria lukijoina ollenkaan, mutta ilmiö on silti kummallinen!

Fantti kirjoitti...

Itse aloin pohtimaan tätä kirjaa tosissani, ainakin olisin valmis antamaan sille mahdollisuuden.
Pakko vain kysäistä; miten "lyhyt" tämä kirja sitten oli? Monta sivua? En viitsi edes vaivautua, jos kirja on alle 200-300 sivua, menee liian vauhdilla siinä tapauksessa.