Recent Posts

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki



Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Otava 2015
255s.
Arvostelukappale

Nuoren esikoiskirjailijan teos Tähtimosaiikki on huikean kauniisti kirjoitettu perinteinen fantasiatarina, jonka kauniilla kielellä on kiva herkutella. Iida Sammaliston esikoisteos kertoo Surasta ja Lupuksesta, jotka kamppailevat Korppiruhtinasta vastaan sadunhohtoisessa, fantasian perinteestä ammentavassa maailmassa.

Ruskan maassa vaeltajana kettunsa kanssa kuljeksivalla Sunalla on ennustuksessa määritelty tehtävä pelastaa maa Korppiruhtinaalta, joka rakentaa taivaisiin saakka kohoavaa tornia. Tähtipoika Lupus saapuu omasta maailmastaan Sunan avuksi, mutta Suna ei niin vain päästä Lupusta lähelle ja elämäänsä. Nuoret kulkevat yhdessä metsästäjä Ronan Sudenkaipuuta paeten, ja lopulta Sunakin hyväksyy tehtävänsä ja kulkee ennustuksen viitoittamaa polkua.

Sammaliston kieli on valtavan kaunista ja mukavaa luettavaa. Kielikuvilla ja mielikuvilla ryyditetty kerronta on runollisesta otteesta huolimatta vaivatonta luettavaa, eikä Sammalisto sorru kikkailemaan, vaikka selvästi taitaa sanoilla leikkimisen taidon. 

Yö oli jo langennut tähtikirkkaana, viileänä pimeytenä vuorille, kun Suna palasi kierrokseltaan. Lupus kyyhötti viittaansa kääriytyneenä niin lähellä nuotiota kuin uskalsi. Hän näytti niin surkelta, että Sunan oli pakko kysyä:
- Paleletko?
- Olen kyllä lukenut mosaiikista kylmyydestä, mutten silti osannut varautua siihen, Lupus myönsi anteeksipyytävään sävyyn. Suna rypisti kulmiaan yrittäen ymmärtää, mitä poika tarkoitti.
(Sammalisto: Tähtimosaiikki, s.82)

Kaunis tarina ei ole rakkauskertomus, mutta hienosta kielestä huolimatta se jää aika perinteiseksi fantasiaksi, ja uskoisin sen sopivan parhaiten hieman nuoremmille fantasian lukijoille. Ainakin aikuiselle lukijalle maailma näyttäytyi vähän naiivina, eli varsinaista YA-kirjallisuutta Tähtimosaiikki ei kyllä ole. En silti epäile, etteikö kaunis tarina löytäisi lukijoita, jotka lumoutuvat sen maailmasta. Jos epäloogiselta tuntuviin juttuihin ei jää takertumaan, eikä ole kypsynyt fantasian kliseisiin (ennustus, orpous, vaeltajatyyppihahmot jne), tämä on oivallista luettavaa. Mielenkiinnolla myös odotan Sammaliston seuraavaa teosta!

Suosittelen nuorille fantasiakirjallisuuden ystäville. Niille, jotka rakastavat kaunista kieltä.

6 kommenttia:

Malna kirjoitti...

Kovin pinnallinen kommentti tietysti, mutta itse kirjaa en voi kommentoida kun en ole sitä lukenut... Mutta voi miten vietävän kaunis kansi!!

Mutta hauska myös lukea jonkun lukijan kommentteja tästä kirjasta, josta on jonkin verran jo ehtinyt kuulla.

Mai Laakso kirjoitti...

Tällä kirjalla on todella kaunis kirjankansi ja kirjan nimi.Laitoinpa varauksen kirjastoon, joku muukin oli varaillut ennen minua. Olin 33.

katrialatalo kirjoitti...

Kiva kuulla mielipiteitä uudesta esikoiskirjasta - kiinnostavaa! Tämä saattaisi olla minulle sopiva kirja, täytyy pitää mielessä. :)

Aline kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Aline kirjoitti...

Luin kirjan juuri ja se oli parhaita koskaan lukemiani kirjoja. Kirjan tapahtumat oli kuvattu kauniisti ja se oli ihanan koskettava. Olis mahtavaa jos tästä ois elokuva!(::

Ahmu kirjoitti...

Kiva että tykkäsit. Varmasti kirjailijalta on tulossa jossain vaiheessa myös uutta luettavaa :)