Recent Posts

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Anna Todd: After



Anna Todd: After
Otava 2014
587s.
Arvostelukappale

En olisi luultavasti koskaan tarttunut tähän kirjaan, ellei kustantaja olisi lähettänyt siitä arvostelukappaletta. En itseasiassa ollut törmännyt koko kirjaan ollenkaan, uteliaisuudesta olisin voinut tähän tutustua, jos siitä olisi kohuttu samalla tavalla kuin vaikka Fifty Shadesista. Minulla on nimittäin paha tapa lukea uteliaisuuttani sellaisia kirjoja, joista kohutaan ihan hirveästi, mutta joista tiedän jo kirjaan tarttumatta, että en luultavasti niistä pidä. Outoa.

After on "nettisensaatio", eli Fifty Shadesin tapaan se on alunalkaen fanfic, joka on julkaistu netissä. Törmäsin tämän kirjan myötä ihan uuteen fanfic-genreen (en siis ole itse harrastanut enkä lukenut ficcejä, joten se kenttä on minulle vieras).  Afterissa fanituksen kohteena ovat nimittäin todelliset henkilöt, eli One Direction bändin pojat. En tiedä miksi, mutta minusta tämän tyyppinen ficci on äärimmäisen kiusallista luettavaa; kirjoihin, sarjoihin ja peleihin liittyvät ficit vielä jotenkin menee, mutta olin kuolla myötähäpeään kun luin Afteria.

Romaanissa kiltti ja kunnollinen (voi mikä yllätys!) Tessa muuttaa kotoaan opiskelemaan collegeen. Tessa haaveilee kirjailijan ja kustannustoimittajan urasta ja odottaa innolla, että hänen vuotta nuorempi poikaystävänsäkin pääsee opiskelemaan. Hän kuitenkin törmää huonekaverinsa kautta tatuoituun, töykeään ja salaperäiseen (miksi en taaskaan ole yllättynyt?) Hardiniin, joka viettelee viattoman Tessan hurjiin seksuaalisiin nautintoihin (voi taivas). Tessan ja Hardinin suhde on yhtä riitelyä, mutta vuoteessa kaikki tietysti sujuu hyvin, vaikka Tessa tunteekin vähän huonoa omaatuntoa poikaystävänsä pettämisestä. Kun poikakamu on lempattu, hän onkin jo valmis parisuhteeseen Hardinin kanssa. Jep.

En edes tiedä viitsinkö alkaa luetella mikä kaikki tämän genren kirjoissa mättää! Ensinnäkin voiko todella todella olla niin, että tämän päivän parikymppisten (Afterin ja Meyerin Houkutuksenkin kohderyhmää) naiset ovat sitä mieltä, että alistava, narsistisen psykopaatin piirteitä omaava, väkivaltainen ja tasapainoton mies on ihaninta ikinä? Siis oikeasti? Eikö naisilla ole tässä maailmassa mitään omanarvontuntoa, joka sanoisi, että ei ole okei, jos mies on väkivaltainen hullu (vaikkakin hänellä olisi ah niin traumaattinen lapsuus, jonka selvittelyssä sankarittaremme voi auttaa). Eikö heittiölle ajautuneita miehiä pelastavat viattomat neitsyet ole jo vähän so last season? Ilmeisesti ei.

Voisin vaahdota tästä vaikka kuinka pitkään, mutta säästän teidät siltä.

Sen lisäksi, että After  seuraa juoneltaan, kerrontatavaltaan ja maailmankuvaltaan Houkutusta ja Fifty Shadesia, se toistaa sivu sivulta itseään. Ihan vakavissaan jos tämä kirja olisi ollut 200 sivua pitkä ja teemoiltaan jotenkin järkevä, siinä olisi voinut olla jopa jotain järkeä, vaikka juonelliset ratkaisut ovatkin kliseisiä ja ennalta-arvattavia. Toisaalta tuntuu kovin kaksinaismoralistiselta haukkua tätä kirjaa, koska jos sitä todella on netissä luettu yli miljardi (!) kertaa, niin täytyyhän siinä olla jotakin hyvää (tai sitten maailmassa on vain tosi paljon One Direction -faneja). Tarinankerronta on periaatteessa ihan koukuttavaa ja jaksoinhan minäkin lukea kirjan loppuun, vaikka olisin voinut kuristaa sekä kirjailijan, että tarinan henkilöt.

Hirveää paasausta taas. Oikeasti tämä oli ihan viihdyttävä, jos tykkää tällaisista kirjoista: viihdyttävä, kevyt, makuuhuonepitoinen, ei-liian-syvällinen. Nuoria kauniita ihmisiä, jotka bilettävät ja pitävät hauskaa. Voi, miten vanhaksi tunnenkaan itseni juuri nyt!

Suosittelen Afteria eroottisten viihdekirjojen ystäville. Niille, jotka eivät ole jo kyllästyneet genren juonikaavaan, eivätkä saa hepulia perinteisten sukupuoliroolien ylikorostamisesta.

7 kommenttia:

Lila kirjoitti...

Anteeksi, tämä postauksesi oli jotenkin viihdyttävä. :D Vaikka oikeasti olen kyllä ihan samaa mieltä kanssasi.

Minusta on kummaa, että tosielämän ihmisistä saa julkaista ficcejä... mutta julkkiksethan ei ole mitään normi ihmisiä. Kun niitä saa parjata enemmän ilman kunnianloukkaussyytteitä, niin miksi ei näinkin.

Yli 500 sivua, wow! Nostan virtuaalipipoa suorituksesta. Itse en olisi kyllä pystynyt...

Kirjaneito kirjoitti...

Mainio postaus! Minä olen lukenut jonkin verran fanfictionia, mutta aina kirjoihin tai leffoihin pohjautuvaa, todellisista ihmisistä kirjoitettu on minustakin pelkästään outoa. Fifty Shades of Greytä kieltäydyn edelleen itsepintaisesti lukemasta (vaikka myönnän olevani utelias) ja taidan kiertää tämänkin kaukaa.

B. N. kirjoitti...

En ole koskaan oikeastaan lukenut fanficcia, ihan muutamia tarinoita, mutta jostain elokuvasta tai tv-sarjasta kirjoitetun ymmärrän paremmin kuin rpf:n. Luulen että kiusaantuisin lukemisesta... ajatuskin on outo ja mielestäni vähän epäkunnioittavaa.

Postauksesi oli viihdyttävä, kirja kuulostaa hirveältä. En siedä kirjoja, joissa väkivaltaisista psykopaateista tehdään ah niin ihania. O.o

Nina Mari kirjoitti...

Tämä suomennetaan!? En voi uskoa sitä O__O Vetää sanattomaksi, että näitä fanficcejä tehdään kirjoiksi ja vielä suomennetaan. Aikamoinen isku vasten kasvoja niille, jotka ovat tositarkoituksella työstäneet omia käsikirjoituksiaan vuosikaudet ja yrittävät saada työnsä kustantajalle...

Kiitos tästä <3 Olin jo aikaa sitten tullut siihen tulokseen, etten tähän aio koskea, mutta nyt päätökseni on horjumattomampi. Minäkään en pysty käsittämään, miten ne psykopaattijätkät voivat olla niin tajuttoman houkuttelevia. Ehkä se johtuu sellaisesta primitiivisestä halusta paritella lauman vahvimman kanssa... Tiedä häntä, minusta tuo on aika häiriintynyttä.

Jos olisin Anna Todd, minä todennäköisesti häpeäisin silmät päästä, että seksifantasiat Harry Stylesista julkaistaan kaikkien silmille...

Ahmu kirjoitti...

Lila: Eikun hauskaa, jos tämä viihdytti. Välillä on vaikeuksia muotoilla korrekteja mielipiteitä ;D Ajatus todellisesta ihmisestä julkaiststa ficistä on kyllä tosi häiritsevä...!

Kirjaneito: Älä lue, jos vaan mitenkään pystyt välttymään :D Uteliaisuuttani minäkin näihin tartun, vaikka pieni ääni päässä huutaa "ei, älä tee sitä!!"

B.N. Tämä oli kyllä häiritsevän kiusaannuttavaa luettavaa. Ja tosiaan, en ymmärrä miksi sekopäät ovat muka niin haluttavaa poikaystävämateriaa...

Nina Mari: Näinpä, olen yrittänyt Houkutuksesta saakka analysoida tätä asiaa, mutta en ole vieläkään ymmärtänyt, miksi epätasapainoiset pahikset muka ovat niin ihania. En vaan tajua. Voi kamala, nyt kun mainitsit tuon seksifantasianäkökulman, niin siitähän tässä tosiaan taitaa olla kyse! Toddin päiväunelmista... voi kamala...

Elina P. kirjoitti...

Hahah, tämä oli todellakin viihdyttävä postaus, Ahmu, kiitos!

Jostain syystä minua naurattaa. Tämän täytyy olla aivan hillitön kirja.. :D

Tuleekohan Harry Stylesille nyt suorituspaineita makuuhuoneen puolella? Voi parkaa.

Ahmu kirjoitti...

Elina P: Hyvä jos viihdytti, näin jälkikäteen kyllä minuakin jo naurattaa se, millaisen raivokohtauksen tämä kirja aiheutti ;D

Apua... voi Harry-parka! xD